Siirry pääsisältöön

Terveysside-rasia joutaa hymyä tuomaan


Minun oli tarkoitus tehdä 3 atc-korttia. Tein ne, ja sain päähäni tehdä niille vihkon mukaan. Koska fysiikkani ei anna tehdä/istua kuin 10-20 minuuttia kerrallaan, on askartelu ollut urakka. Pitäähän askartelu keskeyttää juuri, kun olen saanut tarvikkeet ladattua pöydälle. Neitsyt-minä vaatii siisiä työympäristöä askarrellakseen, joten on pitänyt siivota, on pitänyt järjestellä paikkoja ja on pitänyt tehdä luomistyötä kaikessa hiljaisuudessa. On siis yllättävän rankka retki saada pienikin vihko aikaiseksi. Mutta minä tein sen! 

Saaja ei ole todellakaan hoputtanut, vaan välillä miettinyt, onko pakko. Joo, on on! Pakko mikä pakko! Kun saan jotain päähäni, sitä ei helpolla poiskaan käännetä. Tällaisesta asiasta en luistanut. Niinpä päätin, että menköön aikaa mitä menee, valmiiksi teen ja sillä sipuli. 

Aikaa meni. 


Tässä on vain murto-osa kuvista. Ei edes niitä atc-kortteja, josta kaikki lähti. 
Joka tapauksessa urakka loppu, postitettu ja saajalla perillä, toivon mukaan. Hyvä minä! Mitään vastenmielistä tai vastentahtoista tämä ei ole ollut, vaan terapeuttista ja kivaa. Tosin turhautumisia siinä, ettei selkä anna istua. Sitä se on. Nyt taas pari päivää pahempana ja pahoinvoivana. 



Rasiarakkautta... Ystävältä saatu rasia, jota en vielä ole raaskinut geokätköksi pistää. 


Tämä terveysside-rasia joutaa hymyä tuomaan jonkin rakennuksen valotolppaan tai muuhun suojaisaan metallihäkkyrään, missä se ei ruostu. Magneetti tulee pohjaan. 

Nyt unosille. Olen aivan poikki. Eilenkin olin poikki ja siksi otinkin pikku päikkärit. Nukuin 4 tuntia päikkäreitä ja yöunet päälle. Hyvin nukutti. 

Hymyä! 

Kommentit

Hyvä, että saat nukuttua. Hauska tuo siderasia :)
Kata Maria sanoi…
Hyvä et välillä uni maittaa! Voikumpa löytäisin sun kätkön. :)
Viltsu sanoi…
Kata kaikki hymyn ei sit ole mun. Heh. Huudan sitten ääneen jos sen blogistasi näen
Tiia K sanoi…
Heh minullakin oli joskus tuo terveyssiderasia, mitähän siinä mietitty, se on aika hassu. Nyt kuulemma Libressellä on todella ihanat rasiat, täytyypä käydä kaupassa kurkkimassa. :)

Iloa päivään <3
Viltsu sanoi…
Iloitse menkoistasi? Hymyile, on se aika kuusta? Naura pms pois?
Jaa-a

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

Joulukalenteri luukku 15: joulutorttukortti tutorial

Olen yksi blogisisarista ja meidän joulukalenterimme on tänä vuonna joulutorttukalenteri. Se löytyy instagramista hastagein ; "joulutorttukalenteri17"  ja "blogisisaret". Minun luukkuni vuoro on tänään.

Kyseessä ei ole ihan perustorttuset, vaan meidän blogisisarten tortut ovat höystetty uudenlaisilla mausteilla. Mausteita ovat mm. Huumori, erilaisuus, mielikuvitus jne.
Ja aiheeseen sopivia torttuja löytyisi minultakin jo pellillinen..


Kuten epäonnistuneet torttuwienerit...

Enkelitorttu tai..

..Torttu kuin torttu.. hehheh.
Minun virallinen luukku on kuitenkin joulutorttukortti. Blogeissa ei näy kaikkien sisarten tortut, mutta minun torttuni tulee nyt tänne blogiini tutoriaalina. Toki myös siellä Instagramissa edellämainituilla hastageillä ja minun profiilissa on kuva torttukortistani. Löydät minut Instagramista nimellä Inspirationblogi TAI Viltsumari. Kyseessä yksi ja sama profiili. Ethän sekoita profiiliani muihin samankaltaisiin bloginimiin, joita on jälkeeni tull…