Hae tästä blogista

Äitienpäiväksi lahjaideoita ja ARVONTA


Äitienpäivä on pian käsillä. Tänä vuonna äitienpäivää vietetään. 13.5.2018. Äitienpäivähän on toukokuun toisena sunnuntaina Suomessa, mutta ulkomailla päivä vaihtuu maakohtaisesti. Äitienpäivänä Suomen lippu  nostetaan salkoon liehumaan kunnioittaen äitejä ympäri maan.


Toinen tapa kunnioittaa äitiä on muistaa häntä lahjalla. Tänä päivänä tavaraa on jo yltäkylläisyyteen saakka monissa kodeissa, joten lahjaksi annetaan yhä useammin omaa aikaa. Hyvin helposti kauneushoitolat repäisevät sievoisen summan kertakäynniltä, joten ehdotankin vaihtoehtona lehtilahjaa, josta on iloa pitkäksi aikaa. Kaikella ihailulla myös kasvohoitoja kohtaan.


Mutta minkälainen lehti äidille? Siinä kannattaa hieman tehdä salapoliisityötä ensin. Kiinnitä huomio näihin:
  • Tuleeko hänelle jo lehtiä
  • Mitä hän harrastaa 
  • Mistä asioista tykkää
  • Leipooko paljon tai tekeekö käsitöitä, 
  • onko äiti raskaana tai 
  • Mistä lehdestä äiti kertoo tykkäävänsä
  • Onko äidin intohimo sisustus, antiikki, matkailu tai kenties moottoriurheilu 
  • Vai lukeeko äiti kaikki vastaantulevat sarjikset ja fanittaa Akua tai jotain muuta sarjishahmoa
Helpoin tapa onnistua varmasti, on hankkia lahjakortti lehtivalikoimaan, mutta apuna voit käyttää myös täysin ilmaista lahjaopasta.


Lahjaopas esittää sinulle äidin tietoihin sopivia esimerkkilehtiä, joista voit valita sopivimman. Lehtikuninkaallahan on noin 1300 lehteä, joten lahjaopas on hurjan kätevä. Mitään vaikeita kysymyksiä siihen ei edes tarvita, joten nuorikin sitä osaa käyttää. Keski-ikäinen on siinä 40-60 vuoden välillä, aikuinen nuorempi ja kokenut vanhempi. Näillä tiedoilla ja äidin tyylillä pärjäät hienosti.

Lahjaopas ehdottaa yhtä lehteä ykkösenä ja muutamaa muuta varteenotettavaa lehteä lisäksi. Esim. Minun tiedoillani Seura olisi ykkönen, mutta valitsisin kuitenkin  muista varteenotettavista lehdistä joko Taikan (askartelu), Digi kuvan (Kamera-lehti, jonka tilaus päättyi juuri) tai Trendin (ihan huikea muoti&kauneuslehti). Eli aivan sitä mikä minua olisikin. Ja hei, lahjaopasta voi toki käyttää myös miesten ja lasten sekä nuorten lahjoihin.


Lehtikuningas on tuonut myös ulkomaalaiset lehdet Suomeen , joten myös kielivalikoimaa löytyy. Tämän päivän Suomihan on monikulttuurinen ja äitisi voi aivan yhtälailla lukea suomalaista, ruotsalaista, venäläistä tai englantilaista tekstiä. Tai jotain aivan muuta. Tutustu rohkeasti siis myös eri vaihtoehtoihin näiden osalta. Englanninkieliset askartelulehdet ovat suosiossa myös meille jotka puhumme Suomea, sillä kuvat ovat selkeitä ja ohjeet ymmärrettäviä. Lisäksi joidenkin lehtien mukana tulee kivoja extroja, kuten leimasin, papereita, stanssi tai vaikkapa nuuttaustyökalu juuri sen numeron ohjeeseen liittyen.


Vai tilaatko mieluummin esinelahjan johon lehtitilaus kaupan päälle? Sekin Lehtikuninkaalla onnistuu, sillä monen lehden mukana tulee tilaajalahja kaupanpäälle.

Tilaajalahja riippuu lehdestä ja tilausjakson kestosta. Jos haluat tilata lahjan ja siihen lehden mukana, suosittelen siirtymään PARHAAT TILAAJALAHJAT-listaan. Koska kuitenkin äiti on kyseessä, hieman sitä äidin lehtimakua tulee mukailla tässäkin. Onhan kuitenkin loppupelissä kyse lehtitilauksesta. Minun suosikkejani on Tieteen kuvalehden mukana tuleva Hybrid dronecar, Me naisten mukana tuleva My minerals-meikkisetti sekä Seura Superristikoista joko Laurel käsilaukku tai poncho ja soljellinen lompakko setti.

Se miksi hypetän lehtilahjoista johtuu siitä, että paperilehdet ovat aivan eri luokkaa kuin digiversiot. Toki digiversioitakin saat halutessasi, mutta minulle lehti on lehti, jota voin pitää kädessäni, juoda kahvia sen seurassa ja selata käsin paperisivuja ees taas. Voin aloittaa lukemisen etukannesta tai takaa ja voin pitää lehteä edessäni tehdessäni sen ohjeiden mukaan niin askartelua kuin jooga-asentojakin. Käsityöihmiset hamuavat uusia ideoita lehdistä samalla tavoin. Lehti tuoksuu uudelta kun se tulee postiluukusta. Se tuntuu omalta. Se on minua varten tehty. Olen tehnyt pikkutilauksia niin sukulaisille kuin ystävillekin aina välillä ja aina ne ovat olleet mieluisia lahjoja. Nyt yksi blogini lukijakin pääsee lahjalehdestä nauttimaan!


ARVONTA
VOITA NÄYTETILAUS VALITSEMASTASI AIKAKAUSLEHDESTÄ. Palkinto sisältää aikakauslehdestä riippuen 1-3 numeroa ja teen tilauksen itse sen maksaen. Maksaja olen siis minä ja saaja voittaja.

Osallistuaksesi arvontaan tee näin: 

  1. Kerro kommentissasi minkä aikakauslehden  lehtinäyte sinulle tulisi voiton osuessa kohdallesi. Vastaus on se, minkä saat, jos voitat. Lehdet löytyvät täältä . huom. Vain suomenkieliset aikakauslehdet mahdollista. 
  2. Jätä nimimerkki kommenttiin. Pelkkä anonyymivastaus poistetaan. 
  3. Olisi kiva, jos liittyisit blogini lukijaksi ja vinkkaisit arvonnasta myös kavereillesi. Valitse itse, onko blogini ystäviesi lukemisen arvoinen. 

Onnea arvontaan!
Voittajan selvittyä on viikko aikaa ilmoittaa nimi, osoite ja puhelinnumero sekä meiliosoite, jotka tarvitsen lehtitilaukseen. Tietoja en käytä muuhun tarkoitukseen. Arvonta päättyy 30.4.2018 klo 23.59


Lehtikuningas, blogger tai mikään muukaan taho ei ole osallisena millään tavalla arvontaan. 
Koska olen uutiskirjeen tilaaja, saan tilattua toisinaan näytelehtiä ja sitä kautta tilaan myös voittajalle palkinnon. Tilausjakso ja arvo Voi olla siis eri kuin julkisesti näkyvät jaksot. En voi vaikuttaa lehden ilmestymiseen juurikaan joten on mahdollista, että joudut odottamaan pitempäänkin seuraavaksi ilmestyvää numeroa. Älä huolestu. Saat sen joka tapauksessa. Ilmoitan voittajalle saamani tilaustiedot.  huom. Vain suomenkieliset aikakauslehdet mahdollista. Palkinto toimitetaan Suomessa olevaan osoitteeseen. 
Lukijaksi liittyminen ja jako ovat vapaaehtoista. 

Kuvissa näkyvät aikakauslehdet ovat omia tilauksiani. Toinen kuva on minun tekemäni. Myös kissa on omani. :) Nimeltään Carlos Adi Mikael.  

Kosmetiikkaa kotikonstein uusiksi ja kansainvälinen atc-vaihto starttasi


Kaapissa lojui käyttämättömänä muutama luomiväri, jotka olivat lähes uusina murentuneet jauheeksi. Oli aika kasailla ne ja muutama pienempi jämä ja tehdä niistä omat ehjät luomivärit. Vasemmanpuoleinen on täysin oma sekoitukseni, josta tuli minulle sopiva glitterimäinen smokey eye-meikki. Oikeanpuoleinen trio on lähinnä korjailua. 


Kuinka homma sitten käytännössä tapahtui? 

Keräsin astiaan ne luomivärijauheet, jotka halusin sekoittaa keskenään, tai vain sen yhden. Silppusin kokkareet tasaiseksi jauheeksi ja lisäsin himpun alkoholipitoista desinfiointiainetta. Mitä puhtaampaa alkoholia, sen parempi lopputulos. (Kysy Apteekista). Sekoitin massan tasaiseksi taikinaksi ja nostin puhtaalla jäätelötikulla (myydään askartelutarvikekaupoissa)luomiväripalettiin. Sen jälkeen painelin kevyesti leivinpaperipalasella massaa, jotta siitä tulisi tasainen ja ettei ilmakuplia jäisi ollenkaan. Kun lopputulos oli mieluisa, laitoin rasiat kuivumaan kansi auki sellaiseen paikkaan, missä kissat eivät päässeet niitä tiputtelemaan tai muuten härppimään. Noin vuorokauden kuluttua minulla oli kaksi uutta luomiväriä käyttövalmiina. 



Onko rikkoutuneiden puuterimaisten meikkien korjaaminen sinulle tuttua? 

Seuraavaksi toisenlaiseen puuhaan, nimittäin atc-askarteluun. Osallistuin kansainväliseen atc-vaihtoon taas tänäkin keväänä ja aiheenamme oli leimattua ja musiikki. tällaiset kortit minulta syntyivät. 


Leimailun lisäksi käytin mm. washiteippejä ja kimalleliimoja. 


Leimasin tekstin lisäksi viulun ja nuotit. 


Rakastan värejä, joten sujautin kortteihin väriä tuomaan timantteja. 


Palapelin palaset ja joissakin korteissa ympyrän puolikkaat toivat lisänä tutkittavaa ja ihmeteltävää. 


Vaikka kortit ovat samantyylisiä, on jokainen kortti aina uniikki. Mietin, että sarjani kuvastaisi konsertti mainosta tai lippua viulukonserttiin. Mitä sinä sanot näistä? 


Ja niin syntyi 5 vaihtokorttia ja kahdelle emännälle lahjat. Vaihto Belgian ja Hollannin kanssa on valmis. Olen saanut jo kortit maailmalta, joten tulossa huikeita kansainvälisiä kortteja blogiin pian.


Minun A niinkuin Aurani

A niinkuin aurani on aakkosteni aloitusaiheena. Pääset aakkosteni avulla tutustumaan minuun paremmin eri aihealueiden kautta. Katsotaan, kuinka monta kirjainta jää käyttämättä.

Äänestys on oikeassa sivupalkissa siitä, tuleeko minun kertoa samalla tai aiemmalla tai kenties teidän äänestämällä kirjaimella, jos en keksi mitään jostain kirjaimesta. Ääkköset esimerkiksi ovat hurjan vaikeita. Vai riittääkö ne kirjaimet, mihin keksin itsestäni kerrottavaa. Sinä päätät! Voit valita ainoastaan yhden vaihtoehdoista.


Kuvan huivi on ruotsalaista käsityötä. Löytyy nyt minun vaatehuoneestani. 

Aurani

Aura ympäröi meitä jokaista kuin saippuakupla, jonka sisässä olemme. Jokainen omassa kuplassaan. Pyhimykset on tavallisesti esitetty sädekehä päänsä ympärillä, millä on kuvattu henkisesti erityisen korkealla tasolla olevan ihmisen auraa.

Aura on sähkömagneettinen kenttä, jonka herkemmät voivat aistia. Ei ole ihmistä, jolla ei olisi auraa. Myös sinulla se on olemassa. Auran väri kuitenkin vaihtelee eri ihmisten välillä, sillä auran väri riippuu siitä, millainen ihmisen persoonallisuus, hänen intohimonsa ja elämänsä tarkoitus on. Lisäksi auran väri saattaa vaihdella mielialan ja terveydentilan mukaan hetkellisesti.

Auraa on kuvattu sädekehän lisäksi valopilveksi tai ihmisestä lähteväksi heijastukseksi. Myös eläimillä on auransa siinä missä ihmisilläkin. Myös esineillä ja kivillä sekä muilla elottomalla asioilla on aurat, mutta ne eivät esiinny niin voimakkaina kuin ihmisiä, eläimiä tai kasveja ympäröivät henkiset energiakentät.


Henkimaailman asiat ovat minulle tärkeitä. Ei niinkään uskonto, vaan henkisyys, usko kohtaloon ja karmaan, usko siihen, että kuolema on uuden syntymää ja ettemme ole yksin koskaan aivan todella. En kuitenkaa usko ns. Kummituksiin enkä ufo-juttuihin. Aurat ovat minulle itsestäänselvyys, sillä näen niitä ihmisestä ja eläimestä riippuen melko vahvoinakin. Etenkin kissoilla. Voisin itse kuvata sitä kokemusta kuin auringonpaiste eri sävyissä, heijastus tai pilvi auringon edessä, synkkä varjo tai vastaan kävelevä pimeä aukko. Riippuen siis onko Aura värillinen vai musta.


Aura kertoo kantajansa henkisistä kyvyistä. Herkän henkilön aurasta onkin erotettavissa neljä tietoisuuden tasoa. Eteerinen tai vitaalinen keho vastaa fyysistä olotilaa ja terveyttä. Lisäksi se hallitsee kosmista elämänenergiaa ja yhdistää sen kehon fyysisen puolen kanssa. Astraali- tai tunnekeho tunnistaa ja taltioi ihmisen tunteet, aistikokemukset ja halut. Mentaalikeho puolestaan reagoi ajatuksiin, joita se vastaanottaa tai synnyttää itse. Kausaalikeho merkitsee henkilön kykyä kehittyä tulevaisuudessa.

Paljaalla silmällä auraa ei voi tavanomaisissa olosuhteissa havaita. On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka pystyvät näkemään toisia ihmisiä ympäröiviä energiakenttiä sekä niiden värejä. Nämä ihmiset ovat erityisen herkkiä, intuitiivisiä ja selvätietoisia, eli aistivia ilman maallista selitystä. Olen siis yksi heistä.


Minun kykyni havaita auroja johtuu erityisherkkyydestäni. Olen herkkä aistimaan ja havainnoimaan pieniäkin eleitä ja ilmeitä, tunnetiloja ja vilpittömyyttä. Niin myös energiakenttien värivärähtelyä.


Kuvassa Luis Ernest Hamilton. Puolisokea löytökissamme, joka aistinee aurat ja enkelit sekä monia muita henkisiä asioita. Hän on lähelläni jos voin pahoin ja enkelihoidon aikana seurallinen ja puhelias kissamme on aivan hiljaa toisessa huoneessa ja katselee ympärilleen ihmeissään. Enkelihoidon päätyttyä hän on taas vieressä kertomassa asioitaan. 

Aurani väri on Indiko. Me indiko-auraiset koemme elämämme syvällisen tunteiden kautta. Indiko-ihmiset ovat rauhallisia, herkkiä,  luovia ja miellyttäviä ihmisiä,  jotka luottavat intuitioonsa vahvasti. Etsimme korkeampaa totuutta ja uskontoon liittyvät kysymykset kiehtovat meitä. Se ei siis tarkoita suoraan uskovaisena olemista. Minäkin nautin ammentaa tietoa eri uskonnoista ja löydän vahvan tuen henkisyydelleni mm. Buddhalaisuudesta ja islamin uskosta olematta kuitenkaan uskovainen sen kirjaimellisessa muodossa.


Tummansininen on sävyistä paras. Se kertoo, että ihminen on löytänyt paikkansa maailmassa. Toisaalta siniset sävyt aurassa viittaavat myös masennukseen ja alakuloisuuteen. Tunnistan kyllä itsestäni myös heikkouteni. Etenkin menneisyydestä, jolloin en voinut kulkea omia polkunani. Sen sijaan onnelliseksi tulen hukassa olevien sielujen auttamisesta.

Pääsääntöisesti indiko-ihmisen lähellä on todella luotettavia ihmisiä ja puolisokin valittu hyvin tarkkaan. Minä en jaksa kauaa ihmisten seuraa, joiden huomaa  olevan kaksinaamaisia tai itsekkäitä, valehtelijoita tai toisia kohtaan ilkeitä. Indiko-auran omaava on puolisona lojaali, uskollinen ja hyvin rakastava, jolle seksuaalisuus on henkistä kahden ihmisten energioiden yhteensulautumista ja intohimoa.



Omaa auraasi voit vahvistaa mm. Harrastamalla lempeää liikuntaa, kuten kävelyä, joogaa ja meditaatiota. Sisäiseen ja ulkoiseen vahvistamiseen keinoina käyvät positiivisen ajattelun sisäistäminen, oikeanlainen seura ja vaikkapa metsässä tai puistossa samoilu. Mitä lähemmäs luontoa pääset, sen puhtaammaksi aurasi alkaa muuttua. Toki asenteillasi on merkitystä kaikessa.

Testaa oman aurasi väri täältä; TESTAA aurasi
Mikä sinun aurasi väri on? Auran värit ovat samoja kuin chakrat ja sateenkaari. Sävyissä on eroja ja aurasikin voi hohtaa esimerkiksi sinistä ja violettia tai keltaista ja oranssia.

Lähteinä käytetty mm. Annan testi, Mtv sekä omat sahaja joogan, meditaation ja mindfulnessin vuosia kestäneet opit.

ARVONTA ASIAA X3

Heti kun Inspirationin facebook-sivulla on 300 seuraajaa, tulee arvonta. Samoin bloggerissa 300 lukijaksi rekisteröitynyttä on blogiarvonta ja laitetaan vielä kursikka kakun päälle, eli kolmas arvonta instagramissa, kun siellä seuraajien määrä täydet 6000!

Jaa kavereillesi, klikkaa itsesi noihin lukijoiksi.. varmista itsesi ja ystäväsi mahdollisuus osallistua jokaisessa arvonnassa. Arvontapostaukset teen sitten kun h-hetki käsillä.

INSPIRATION Facebookissa ja IG:SSÄ löytyy @inspirationblogi


Puhutaan kanssaihmisistä selän takana

Jokainen tietää, miltä tuntuu, kun selän takana puhutaan pahaa. Ja jokainen siihen varmasti ajoittain syyllistyy itsekin.

Mutta, nyt haasteena kaikille; Puhu HYVÄÄ jostakin kanssasisaresta/kanssaveljestä selän takana. Ei yleismaailmallisesti, vaan rehellisesti suoraan ja asioiden oikeilla nimillä <3 


He, jotka eivät bloggaa, voivat hyvin osallistua kommenteissa tai muulla haluamallaan tavalla. Levitetään hyvää fiilistä ympärillemme, eikös juu? 

Jokainen voi varmasti kuvitella, miten kiva on löytää itsestään positiivisia asioita jonkun toisen blogista <3 Samalla lukijat voivat löytää itselleen uutta mukavaa luettavaa!
(Näillä sanoilla Maatiaiskanasen blogissa aloitettiin uusi haaste. Haasteen löysin
Kaunismäessä -blogista, jossa pääaiheina ovat maalaiselämää, kotoilua ja ulkoilua-teemat. 

Seuraan paljon sekalaisia blogeja. Joukossa on askartelu ja diy-blogeja, ruokablogeja ja lifestylea, sisustusta ja kauneutta, selviytymistarinaa, positiivisuutta... Oikeastaan ihan laidasta laitaan miesten ja naisten kirjoittamia, paitsi vauva-ja lapsiarkea. Hmm.. itseasiassa on näitäkin mukana lukulistalla, mutta heillä on myös muutakin blogissa. On siis aikamoinen haaste sadoita ihanista blogeista valita vain muutama, jotka tuon esille nyt tässä. Päätinkin tehdä samoin, kuin Kaunismäessä, tuon esiin pienempiä blogeja joissa vähemmän seuraajia.


ENKULIN KÄSITYÖT
Enkuli on huippuihana askartelija ja bloggaaja. Hän nauttii luonnon antamista mahdollisuuksista, mummouden ihanuudesta sekä mystiikasta. Vintage ja askartelu ovat iso osa blogia. Yksi mun suosikeista blogina ja ystävänä. Siinä on ihminen joka kuulee JA kuuntelee. Enkuli on nimensä veroinen.

SALLAN KENGISSÄ
Sallan kengissä astelee pirskahtelevan upea kuopiolainen nuori nainen ilon, muodin, kauneuden, kaiken ihanan arjen ja juhlan maailmassa. Kuopiolaisuus yhdistää meitä, mutta myös positiivinen asenne elämään. Salla kulkee samoja katuja ja samoilla kirppiksillä kuin minäkin (silloin kun pääsen liikkumaan), joten kuinka edes voisin olla pitämättä hänestä ja hänen blogista? Meillä on niin paljon samaa ja silti olemme aivan erilaisia. Sallan kauniin kiharapilven takana näkyy oikea aurinko.

KORTTI HURAHDUS
Raija Annikki on Kortti hurahduksen sielu. Blogi pursuaa tämän kultaisen sielun värikkyyttä ja mielikuvitusta askartelun muodossa. Raija Annikki on ystäväni ja sen vuoksi voin kertoa blogin takaa sen, että hän on Ihminen isolla iillä. Toisaalta ihan tavallinen aikuisen iän saavuttanut nainen, toisaalta hullutteleva ja hauska, rohkea mimmi. Hänen persoona pääsee esiin korteissa joita hän tekee.

SUDEN SILMUKAT
Kun ihan eka kertaa näin Suden blogin nimen, mieleeni tuli vahva susi-henkiolento, joka neuloo shaalia. Puolet meni oikein. Neulontaa blogista voit löytää, muttet susia. Sude on hauska, ihanan luonnollinen ja taitava nainen. Hänen blogi toisaalta on eläimellinenkin... nimittäin Sude on lankahamsteri ja hänen elämässään vilistää kissoja. Tykkään hänestä siksi, ettei hän esitä olevansa jotain muuta mitä ei ole.


Voisinpa naputella jokaisesta blogi-ihanuudesta jotain, mutta tähän postaukseen en enempää tohdi laittaa. Ehkä toisen kerran uusi ihana nelikko. You deserve it all.
Tutustukaa toki näihin naisiin ja blogeihin.
Vinkkaa tähän postaukseen omia suosikkejasi tai tee oma postaus aiheesta linkittäen minut keneltä haasteen sait. Tulen kommentoimaan postaustasi kun vaan vinkkaat siitä minullekin. 

ARVONNAN VOITTAJA on arvottu

Ihan ensin pahoittelut, etten ole aiemmin saanut voittajaa laitettua tänne. Enkä mitään muutakaan tekstiä. Elämä ei vaan mene suunnitelmien mukaan aina, ja nyt minulla on se aika menossa. Toiveet ovat toistaiseksi tauolla pettymyksen tultua, odotus jatkuu ja yli puoli vuotta kestänyt fyysinen romahdus alavartalossani jatkaa kulkuaan. Nyt on kuitenkin pitkä lista syitä selvillä ja joukossa on sellaisiakin syitä, mitä en osannut odottaakaan. Uusi lähete lähetetty eri lääkärille. Toivotaan, että pian voisin kertoa voivani paremmin ja jaksavani kirjoittaa tiuhemmin. Mutta se on varmaa, etten luovuta, ja että Inspiration on ja pysyy ja tulen antamaan itsestäni tänne vielä sydämeni monta kertaa. Hitaasti mutta varmasti!


Ja hei, se fanfaarien aika on nyt, kun julkistan maaliskuun voittajan. Hänelle lähtee kynsituotteet. Ja se ihana voittaja on... TIIA. Onnea!
Laita viikon sisällä osoitetietosi minulle, eli 15.4. Mennessä. Löydät yhteydenottolomakkeen oikeasta sivupalkista tai laita meili somanyinspiration@gmail.com

Uutta arvontaa tulossa... Kerrothan kavereillesikin blogistani ja liity facebookissa ja instagramissa seuraajakseni. Okei?!
Facessa: Inspiration ja IG:ssä @inspirationblogi

Nuku hyvin, nauti liikunnasta ja syö terveellisesti muistaen nauttia myös herkuista! peace!


Blogitekstisuositus

Luonnollinen joulukalenteri, luukku 16;Kolmas adventtisunnuntai

8 yötä jouluun. Paljon on jo tehty, mutta vielä on tekemistä joulun vuoksi. Miksi me oikeastaan juhlimme joulua? Onko se sinulle tapa, us...