Siirry pääsisältöön

Turkin haaveet ja ilouutiset



Tätä minun Turkin kaipuuta ja paloa ei sammuta edes kuvat vesipostista. Tällaisia paloasemia Turkin Antalyasta löytyi. Olisi aivan ihanaa mennä matkalle, ihan vaikka jonnekin muuallekin, kunhan siellä olisi lämmintä ja eksotiikkaa.

Ehkä jonain päivänä saan toimeentulon hankittua, sillä nyt sain vastauksen valitukseeni ja minulle on myönnetty takautuvasti sairaspäiväraha muutamaksi kuukaudeksi! Olen siis ensimmäistä kertaa työkyvytön myös päättävien tahojen mukaan! Paperit ovat menossa Kelan suuntaan ja he korjaavat erheensä. Tämä on niin käsittämättömän ihana asia!

Siinä minä räkäitkua väänsin ja yritin ymmärtää, että vihdoin minut otetaan yksilönä vastaan!
 Jo maksetut tulot vähennetään samoin kuin verot, jää käteen vain ihan murto-osa. Tässä ei nyt kuitenkaan raha ole se tärkein asia, vaikka sekin on suunnaton etu.
Jos kerran hyväksytty, miksi sitä jatkossakaan hylkäämään? Siispä haaveet Turkista pahenivat.  Voi jauks. Eläkepäivät etelässä?!
Asia kerrallaan. 



Kaikki ne maustevuoret, ihanat herkkupuodit, vitamin barit, kebab-ravintolan sisäänheittäjien sinnikkyys...

Katseeni on tulevaan, ja jos kohtalo niin tahtoo, palaamme vielä joskus Antalyaan. Jollei, sydämestä sitä ei kukaan vie pois! 


Kommentit

RaijaAnnikki sanoi…
Kyllä se kaukokaipuu itää täälläkin.Kun olet ollut auringossa ja lämmössä se kaipuu vaan iskee.Tuolle seuralaiselleni reumalle se tekee tosi hyvää.kivut jäävät tänne kotiin odottamaan. Onne sinulle päätöksetä.Kaikkea hyvää.
SatuKoo sanoi…
Itse en Turkista tykkää, mutta ulkomailla on aina kiva käydä :) Lämpöä, kauniita maisemia ja eksotiikkaa! Toivottavasti asiat rullaavat nyt paremmin eteenpäin.
Tiia K sanoi…
Nyt oli kuitenkin hyvä uutinen ja voi tuoda isomman hyvän uutisen. Pidän kaikki peukut pystyssä ja toivon todella, että pääset Turkkiin eläkepäiviksi. Maa jossa muuten en ole koskaan käynyt.

Esther Helmiä sanoi…
Pidän peukkuja että pääset Turkkiin vielä ja upeaa että sait Kelan selätettyä,se firma kun on yksi maanvaiva. Saisi tulla Suomeenkin enemmän kilpailua tuolla saralla niin ei olisi noin vaikeaa kaikki.Ja lääkärin lausunnostahan se paljon kiinni on ja siitä miten kelan omat lääkärit tulkitsee, aikoinani tappelin heidän kanssaan vuosia potilaideni puolesta ja sain ärsyttävän ämmän maineen :)
Viltsu sanoi…
Ester minulle o vuosia kirjoitettu "täysin työkyvytön" ja kaikki kelan syyt kumottu. Lopulta tuli "kelalla on täysi oikeus kumota tutkineiden lääkäreiden todistukset".
Tämä eilen saamani päätös tuli sos.turvan muutoksenhakulautakunnalta.
Manumiina sanoi…
Tosi hienoa, että valituksesi kielteisestä sv-päivärahapäätöksestä meni läpi. Vain todella pieni osa päätöksistä muuttuu valitusasteissa, joten sinua voi todella onnitella tästä päätöksestä.
Kuten vuosi sitten blogissani kirjoitin, niin Turkki ei ole minun maani. Tiedän ja tunnen kylläkin paljon ihmisiä, jotka ovat todella ihastuneita tähän maahan. Istanbuliin haluaisin kyllä jonkain päivänä matkustaa. Haaveita pitää aina olla :)
Viltsu sanoi…
Kiitos onnitteluista!

Turkki on maa, josta joko tykkää tai ei tykkää. Itse en tykkää luksuselämästä, supervalkaistuista pepsodent-hampaista tekohymyllä, Valtavasta pilvenpiirtäjäviidakosta tai turistien täyttämistä uimarannoista. Minun unelmakohteeni on karua, lämmintä, sosiaalista, nöyrääkin ja myös länsimaiden koskemattomuutta. Ei turisteja, ei luksusta. tokihan Turkissa on turistikohteita paljonkin, mutta kun me nimenomaan tahdotaan pois siitä ja sinne syrjemmälle! Emme jääneet häämatkallammekaan turisteille suunnattuun sumaan. Me olimme sivukujilla, söimme paikallisten kanssa samassa ravintolassa, istuimme siellä missä toisetkin turkkilaiset, merta katsellen, raunioiden kätköissä. Voi että...
Onneksi on kaikille omansa, ja onneksi kaikki maat saavat omansa!
Todella hieno uutinen, olet kyllä sen saamisen eteen joutunutkin taistelemaan.
Nyt katse kohti tulevaa ja ehkäpä sitä Turkkiakin kohti.
Voi oikein voin haistaa nuo mausteet!
Tiina Jukonen sanoi…
Kerrankin hyviä uutisia :) Ja kiva, että ilahduit korteistani.
Minä olen ollu Turkissa pari kertaa, toisen kerran viikkojen junamatkalla. Siellä oli ihania kaupunkeja ja ystävällisiä ihmisiä. Kävin Ankarassakin, jossa ei vielä 1980-luvulla turisteja paljoa näkynyt.Ns. turistikohteet on jääneet väliin.
Kaikkea hyvää sinulle jatkossa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

Kahvin ja mandariinin yhteinen liitto

Kahvi on yksi koukuttavimmista nautintoaineistamme, joita käytämme sen enempiä miettimättä, koukuttaako se vai ei. Kuitenkin niinä aamuina, kun heräämme aamupalalle, ja huomaamme kahvin loppuneen kaapista, koukutuksen vieroitusoireet huomataan hetkessä. Kahvia on vain saatava!

Kahvin keksijöinä pidetään arabeja, jotka valmistivat kahvia luultavasti jo 1200-luvun tienoilla Jemenissä. Eurooppaan kahvi tuli 1600-luvulla ja maailman suurin kahvintuottajamaa on Brasilia, joka tuottaa noin 1/3 maailman kahvista. Me suomalaiset olemme  maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti, sillä suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kiloa vuodessa. Minusta se on hassua, sillä itselleni kahvi tuo ensisijaisesti mieleen ennemminkin turkkilaisen kahvin tai jonkin kahvintuottajamaan, kuin Suomen. Olenko siis liian lähellä...?!


Toinen herkku, joka ainakin minulle maistuu erittäin hyvin, on mandariini. Ihanan mehukas, hedelmäinen ja raikas hedelmä, joka saa auringon paistamaan sisältämme…