Kahvin ja mandariinin yhteinen liitto

Kahvi on yksi koukuttavimmista nautintoaineistamme, joita käytämme sen enempiä miettimättä, koukuttaako se vai ei. Kuitenkin niinä aamuina, kun heräämme aamupalalle, ja huomaamme kahvin loppuneen kaapista, koukutuksen vieroitusoireet huomataan hetkessä. Kahvia on vain saatava!

Kahvin keksijöinä pidetään arabeja, jotka valmistivat kahvia luultavasti jo 1200-luvun tienoilla Jemenissä. Eurooppaan kahvi tuli 1600-luvulla ja maailman suurin kahvintuottajamaa on Brasilia, joka tuottaa noin 1/3 maailman kahvista. Me suomalaiset olemme  maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti, sillä suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kiloa vuodessa. Minusta se on hassua, sillä itselleni kahvi tuo ensisijaisesti mieleen ennemminkin turkkilaisen kahvin tai jonkin kahvintuottajamaan, kuin Suomen. Olenko siis liian lähellä...?!


Toinen herkku, joka ainakin minulle maistuu erittäin hyvin, on mandariini. Ihanan mehukas, hedelmäinen ja raikas hedelmä, joka saa auringon paistamaan sisältämme.  Mandariini on lähtöisin Kiinasta, mutta nykyään mandariinipuita viljellään eri puolilla maailmaa.  tiesitkö muuten, että  tangeriinit, klementiinit ja satsumat ovat risteytetty mandariinista?!


Jos ihmettelet, miksi kaksi näinkin erilaista asiaa ovat tänään Inspiksen aiheina, niin kerron enempää pidättelemättä sinulle syyn. Nimittäin molemmat, sekä kahvi että mandariini, ovat muutenkin käytettyjä, kuin vain suun kautta nautittuina siltään. Nimittäin kosmetiikassa molemmat ovat suosittuja, mutta yleisesti ottaen erikseen. Nyt kuitenkin Optiat on tuonut markkinoille ihanat Kahvikuorinnat, joista minun valintani oli juurikin kahvi-mandariini.

Pelkästään Iso-Britanniassa viedään yli 500 000 tonnia kahvinporoja kaatopaikalle. Optiat halusi muuttaa asian! Optiat kuorinta-aineisiin kerätään käytettyjä, korkealaatuisia kahvinporoja lontoolaisista kahviloista. Enää kahvinporoja ei laiteta suoriltaan kaatikselle, vaan käytetään hyödyksi, kun se OIKEASTI on mahdollista ja vieläpä fiksua! Eihän kahvinporoja uudestaan pidä kahvijuomaksi keittää, muttei ne siinä kuuman veden läpi menossa pilallekaan mene. 

Kahvi toimii luonnollisena kuorinta-aineena, joten tuotteisiin ei ole lisätty mikromuovihelmiä. Kahvi sisältää paljon antioksidantteja, jotka taistelevat vapaita radikaaleja vastaan ja ehkäisevät näin ihon ennenaikaista ikääntymistä. Kahvissa oleva kofeiini kiihdyttää ihon verenkiertoa ja auttaa muunmuassa akneen, ekseemaan, selluliittiin ja raskausarpiin. Kahvin lisäksi Optiat-tuotteissa käytetään vain korkealaatuisimpia kasvipohjaisia ainesosia.


OPTIAT FEEL GREAT MOUTHWATERING MANDARIN KAHVIKUORINTA 220G

Kuori olosi herkulliseksi ennen tärkeitä treffejä ihanalla luonnonystävällisellä Optiatin Kahvi-Mandariinikuorinnalla. Tämä kuorinta-aine on tarkoitettu sekä koko vartalolle että kasvoille. Voit kuoria siis huoletta kaikkialta, tai halutessasi vaikka vain kantapäät ja kädet. Aivan kuten SINÄ haluat. Minää rakastan näitä ns. jokapaikan tuotteita! 

Minulla on aikaisemmin ollut mm. itsetehty kahvikuorinta, joka jämähti kovaksi palaseksi eikä se todellakaan ole sen vuoksi sopiva herkille alueille, kuten kasvot. Sen sijaan tämä kahvikuorinta on isossa tuubissa ja notkeassa, miellyttävässä muodossa ja täyttä tavaraa! Tuote on ihan oikeasti kahvin väristä, tummanruskeaa tahnamaista kuorinta-ainetta, mutta se ei värjää ihoa kuitenkaan ruskeaksi. Se on sekoitus käytettyjä arabica-kahvinporoja ja appelsiinin eteeristä öljyä. 

Ihosta hierotaan kevyesti kuollut iho ja lika pois, annetaan vaikuttaa viisi minuuttia ja huuhdellaan vedellä lopuksi. Iho on ihanan puhdas, pehmeä ja joustava. Kevyt öljymäinen pinta jää hetkeksi, mutta se ei ollut tahmivaa ja loputkin lähti viimeistään siinä vaiheessa, kun kuivasin itseni hankaamatta. Eli hyvin voi pukeutua heti ja alkaa valmistautua tärkeään iltaan. Mouthwatering Mandarin pitää olosi hedelmäisen raikkaana koko illan.


Vaikka kyseessä onkin hurmaavan herkullinen kuorintatuote, jossa kahvi on pääosassa, tuote ei sovellu kuitenkaan syötäväksi. Kannattaa siis keittää kupponen kahvia kaveriksi ja vaikkapa mandariinilohkoja sen lisäksi tai kuten minulle tuoksusta tuli mielikuva: tummaa suklaata, jossa mukana esim. appelsiiniä, jollet löydä mandariinisuklaata mistään. NAUTI! 


Linkkien klikkailu ei tuo minulle hyödykkeitä. 
Kuorintatuote saatu lahjaksi NHS:ltä
Tuote löytyy mm. TÄÄLTÄ Nhs:n sivulta, josta sen voi halutessaan ostaa itsellekin.

Kommentit

Unknown sanoi…
Minä ainakin huomaan kahvin vieroitusoireet...ihan kuin paha krapula! Monesti on pitänyt tehä jotain kuorinta-juttua kahvinporoista, mutta enpä ole sitten muistanut/saanut aikaiseksi.
Minä olen juonut sellaista kahvisekoitusta, missä oli appelsiinia ja kahvia, oli muuten ihan hyvää. Sitä kupillinen ja kuorinta tällä ihanuusaineella. Ai että, kyllä tykkäisin.
Satu V. se on kamalaa, jos kahvia ei ole!
Outi, mmmm.. Sisäisesti ja ulkoisesti siis. Aijai