Jos on hyvää, siitä pitää saada puhua!

Lavera

Minut tekee onnelliseksi se, että pienet asiat loksahtavat paikoilleen pikkuhiljaa. Ei kaikki kerralla vaan hitaasti. Minua ilahduttaa se, että asiat kasvavat oikeaan, eikä vaan rynni suoriltaan ja sitten ei olekkaan enää mitään mitä odottaa. En ole edes niitä, jotka vaativat häitä eka vuonna ja sitten toka vuonna valoja vannotaan uudestaan. Ehei. Ja jos on hyvää, siitä pitää saada puhua! Kertoa toisillekin, että nyt löytyi uusi asia, mikä oikeasti tehoaa ja kasvaa kultajyvää. Tule siis lukemaan tämä postaus! 

kulmakarvageeli

Tutustuin Laveran kosmetiikkaan kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessani. Tutustuin Laveraan itseensä ja viestittelin muutaman meilinkin. Olin niin innoissani Kulmakarvageelin tehoista jo hyvin nopeasti, mutta halusin varmistua. Olla ihan sata-varma, että näin oikein! 


Lavera Style & Care Gel – Kulmakarvageeli nimittäin hoitaa ja muotoilee kulmia. Ei yksistään asettele niitä kauniisti meikin yhteydessä, vaan oikeasti boostaa kulmia kasvamaan kauniisti! tottakai nypin kulmakarvojani, jotta linja olisi oikea, mutta minulla on ollut vuosia liian lyhyeksi jäävät kulmat. Muutama haitula vain ja lovit molemmin puolin keskivaiheilla kulmakarvoja. Olen siis joutunut meikkaamaan ja tekemään meikillä itselleni yhtenevät kulmakarvat! Nyt tätä Style & Care geliä käytettyäni olen saanut oikeat kulmakarvat, jotka ovat yhtenevät! Enää en tarvitse häpeillen katsoa alaspäin, jos joku tulee käymään, enkä ole kerennyt/jaksanut meikata täysin. En puhu Breesneveistä vaan normaalista naisellisista kulmista. Siitä, ettei lovia näy enää.

Kulmakarvageeli on siitä hyvä, että sitä voidaan käyttää myös ripsien hoitamiseen ja se on NaTrue-sertifioitu ja vegaani tuote. Puhdasta luonnonkauneutta! Harjasosat ovat sekäettä, kulmille ja ripsille!

Tämä tuote on väritön ja näkymätön, jos et liian suurta kerrosta laita. Ihan normaali vedot ja voit meikata sen jälkeen normaalisti tai olla freesinä. Nämä ovat niitä minun positiivisuuteni ja onneni salaisuuksia!


ripsiseerumi

LAVERA. LUONNOLLISESTI TEHOKAS
Luonnollisuus ja puhtaus ovat olleet Laveran kauneudenhoitoideologian perusajatuksia jo yli 25 vuoden ajan. Ei siis ihme, että Laveraan luotetaan ja se ON tehokkaiden tuotteiden edelläkävijöitä! 

Tykkää Laverasta Facebookissa, niin olet mukana mahdollisissa arvonnoissa, kuulet uutuuksista ja kenties bloggaajien suosituksista. 

Jälleenmyyjät Laveran tuotteille löydät TÄÄLTÄ. Minä hehkutan Ruohonjuuren suuntaan, mutta myös Life, Hyvinvoinnin tavaratalo ja Flow kosmetiikka saavat suositukseni. ;) Sinä teet omat valintasi.

Kommentit

Tiia Koivusalo sanoi…
Kun kulmakarvageelin käytön aloittaa, sitä ei voi lopettaa. :) Lavera on niin ihana merkki, että tuokin on varmasti laadukas tuote. Ihanaa iltaa <3
Tytär on minua näihin kulmankarvojen hoito ja asettelu asioihin perehdyttänyt. Hyvältä vaikuttava tuote tämäkin.
Laveraa en olekaan vielä testannut :) Luonnonkosmetiikka nyt ajaa itseään sisään elämääni - nyt pari päivää sitten tuli alennuksen tiimoilta tuotteita Madaralta :)