Heinäkuun 6-vuotis ARVONTA ja bloggaajan kasvutarina


Inspiration on 6 vuotias. Bloggaamisen tosin aloitin jo aiemmin, eri blogilla. Sitä blogia ei enää ole. Inspiration on minun vauvani  joka kasvattaa minuakin.

Vuosien varrella Inspis on muovautunut tämän hetkiseen kuosiinsa käyden läpi jos jonkinlaisen kasvutarinan. Sinisilmäisestä ja hyväuskoisesta naisesta on blogin kanssa yhdessä kasvanut bloggaaja, joka ymmärtää nyt, ettei blogin pitäminen aina ole mansikoita kermavaahtohunnulla. Aurinko tekee varjoja ja varjoista osa voi olla hyvinkin tummia. Mutta myös valoa, lämpöä, yllätyksiä ja innostumista. Bloggaaminen on mahtavaa! Tykkään!

Alkuaikoina kuvittelin kirjoittavani ihan vaan muutamalle ihmiselle, joten saatoin kertoa lähes mitä tahansa. En ole utelias ja uteleva, joten tutustellessani blogin kautta uusiin ihmisiin annoin toisen kertoa juuri sen verran itsestään ja elämästään, kuin itse halusi kertoa. Etenkin vaikeimmissa asioissa, joista koin kipupisteiden yhä olevan heillä arkoja. Aivan kuten itsekin tein. Enhän itsekään tykännyt liiasta utelusta, vaikka avoin olinkin.  Tänä päivänä tiedän, että heitäkin on, jotka haluavat kysyttävän ja patisteltavan kertomaan tai muuten pitävät minua itsekkäänä. Voi ei!
Jokaisen tulisi olla itsekäs hieman, mutta sanan varsinaisessa merkityksessä itsekkäänä minua ei live-piireissäkään pidetä.

Huomasin myös sen, kuinka elämästäni pohdiskelun voi joku toinen kokea vahvasti omanaan. Niin hyvässä, kuin pahassakin. Vertaistuki joillekin kannusti jatkamaan , joku mietti omaa hyvää , mutta "tylsää" elämäänsä uusin silmin ja joskus taas meni sukset ristiin lukijan kanssa, kun asioitani tulkittiin heidän ominaan. En edelleenkään osaa ennustaa niin hyvin, että näkisin tuntemattomien koteihin, saatikka sielun syvyyksiin. Sain kokea bloggaamisen varjopuolet pohdinnoillani. Rakentava kommentti on hyväksi, asiaton haukku ei. Kysyäkin voi kauniisti ilman syytöksiä. Kertaalleen jouduin ottamaan poliisiinkin yhteyttä.  Sen jälkeen kommentointi on tullut ja tulee viiveellä blogiini tarkastusten jälkeen. Itse arvostan nimellä kommentointia, sillä nimettömänä kommentoija ei seiso sanojensa takana.

Olen saanut todella ihania ystäviä blogin ansiosta ja kokenut paljon sellaista, mitä aiemmin en osannut kuvitella. Olen ollut yksin tässä bloggaushommassa sekä osana ryhmää. Ryhmissäkin on suuria eroja. Nyt Blogisisarten kanssa tunnen olevani oikeassa paikassa. Vilpitön auttamisen halu, yhteys, yhdessä tekemisen riemu...

Tiedän nyt, etten voi miellyttää kaikkia. Samalla positiiviset kommentit ja kiitos-meilit sekä pysyvät ystävyyssuhteet blogin ansiosta saivat uskomaan siihen, että blogini on riittävä ja minulla on lukijoita, joille Inspis on kaikkea muuta kuin roskalava. Ja niin jopa blogin lopettamisajatukset häipyivät mielestäni. Kiitos siitä sinulle, lukijani.

Arvelin alussa pitäväni askartelublogia. Muuten hyvä, mutta sairaus on syönyt vuosi vuodelta minua niin, että askartelun lisäksi on blogiinkin ollut pakko liittää muutakin, jos aion blogata säännöllisesti. Loogisinta oli liittää kipupotilaan arkea ja sitä, mikä lisää voimavaroja jaksamiseen silloin, kun olen fyysisesti hajalla. Tälläisten aiheiden listaan mainitsen ainakin henkisen hyvinvoinnin, arkea helpottavat tuotteet ja kauneuden työkalut. Se  sijaan useamman vuoden kestänyt askarteluhaaste on haudattu.

Koska yhä askartelen, koska meillä on kissoja ja koska neljän seinän sisällä suurimmaksi osaksi eläessäkin on ihan hyvää Elämää, koin lifestyle-blogin olevan ainoa oikea tyyli minulle. Ja siitä Inspis on nytkin rakennettu. Toivon siis voivani inspiroida sinua siitäkin huolimatta tai juuri sen takia, mitä Inspis ei ole tai on tänään.

Bloggaaminen on haaste, jossa tulee yrittää saada kuvat ja tekstit esille niin, että myös eri tavalla ajattelevat viihtyisivät loukkaantumatta ja jotta blogista ei tulisi epämääräinen sillisalaatti. Kuinka olla postauksesta toiseen innostava tai lohtua tuova, kannustava tai hauska? Kuinka paljon tai vähän kerron live-elämästäni ja jos, niin mitä? (On asioita, joita en edes Facebookissa tuo julki, saatikka blogissa). Ja pysyykö Inspis kasvottomana siitäkin huolimatta, että blogiystävyys on sitonut meitä yhteen ja yhä useampi on nähnyt minut?

Nyt kun blogiani on käyty katsomassa satoja tuhansia kertoja ja 5 numeroisella luvulla kuukaudessa, tiedän etten enää ole "joku random, joka voi kirjoittaa mitä tahansa sinisilmin". En myöskään pidä itseäni tunnettuna. Olen siinä välillä. Haluan olla edelleen rehellinen itselleni ja sinulle ja seison edelleen sanojeni takana.

Kuvia minusta on nähty "naamion" takaa tai osa kasvoistani, kuten silmät., mutta muokkaamaan en ala sitä, miltä näytän. Rypyt ovat osa elettyä elämää ja arvet tarinaa siitä, kuka minä olen. En kaipaa nuoruuden eliksiiriä enkä ikuisen elämän maljaa. Vanhenen kanssasi normaaliin tapaan arvokkaasti. Miksi poistaisin totuuden blogista? Tulisiko minun muka hävetä jotain itsessäni? Ei. Niinkuin ei sinunkaan! Esimerkilläni en aio siis osoittaa sellaista, ettei vanheneminen olisi sallittua. Hyväksyn sekä itseni että sinut juuri näin, niinkuin meidät on luotu.

Inspiration on nyt kuusivuotiaana tukevasti jalkojensa varassa seisova blogi. Löydät Inspiksen mm. Facebookista ja Pinterestistä, twitteristä ja instagramissa. Myös mm. Bloglovin' jne.

Ilman lukijoita blogini olisi pelkästään päiväkirja. Sinun ansiosta saan blogata ja tarjota sinulle juuri sitä sisältöä, mistä Inspis on tuttu sinulle nyt. Ainoa kiitos mitä toivon saavani, on kommentit.  Ja koska arvostan sinua, on vuorossa minun kiitos sinulle, eli

ARVONTA 
arvonta on päättynyt!

Kyselyni vastaukset olivat hyvinkin yksimieliset siinä,  että arvon yllätyspalkinnon. Synttäreiden kunniaksi halusin jotain extraa, joten kasasin useamman tuotteen jaettavaksi. Palkintoja onkin tarjolla kolmelle. Siten saan kiitettyä useampaa, eikä vain yhtä lukijaa!

Näin osallistut: 
- Olet blogini lukia. Voit myös liittyä nyt lukijaksi.  Liitythän vain lukijana, etkä pelkän arvonnan takia!

-Jätä kommentti. Kerro vaikka omasta kasvustasi blogisi mukana tai mitä muuta haluat kommentoida. Aihe vapaa.

-Kerro myös minkä ylläripalkinnon sinä haluat, jos voitat. Tarjolla on kolme erilaista palkintoa, jotka kaikki arvon lukijoille.

Palkinnot:
Valitse kommenttiisi yksi, mitä tavoittelet:

1. Hemmottelu
2. Tekevät kädet
3. Positiivisuus

Osallistua voit 3.8.2018 klo 23.59 saakka. Ilmoitan voittajat suoraan voittajille (Jos voin) sekä blogissani. Jollen viikkoon saa osoitetietoja, arvon uudet voittajat.

Onnea arvontaan!

Viltsu

Kommentit

marika sanoi…
Blogisi lukijana mukana arvonnassa. Itse en pidä mitään blogia, sillä itsellä ei olisi oikein mitäänä mielenkiintoista kerrottavaa :/ Toisten blogeja kyllä luen mielelläni aihepiirista toiseen. Tavoittelen hemmotteluaiheista palkintoa =)

marikax@gmail.com
mircaseppänen sanoi…
Hemmottelua! Mukana!
mircamaria@luukku. com
Ellen sanoi…
Mukana! Itselläni ei ole blogia enkä sellaista kyllä pystyisikään pitämään. Kunnioitan todella paljon kaikkia, jotka jaksavat nähdä blogin eteen tarvittavan työn. Jos sattuisin voittamaan niin hemmottelupaketti olisi kaikkein mieluisin.
vitaevay@gmail.com
6-vuodessa varmasti on kerinnyt nähdä kaikenlaista blogimaailmassa. Onnea ihanalle 6-vuotiaalle <3 Itse olen vasta vuoden blogannut ja ainoat ikävät puolet ovat näkyneet nimenomaan niiltä kanssasisarilta. Onneksi nämä ovat olleet vain muutaman ihmisen juttuja. Kaikki muut ovat olleet super ihania ja kannustavia tyyppejä :) Jos voitan, niin Tekevät kädet-palkinto kuulostaisi kivalta :)
Tykkään blogisi positiivisuudesta. :)

Hemmottelua kaipaisin. ;)

arjenmiljonaari@gmail.com
Teija sanoi…
Itse en blogia pidä, mutta instan puolella kuvailen DIY-juttujani aina kun jotain kivaa kehittelen.
Tekevät kädet olisi mulle se oikea palkinto.
hamalainentm@gmail.com
Sude sanoi…
Olen seurannut mukavaa blogiasi jo vuosia. Itselläni on kohta 10 -vuotias sillisalaattiblogi =). Minä voisin tavoitella tuota "Tekevät Kädet" palkintoa.
sudemi@luukku.com
Unknown sanoi…
Onnea 6-vuotiaalle🌹
Itse en blogia pidä mutta hattua nostan sinulle ja samalla muillekin, jotka jaksatte kirjoitella mukavia ja kiinnostavia juttuja😊
Terkuin ”tekevät kädet”
Aila sanoi…
Onnea! Omaa blogia en pidä mutta minulla on monta mielenkiintoista blogia lukulistalla.
Mukava lukea ihmisten elämästä ja antaa joskus kommentiakin.
Se tekevät kädet tuntuisi mukavalta.
karhuoja@gmail.com
Hilda Hissu sanoi…
olisimpa itse pitänyt edes päiväkirjaa,kaduttaa,kun reissaillut paljon,kivaa olis muistaa tarkalleen missä ja milloin. tuo .positiivisuuspalkinto kiinnostaisi,että mikä mahtaa olla. hilsan@luukku.com
Aikun Ihana sanoi…
Olen uusi tilaajasi, löysin blogiisi ystävän IG postauksen kautta. Itsekin käsin tekijä, jolla arjessa haasteita asettavia terveysongelmia. Oman blogin kirjoittaminen on jäänyt useammaksi vuodeksi sairastelun jalkoihin, joskin elättelen toiveita blogin elvyttämisessä jonakin päivänä vielä. Positiivisuutta elämääni kaipaan, joten se on valintani, mikäli onni suosii. S-posti (poista välit) aikunihana @ gmail.com
mummo sanoi…
Onnea kuudesta vuodesta. Blogisi on hienosti kasvanut ja teet sen eteen paljon töitä. Itselläni on neljäs vuosi menossa ja tuntuu, ettei enää ole annettavaa ja postaukseni alkavat toistaa itseään. Mietinnän paikka siis. Sinä olet kyllä kehittynyt ja monipuolistunut näinä vuosina kun olen sinua seurannut. Hienoa!
Positiivisuuspalkinto tulisi tarpeeseen.
Heli Heinonen sanoi…
Hemmottelu kuulostaa niin minulta :)
Onnittelut 6-vuotiaalle.
Muutaman vuoden olen blogisi matkassa kulkenut, ja vaikka olenkin huono kommentoimaan niin tykkään kovin.
heli.studiokaira@gmail.om
Ihana postaus. Onnittelut blogillesi. Olemme tainneet aloittaa molemmat blogimme heinäkuussa. Minä aloitin 10.7.2010. Ihanaa on täällä piipahdella ihana ystäväni. Olen tainnut käydä täällä aina. Osallistun lukijana ja ihailijana avontaan ja tuo positiivisuus kiinnostaa minua.
Unknown sanoi…
6 vuotta on pitkä aika! Itse rupesin lukemaan blogia vasta hiljattain. Tekevät kädet palkinto kuulostaa kivalta.

anniina.lang96@gmail.com
Onnea 6-vuotiaalle, kirjoittajansa näköiselle blogille. Oman blogini tarina pohjautuu siihen, että tein surutyötä ja samalla halusin muidenkin näkevän mitä kaikkea sitä tulee tuunailtua kun yrittää selvitä elämässä eteenpäin. Nyt blogini on sellainen rakas sillisalaatti, minun elämäni kirjoitettuna ja kuvin.
Hemmottelu kiinnostaa minua :)
klaara sanoi…
Paljon onnea 6-vuotiaalle ihanalle blogillesi! Itse en kirjoita blogia kun en osaa edes ottaa kunnon kuvia, joten niitä ilman blogi ei olisi mitään. Olen ollut jo pitemmän aikaa lukijasi ja olen edelleen.
klaara49@luukku.com
anna s. sanoi…
Paljon onnea blogille :) Se on hieno suoritus :) Hemmottelupalkinto kuulostaisi ihanalle :)

anna_88@luukku.com
Sirpa sanoi…
Onnea blogillesi! Mielenkiintoisia juttuja kirjoittelet :)
Hemmottelu sopisi tähän hetkeen ehkä parhaiten :)
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. JULKAISEN KAIKKI 3 VOITTAJAA LÄHIAIKOINA. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE.
Onneksi olkoon! Olet voittanut hemmottelupalkinnon.
Onneksi olkoon! Olet voittanut tekevien käsien palkinnon!
Onnea! Olet yksi arvonnan voittajista!