Aikuisen naisen päiväkirja osa 3


Hei taas. Toivottavasti maailma antaa sinulle ilon aiheita, helliä halauksia ja lupauksia unelmiesi toteutumisesta.

Minä olen ollut todella stressaantunut ja kivutkin hyppineet silmille ihan urakalla. Nyt stressi alkaa laueta, mutta vasta sieltä kärjestä.
Hyvä tästä silti vielä tulee. 


Katson telkkarista sellaisia ohjelmia, missä on esim. vakavia sairauksia, murhia, surkeita ihmiskohtalouta.. 

Noiden ohjelmien katsominen pitää realiteetit kohdallaan. Minulla/meillä on loppujen lopuksi kaikki ihan hyvin: 

Vastikää söimme uunipuuroa. Sen väri on hauskan keväinen hyla-maidon ansiosta. Vaikka mustikat ja puolukat loppuivatkin nyt pakastimesta, mansikoita on edelleen. Joskus voimme hemmotella itseämne, joskus läheisiäkin. On koti, lämmin, minä en ole niin sairas kuin ne tv.n ihmiset, me emme tarvitse elää ainaisessa kuoleman pelossa tai pelossa, että läheisillemme tehtäisiin pahaa, meitä ei heitetä ulos kodistamme, .. oikeastaan meillä on kaikki ihan hyvin! Ei toinna miettiä edes hetkellistä itsesääliä tai voivottelua elämästämme, kuinka surkeaa se on. Joku toinen vaihtaisi paikkansa kanssamme välittömästi.


Minulta loppui juuri tämä Alterna 
Caviar CC Cream. ( normaalikokoisena hinta 30-40€ ). Tuote on Complete Correction Cream leave-in hoito, mikä tekee hiuksista pehmeät ja kiiltävät, sekä ehkäisee katkeilevia hiuksia. Tämä todella teki mitä lupasi. Ainoa miinus näissä hiuksiin jätettävässä voidemaisissa ja öljyhoidoissa on se, että hiukset näyttävät rasvaisilta vaikkei olekkaan. Toisaalta, sen kun malttaa, niin aine hoitaa hiukset kuntoon. Ihan huippu tuote ja ostaisin uuden, jos olisi varaa. Suosittelen. 

Sanon nyt heippa, mutta palataan inspiksen pariin taas huomenna. Heippa! 


4 kommenttia:

  1. Tiedätkö, minä ihailen suunnattomattomasti sinun asennettasi, olet ihanan positiivinen.
    Kaunista iltaa sinulle Viltsu <3

    VastaaPoista
  2. Just vasta mietin instastooreissa ääneen, että vaikka astma on pahana ja kaikkea kökköä ni silti jo se, että vielä pystyn kävelemään on iso asia. Että oon hengissä.

    VastaaPoista

Kerro kommentissasi kuulumisesi, vastaa postauksen kysymyksiin, kerro rakentavasti mielipiteesi tai jätä vaikka hymynaama jälkeesi. Arvostan! Kiitän!
Xoxo Viltsumari
Ps. Löydät blogin myös Instagramista: @inspirationblogi sekä Facebookista @Inspiration . Pinterestissä olen nimimerkillä Viltsumari . Nähdään taas!

JOKO LUIT TÄMÄN?

12 Huonoin äiti leipomaan

12.12.2012. Monella parilla on ollut tänään suuren onnen ja rakkauden päivä. Kirkot ja maistraatit ovat täyttyneet iloisista ihmisistä, h...