Marja-Riitta lähetti , atc Hastag: Veden vesivärit sekä upea uutinen


Hiljaiselon taakse kätkeytyy yhtä ja toista, ellei jopa yhtätoista eri asiaa, mutta eihän kaikkea ole tarkoituskaan blogissa kirjoittaa. Jos jotain uutta kivuissa makoilun lisäksi, niin sairaalareissu ja terveysasemareissu, joissa voimavarat koetuksella. Ei sinänsä yllätys. Nyt kuitenkin aivan mielettömän upea uutinen! Nimittäin olen viimeiset 5 kuukautta elänyt tiedossa, että silmänpohjani rappeutuu. Nyt kuitenkin sairaalassa tutkittiin silmät kunnolla ja monin eri tavoin, eikä rappeumaa todennäköisesti olekaan! Koska 100% varmuutta ei tuosta ole kuitenkaan, tarkkaillaan muutosta ja käyn myös magneettikuvissa, jotta mahdollinen riski/perimä aivoverisuonten muutoksiin tai tukoksiin pois suljettaisiin. Lisäksi eilen kävin puudutus-ja kortisonipiikkejä kaksin kappalein lantionseudun kipuihini, koska tulehdus jyllää, eikä pelkkä Burana riitä. Lainatakseni sanontaa, elämme jänniä aikoja veliseni ja siskoseni. 



Minulla oli myös ilo ja kunnia lopettaa blogissani ollut vaihtohaaste Marja-Riitan kanssa vaihtoon. Juu, se oli minulle toinen vaihto, eikä todellakaan harmi. Päinvastoin.
Marja-Riitalle tein tuollaisen "pikakortin", koska istuminen on ollut erityisen vaikeaa. Yritin kuitenkin tehdä hyvää työtä nopeudesta huolimatta. Lopputuloksena syntyikin Hastag: Veden vesivärit. Tämän lisäksi lähti kiva kuorellinen tarvikkeita.


Marja-Riitta lähetti minulle Hauskan atc;n jossa lamppu syttyy pään päälle. Mukana vaikka ja mitä ihanaa askarteluun. Kiitos ystäväni.

Kommentit

Voi miten hyvä uutinen silmistäsi.
Kauniin kortin olet tehnyt!
Belladonna sanoi…
Onpa hienoa, että sait silmistä noin hyviä uutisia! Mukavaa viikkoa!
Silkku sanoi…
Hyvä että sinulle tapahtuu jotain hyvääkin, haleja täältä ♥ Ihastuttavat kortit vaihdoitte:)
Nanna sanoi…
Hyviä uutisia! Voi itku kun sinulla noin kovia kipuja taasen:( Voimia ja lämpimiä ajatuksia lähetän rakkaalle ystävälleni!
Belladonna, Helpotus ja huokaus tosiaankin. Nyt en menetä fysiikan lisäksi näköäkin. JIPII!
Silkku, no joo, joskus jotain hyvääkin terveysrintamalla.
Nanna, voitko kuvitella, että lääkäri pisti piikit väärään kohtaan! Tarkistin jälkeenpäin sekä pistokohdat että hermoston jne ja lääkäri oli väärässä!! Nuori hän vielä on, mutta silti töissä jo! Voi apua, kunpa en saisi tästä lisäongelmia. Ensi viikolla jos ei helpota, menen takaisin ja vaadin uuden lääkärin