Lahja ystävältä

Hän on pieni, kaunis menninkäisnainen, johonka olen onnekseni saanut tutustua. Hän asuu siellä, missä minä asuin ennen, mutta silti emme tunteneet silloin toisiamme vielä. Hän ja hänen äitinsä ovat molemmat todella kultaisia ja täynnä mystiikkaa, heviä ja taiteellisuutta. Hänen taitoihinsa kuuluukin mm. chakrahoidot ja maalaaminen. Chakrahoidosta olen kertonutkin aiemmin jo, jälkimmäisestä pääset näkemään taidonnäytteitä nyt. Nimittäin ihana menninkäisnainen lähetti minulle ylläripostia uniikissa muodossa. Kalenteri on erikoispainos, mutta chakrahoitoja, chakrakoruja ja ihania kortteja voi ostaa kuka tahansa Sielunpajasta. Samoin taidejulisteita ja upeita uniikkeja keijukaisasuja! Aikuisillekin! Jos kiinnostuit, käy tuolla blogissa kurkkaamassa tarjontaa ja Facebookissa on myös mahdollisia uutuuksia nopeammalla aikataululla. 


Kalenteri, jonka sain, on juuri sopivankokoinen vuosikalenteri käsilaukkuun. Lisäksi siinä on suojamuovi kannen päällä sekä kierrekannet. 



Marjan tekemiä taidekuvia on joka kuukausi tarjolla. Voimauttavia ja puhuttelevia kuvia. 



Jokaiselle viikolle ja päivälle on runsaasti tilaa muistiinpanoja varten. 



Olen kertaalleen arponut korttisettejäkin täällä, ja yksi palkinnoista sisälsi tällaisen kettukortin. Todellakin, kaikki nämä kuvat ovat kortteina ja julisteina saatavilla. Alemmassa kuvassa näetkin sekä kalenterin, että kortin, joissa sama kuva.


Olen kyllä hurjan iloinen tästä ylläristä. Kiitos Marja! <3 

Kommentit

Ihanasti olet Marja-menninkäisen taidetta esitellyt. Tuollainen kalenteri on minullakin ja koko on juuri passeli käsilaukkuun.
Oikein ihanaa viikonloppua teille ihanaisille.
Marja Kokkonen sanoi…
Ihanaa että kalenteri oli mieluinen 💖 Ihanaa viikonloppua sinulle ystäväni!!! 💖💖💖
Eikä omena kauas ole pudonnut. ;) hyvää viikonloppua teillekin
Tuo kalenteri on kyllä kaunis. Heti ihastuin peuran kuvaan.
Mukavaa viikonloppua sinulel Viltsu <3
Peura muistuttaa että valvetietoisuus ja unimaailma ovat kytköksissä toisiinsa,ja rohkaisee kuuntelemaan unien viestejä. Tätä korttia saa Sielunpajasta ja myös julisteena. Voimaeläin peura voi myös muistuttaa pitämään kaikki aistit (myös henkiset) avoinna. Kysyä voi "astraalipeuraa", ken tämän itselleen haluaa.