ATC quattro


Vaihdoin Tanjan kanssa 4 atc-korttia. Tässä minun neljän suora.


Korteissa käytin mahdollisimman paljon kierrätystä, kuten tässä. Tarra-kuva tuli joskus kirjekuoren päällä ja leikkasin sen talteen. Tuo läpi kuultava "rintakukka" on seilannut verstaan pöydältä toiselle ja etsinyt paikkaansa varmaan vuoden tai kaksi. Nyt oli aika laittaa se korttiin. 


Joskus postikorteissa on niin hulvattomia kuvia, että ne on siltään sopivia atc:ksi. Kuten vaikkapa tämä ikinuori pariskunta. Mietin ensin, että etsisin tuohon jonkin lauseen, mutta jotenkin kuva kertoo enempi kuin sanat. Jätin siis sikseen. Reunat siistin kuvioteipillä.


Tuossa alaoikealla on kortti, jonka tein alusta asti itse ilman kierrätysmatskuja. Pohjan tein gelli platella ja sabluunalla. sininen paperi on gellillä myös ja se on tehty kijan sivusta. Sydän on leikattu saksilla gellillä tehdystä paperista ja piirsin ompeleet. Ylälaidassa ainoa "tarvike", eli kuvioteippi sateenkaaren väreissä. Kortti on esitelty jo aiemminkin ja sen postauksen löydät TÄÄLTÄ. Alavasemman sininen kortti on esitelty myös jo aiemmin. Postaus TÄÄLLÄ.

Esittelen Tanjan kortit sitten, kunhan saan ne.

Kommentit

Hienoja kortteja oot tehnyt. Hyvä toi kierrätysmatskujen käyttö.
Mä en ole ainakaan vielä innostunut näistä pikkukorttien keräilystä/vaihdoista.
Hienoja kortteja! Kierrättäminen on aina mahtavaa :)
Kaunis tuo kortti jossa on nainen! Kierrätys tosiaan kannattaa kaikessa askartelussa.
Ihanaa tiistaita sulle Viltsu <3
Upeita ja värikkäitä kaikki.
Tuija,näihin jää koukkuun kun kerran kokeilee.
Maatiaiskananen, pienikin kierrätys on iso apu luonnolle.
Outi,kiitti. Tuo olikin suuriröisin kortti.
Enkuli, värejä tarvitaan syyspimeään