Hampaiden hoito ja herkkä suu vaahdossa

"Hammas on kova kalkkipitoinen suussa sijaitseva muodostelma, jollaisia on monilla selkärankaisilla. Hampaiden pääasiallinen tarkoitus on ruoan mekaaninen hienontaminen." Näin Wikipedia aloittaa kuvaamaan hampaita. Lisään vielä, että terveet hampaat nostavat itsetuntoa ja vähentävät riskiä sairastua. Kyllä. Vialliset hampaat aiheuttavat mm. Kipua, hermokipua, tulehdusta, mätimistä...  Pitkälle edennyt karies voi tuhota hampaan täysin. Hoitamaton leukaluun tulehdus voi johtaa jopa yleistulehduksen kautta kuolemaan.

Laitoin aamukahvin tekeille ja laittauduin valmiiksi tätä päivää varten. Nätit ja mukavat vaatteet korvaavat trendikkyyden, mutta laveran voiteilla ja meikeillä saan tehtyä itsestäni mielestäni kauniin, niinkuin nyt näillä avuillani tehdä voi. Mietin lukemaani hampaista ja muistan aiemmin käydyt blogikeskustelut herkkäsuisista lukijoista.


Hampaistani tahdon pitää huolta ja säilyttää omani niin kauan kuin voin. Hampaat ovat osa minua ja hyvinvointiani. Hampaat ovat myös sinua ja minua yhdistävä tekijä ja siksi haluan kertoa sinulle tästä aiheesta. Hampaittemme hyvinvoinnista. Myös meidän herkkissuiden näkökulmasta.


Säännölliset hammaslääkärikäynnit ovat tärkeä osa hampaiden hoitoa. Se tärkein on kuitenkin päivittäinen hampaiden pesu aamuin illoin tai kolmesti päivässä. Jo yksistään hampaiden kunnossapysymisen kannalta  on tärkeää huolehtia suuhygieniasta, mutta myös hengityksen hajun ja pusujen maun vuoksi. Puhumattakaan kaikista bakteereista, joita suuhun kertyy ruuan ja juomien hapantuessa ja pilaantuessa hampaiden pinnalle ja hammasväleihin sekä ientaskuihin. Tiedät ehkä miltä pöydälle unohtunut maito haisee muutamien tuntien jälkeen. Saatikka jos se olisi kosteassa, lämpimässä ja suht suljetussa tilassa.. kuten suussa!


Puhdistaminen poistaa bakteeriplakin, se estää hampaiden reikiintymistä ja ientulehdusta. Kiinnitäthän hampaiden puhdistukseen erityistä huomioita, jos käytät hammasproteeseja tai suussasi on oikomislaitteita.

Hampaat pestään kaikilta pinnoilta huolellisesti ienrajoja myöten. Pesu vie vain 2 minuuttia, mutta silti kaikki eivät pese sitäkään. Laita vaikka 2 minuutin tiimalasi tai munakello soimaan, jotta tiedät milloin 2 minuuttia on kulunut. Muista puhdistaa myös hammasvälit hammaslangalla tai vastaavalla. Älä ruokaile 2 tunnin sisällä hampaanpesusta, jottei hampaiden kiille vaurioidu. Jos mietit, ettei hammaslankain tai -lanka ole tarpeen, koska peset hampaasi niin hyvin, niin suosittelen silti hankkimaan hammaslankaa ja testaa itse, löydätkö ruoan jämiä, siemeniä tms. Tulet yĺlättymään, miten esim. ientaskuihin kertyy kaikkea pesusta huolimatta. Eli pese ja hoida hammasvälit!


Minun suuni on hirvittävän herkkä, enkä voi edes yhtä päivää (2-3 pesua) käyttää tavallista fluorihammastahnaa. Aiemmin kärsin yhtenään suurista aftoista, kunnes kuulin hammastahnojen eroista. Testattuani vaahtoamattomia tahnoja, aftat hävisivät. Enää ei tule kuin ehkä flunssassa joku pieni. Tai jos joudun pesemään hampaat tavallisilla vaahtoavilla syystä tai toisesta.


Kun tässä taannoin luin laveran hammastahnoista, olin pettynyt. Mikään ei oikeastaan luvannut aftattomuutta tai vaahdottomuutta.  Rakkaudestani laveraan ja kaikkien meidän herkkissuiden vuoksi otin suoraan laveraan yhteyttä ja kysyin tahnoista. Voinko käyttää jotain laveran hammastahnaa, kun mikään tavallinen vaahtoava ei minulle sovi aftoja aiheuttaen. Vastaus oli positiivinen yllätys: Kyllä voin!
Ja koska haluan olla varma, ennenkuin hehkutan Inspiksessä jostain, otin pari hammastahnaa testiin. Tietenkään en testaa niitä yhtäaikaa, vaan ensin yhtä ja kun tiedän mistä puhun, voin ottaa toisen käyttööni. Ja nyt on aika kertoa ensimmäisestä testaamastani tuotteesta. Se on lavera Neutral Tooth Gel. Jälleenmyyjän voit tarkistaa Tästä, myös verkkokaupat.


Lavera neutral tooth gel on hammasgeeli, joka ei sisällä fluorideja eikä fosfaatteja. Geeli puhdistaa hellävaraisesti ja tarkasti plakkia suun flooraa vahingoittamatta. Se, mikä minulle oli todellinen yllätys ja teki tästä hammasgeelistä erityisen aiemmin tapaamiini hammastahnoihin ja hammasgeeleihin verrattuna, on se, että tämä geeli vaahtoaa aivan samoin, kuin mikä tahansa ns. tavallinen hammastahna. Silti pystyin käyttämään tätä geeliä jokaikinen päivä eikä yhtään ainuttakaan aftaa tai suupielen halkeamaa tullut! Ja minähän rakastuin!

Laveran hampaita ja suuta hellivän geelin salaisuus ei edes ole salaisuus. Kyseessä on merisuola, jonka avulla ehkäistään kariesta ja hammaskiveä. Eli hammasmätää, reikiintymistä sekä bakteereista aiheutunutta kovettumaa. Lisäksi se tehostaa sylkirauhasen itsepuhdistavaa toimintaa neutralisoi happamuutta ja vahvistaa ikeniä. Toisena tärkeänä osana on piihappo-puhdistusaineet, jotka huolehtivat tarkasta ja huolellisesta hampaiden puhdistuksesta.



INCI: Aqua, Sorbitol, Silica, Glycerin, Xylitol, Maris Sal, Sodium Cocoyl Glutamate, Disodium Cocoyl Glutamate, Xanthan Gum, Carvone, CI 75810


Kaikenkaikkiaan kokemukseni ovat hyvät. Geeli on melko mieto maultaan, eikä vahva merisuolan makukaan maistu, vaikkei täysin mauton olekaan. Mitään makuaineita tässä ei ole antamassa karkkimakuja. Pesukokemus on erilainen, kuin perus tahnoilla, sillä vaikka geeli vaahtoaakin samoin, jää se hampaiden pinnalle aluksi. Se tuntui ainakin alkutestissä "lialta", mutta totuin pian siihen, että se on sitä geeliä itsessään ja hampaat ovat puhtaat. Vedellä harjatessa lopuksi geeli lähtee pois helposti ja suu ja hampaat ovat puhtaantuntuisetkin.  Tykkään raikastaa hengityksen suuvedellä vielä lopuksi.
Tämä hammasgeeli tekee niin hyvää hampaille ja ilon hampaanpesusta, että jatkossakin on yhtenä hammastuotteistani. Vaahto jotenkin tuntuu levittyvän kauttaaltaan suussa jokaiseen pieneenkin koloon ja silĺai puhdistaa kokonsuun samalla. Suosittelen!


Meillä pestään hampaat myös kissoilta, tosin heille soveltuvalla tahnalla.



Hammasgeeli on pr-näyte laveralta 

Kommentit

Viltsu sanoi…
Kiitos, Outi. Hymyä sinullekin
Taina sanoi…
Hyviä vinkkejä tässä kirjoituksessa! Tyttärelläni on ollut vuosia samanlainen ongelma. Hänen suu on myös herkkä. Hammaslääkärit Kymeenlaaksossa ovat suositelleet eri merkkejä mutta ei ole vielä hyvää hammastahnaa löytynyt. Vinkkaan hänelle tämän kirjoituksen :)
Kerro toki tyttärellesi tästä. Saatte toki myös kirjoittaa halutessanne somanyinspiration@gmail.com toivottavasti apu löytyy.
Kirsi Hollo sanoi…
Kuten sanoit, hampaat ovat aika monitahoinen asia, tärkeä osa omaa terveyttä siinä missä ulkonäköäkin ja jokapäiväinen työkalu, jota ilman ei pärjää. Tästä syystä itsekin on tullut aina huolehdittua tarkasti harjaamisesta ja lankaamisesta, sekä ksylitolin saannista purkan tai pastillien muodossa.
Omat hampaat, olipa ne vinot tai suorat, ovat paremmat kuin tekohampaat. Monikaan ei tiedä sitä että hampaan poisto muuttaa hampaiden linjaa ja täten voi aiheuttaa myös ongelmia purentaan. Hampaista on järkevää pitää huolta.
Joonas sanoi…
On tärkeää huolehtia hampaista, niitä kuitenkaan kun ei ole kuin ne yhdet omat. Minun täytyisi varata aika hammaslääkäriin puhdistukseen. Olen myös huomannut, että ikenet vuotavat verta välillä harjatessa. Ei taida olla hyvä merkki.
Joonas, verenvuoto kertoo ientulehduksesta. Se kannattaa hoitaa kuntoon välittömästi.