Oma runoni vai tarinako lie



Sen tulta ja tappuraa roihuavan katseen takana,

sielussa tyhjyys ja sortunut unelma.

Sen voimasanatulvan jälkeenkin

hän itkee itsensä uneen iltaisin.

Sen peikkotyön viilletyt käsivarret piilossa katseilta,

piilossa arvostelijoilta.

Mustaksi värjätyt silmät, verenpunaiset huulet ja valkoinen muuten.

Mustat vaatteet roikkuvat yllä kuin huutaen jotain.

Ja se hentoinen pieni peikkotyttö potkaisee kiven edestään vihaisesti pois.

Tyhjä katu, rosoiset kivetykset.

kylmä siinä on istahtaa, muttei tyttö sitä huomaa.

vapiseva hauras kaikkien kangaskertymien sisällä.

Vapina vauhkoontuu, kuin pillastunut hevonen!

alahuuleen pureutuvat hampaat saavat verinoron virtaamaan.

Peikkotyttö ei välitä, ei tunne kipua.

Tai se kipu, se on jossain ihan muualla.

suurena mustana möykkynä sisimmässä.

tukehtumisvaara!

AUTTAKAA! tyttö haluaisi huutaa!

PITÄKÄÄ MUSTA KII! HALATKAA!

muttei ne sanat tule ulos silti.

Kyynel, toinen, kolmas...

Kyynelten virtaava joki huuhtoo kasvomeikit mukaansa.

niiskutus, käden selkään pyyhkäisy. Kaikki ympäriltä katoaa.

On vain hän itse ja se katala romahdus keskellä katua.

Onneksi on yö, eikä kukaan näe. Tyttö ajattelee.

toisaalta, olisi edes joku. Joku joka pitäisi kii. Joku joka välittäisi. joku jolle puhua ja joku joka sanoisi, että asiat järjestyy.

Mutta ei ole ketään. Ei ketään. Ei tänään, eilen eikä viime viikollakaan. Ei ole ketään huomenna, ei tulevaisuudessa.vain kylmä katukivetys pepun alla.

Se kylmyys on kuin ihmiset, jotka sanovat välittävänsä, mutteivät silti välitä. Ja tyttö ei tiedä, vihatako vai olla surullinen siitä.

Hän miettii, miksi? Mitä pahaa hän on tehnyt heille?

Ei löydä vastauksia. Hän oli aina läsnä, aina avuksi ja aina kiltti...

Kiltti? Sekö se olikin?! liian kiltti hyväksikäytetyksi?

entä se paha olo jota hän nyt tunsi?

Kuka kysyi, miksi? Mikä tytön oli?

Ne ajatukset saavat tytön entuudestaankin itkemään ja tuntemaan meren pauhut sisällään. tyrskyt kalliota vasten, uppoavat laivat, valaan pyrstön iskut hypyn jälkeen veden pintaan...

Ja yks kaks tuntuu kevyt kosketus olkapäällä. Lämpö.

Tyttö säikähtää. Katsoo nopeasti ja huomaa itseään vanhemman naisen.

Ei paljoa mutta kuitenkin.

tyttö pyyhkii nopeasti kasvojaan hihalla.

Nainen kysyy, voiko hän auttaa?

tyttö kohauttaa olkapäitään hämillään ja yrittää naurahtaa.

Nainen istahtaa vierelle ja ottaa tyttöä kädestä kii. Anna mä kuuntelen. Oon melko hyvä siin. anna mä oon se, joka sua auttaa ja joka ei lavertele. Mähä oon vaa joku tuntematon. Et sä menetä mitää!

Ja tyttö empien aloittaa.. Kertoo koko tarinan. Ettei ole mitään, mut vaan yksinäisyys. Vain tyhjyys elämässä ja hän siinä tyhjyyden keskellä. Ettei ole ketään kelle puhua, kelle olla tärkeä, kenen kanssa nauraa...

Vain uninalle ja seinät kotona.

Nainen ottaa tytön syliinsä ja halaa. Hän halaa pitkään ja voimauttavasti. Et uskokaan, kuin se tuntuu hyvältä! Koko maailman pahuus katoaa! On vain se tunne... Se tunne olla siinä sylissä.

Tyttö itkee viel hetken, vapina tasaantuu ja huomaa saaneensa nenäliinankin huomaamattaan käteensä.

KIITOS! tyttö sanoo.

Nainen saattaa lähteä kohta pois eikä koskaan enää tapaa tyttöä. Mutta se hetki on ollutenemmän, kuin vuosiin! Tytön pelastus helvetiltä!

Tai se nainen saattaa antaa puhelinnumeronsa, johon soittaa. He ehkä ystävystyvät ja nainen muuttaa tytön elämän täysin olemalla läsnä.

Voi olla, että nainen on ammattilainen näissä asioissa, mutta yhtälailla voi olla, että hän on työtön tai kerrossiivooja. Ehkä hän on siviilissä ollut poliisi tai kenties kapakasta kotiin palaava turisti. Mutta mitä väliä?!

Oikeesti!?

tuo hetki kylmällä katukivetyksellä joka tapauksessa sai tytön seuraavana aamuna meikkaamaan itsensä prinsessaksi! Ei siksi, että goottina olisi ollut paha olla, tai että vain synkistelijät saisi niinpukeutua, ehei! Vaan siksi, että tuo pieni peikkotyttö tunsi niin suuren valon sisimmässään, ilon ja onnen tunteen, että tahtoi muuttua itsekseen! Ei enää piiloutua angstiin tai mustiin. Ja kas, hänestä tuli kuin tulikin onnellinen prinsessa. 





Kommentit

  1. Tarina jota kohtaa yhä uudelleen, ihmisten pahoinvointi lisääntyy ja se heijastuu moniin.Joskus miettii eikö todellakaan siihen osata puuttua että asiat jo nykyaikana korjaantuisivat,mutta ne menevät monesti vain huonompaan,tämä on tätä nykyaikaa..ikävää!

    Hyvin kerrottu!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari