Siirry pääsisältöön

Arnikki ja Rosmariini ne yhteen soppii


Täytyy myöntää, että olen hurahtanut Weledan ihaniin simppeleihin mutta täysin toimiviin pulloihin ja tuotteisiin. Todella nautin, kun voin laittaa samanlaiset pullot malliltaan keskenään kylppärin hyllylle. Siellä ne ovat valmiina käyttöön sievästi rivissä. 

Vitalisoiva hiusvesi (Revitalizing Hair Tonic) Weledalta on tehokas apu päänahan kuivuuteen, rasvaisuuteen, hilseeseen, hiusten ohentumiseen, hiuspohjan kutinaan ja ärsytykseen. Se myös tuo raikkaan tunteen hiuspohjaan ja saa hiukset tuntumaan tuuheilta jo heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Tämän ansiosta kuivashampoota ja hiuspuuteria voi käyttää vähemmän ja antaa hiusten ja hiuspohjan nauttia luonnollisemmasta vapaudentunteesta ja puhtaudesta. 

Weleda -hiusvesi on vähän niinkuin kasvoveden oloista. Se sisältää rosmariiniöljyä sekä maksaruohon ja piparjuuren uutteita. Sitä hierotaan päänahkaan aamuin illoin ja esimerkiksi jos treenin jälkeen ei kerkeä suihkuun, mutta tahtoo raikkaamman olon hiuksiin. 
 Hiuksiin tulee raikas tuoksu, mutta ne eivät jää kosteiksi, joten tuotetta voi hieroa päänahkaan vaikka föönauksenkin jälkeen antamaan tuuhean tunteen. Kerrottakoon vielä, että kyseinen hiusvesi on pysynyt Weledalla samanlaisena jo yli 90 vuotta ja onkin Weledan vanhimpia luonnonkosmetiikkatuotteita. 


Toinen hurmaava pullo on säkenöivän oranssi Arnica Massage oil, jonka kaverina Arnica sports shower gel. Tämä pariskunta on oiva apu silloin, kun urheilun jälkeen tunnet seuraavana päivänä lihaksesi kipeinä ja jäykkinä. Myös Weledan hierontaöljy on yli 90 vuoden ajan ollut hierojien suosiossa. Sen rinnalle on kehitetty suihkugeeli, joka rentouttaa ja notkistaa kipeytyneitä lihaksia. arnikkiuutetta sisältävät suihkugeeli ja hierontaöljy lämmittävät lihaksia, vilkastuttavat pintaverenkiertoa sekä kosteuttavat ja ravitsevat ihoa. 


Arnikki-linjan tuotteet sopivat erinomaisesti myös nyrjähdysten, mustelmien ja puristusvammojen hoitoon niin miehille kuin naisillekin. On huomioitavaa, että Weleda käyttää ainoastaan sen alueen arnikkia, missä on varmistettu, että kanta palautuu ennalleen. 

Nämä tuotteet löydät mm. Ruohonjuuren verkkokaupasta, josta minulle tulivat testiinkin. Löydät TÄÄLTÄ myös lähimmän Ruohonjuuren puotisi. 


tuotteet:  Ruohonjuuri

Kommentit

Esther Helmiä sanoi…
Totta nuo tuotteet ovat hyviä,kiitos kivasta postauksesta.
Ja hyvää vappua sinulle sinne :)
Silkku sanoi…
Kiitos kun jaoit tämän:)
Silkku sanoi…
Hauskaa Vappua sinne teille♥
Viltsu Mari sanoi…
Kiitos Esther. Me peruutettu vappu ja äitienpäivä tänä vuonna surun vuoksi .
Viltsu Mari sanoi…
Silkku, kiitos. Tänä vuonna emme juhli vappua tai äitienpäivää.

KUUKAUDEN TOP 3

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty.