Siirry pääsisältöön

Selfie vaiko muotishow?!

Olin lapsena koulukiusattu 8 vuotta. Olen siitä kertonutkin aiemmin jo. Kiusaaminen alkoi 2luokalla ja loppui, kun peruskoulu päättyi ja muutin pois eri paikkakunnalle asumaan 16 vuotiaana. ala-asteella minua lyötiin välitunnilla kasvoihin ja kaikenkaikkiaan 13 hampaasta lähti paloja pois. Muistan varmasti ikäni sen, kun syljeskelin sitä valkoista moskaa pois suustani veren kanssa. Tämä tapaus siis sai hampaisiini useita paikkauksia. Tosin silloin salasin syyn, etten saisi kostoa. tottakai hammaslääkäri tiesi, ettei sellaista jälkeä synny itsestään ja hän yritti kaikkensa jotta kertoisin. Minä vaikenin. Maksoimme siis itse laskut ja sain hampaisiini paikat. Myös etuhampaat. Etuhampaiden ongelmana on se, ettei paikat kestä kauaa niissä. Onhan ne tavallaan hampaan päällä, siis kärkinä. Jos puraisen jotain, on vaara, että paikat irtoavat. Niin on käynyt monet kerrat. 


Olimme käymässä nukkumaan toissailtana Murusen kanssa, kun otimme viimeiset palaset suklaata jo kauan sitten hankkimastamme suklaapalasesta. Nautintohan sellainen laatusuklaa on ja kun on kunnollista kamaa, sitä sitten vetää kauan. Ei hotki kerralla koko palasta. Siispä tuokin kesti loppupelissä 2 kuukautta, vai kolmekin?! No, niin tai näin. Otin palasen ja puraisin sitä. Pähkinä osui suoraan etuhampaaseeni ja tunsin, kuinka hampaaseen tuli valtava paine. Suklaa pois suusta ja tutkimaan tilannetta. Pelko siitä, että paikka olisi taas irronnut...
Irvistin peilikuvalleni ja pelkoni oli käynyt toteen. Paikka todellakin oli poissa, mutta sen lisäksi oli lähtenyt isohko pala hammastakin mukana! Näin selvästi, kuinka hampaan sisukset olivat paljaana. Se paine johtui siis joko siitä tai sitten, että lohkeama olisi repeämässä lisää hetkenä minä hyvänsä?! 
aamulla puhelu päivystykseen ja sain heti ajan. 

Hampaasta oli koko päällysosa poissa, repeämä etupuolelle ja hammasluu paljaana useasta kohtaa. Hammaslääkäri tuumasi, ettei ihme, jos tunnen kovaa kipua suussani. Nyt hammas korjataan ja luu peitetään. Laitetaan kuori hampaan reikäosan päälle.

Minä hiljaa mietin, siinä epämukavassa penkissä suu tavaroita täynnä maaten, että mikä kipu? Se paineen tunneko? Siis missä mun kipukynnys viilettääkään sitten?! 
mä en todellakaan tajunnut, että kova hammaskipu voi olla niin "mitättömän tuntuista". Ja ei, en vähättele toisten tuntemuksia missään nimessä! Minusta se ei vaan ollut kovaa kipua. No hyvä ettei ollut! Nyt on kaunis hammas tilalla. Tuli mieleen vanhempieni varoitukset kuinka karkin syöminen on pahaksi hampaille... 


Matkalla kotiin kävin myös kahvilla Ärrällä, kun minulla oli sinne ilmaiskuponki kännykkä-Appsissa. Yllätys oli positiivinen, että sen kahvin sai take awaynakin halutessaan ja valita tavallisen presidentin ja tumma paahdon väliltä. Lisäksi sai laktoosittoman maidon. NAM! 



Pieni pyrähdys myös kirppiksellä ja kerrankin mukaan lähti vaatteita! Kuvissa vilahtava keltainen toppi. Kokolapun mukaan minun kokoani, mutta päälle laittaessani huomasin olkainten olevan aivan liian pitkät. Siisti toppi, joten ihmettelen, onko olkaimet niin paljon muka venyneet?! ONNEKSI sain synttärilahjaksi sen ompelukoneen! 


Lisäksi ostin kuvissa näkyvän punertavan sävyisen vaatteen. Mikä tuo nyt on? Hintalapussa luki uusi "kimono"pusero. Tämän kokolapun mukaan vaate olisi minulle auttamattoman pieni, mutta hyvinpä tuo päälleni mahtui. Maksoin peräti 3€ yhteensä näistä, joten onnellinen olen uusista vaatteistani. Samoin syyskuussa saamastani ihanasta turkoosista hupparista, jollaista olen etsinyt ja haaveillut viimeiset pari vuotta ainakin. Olen siis nyt kuukauden sisällä saanut enemmän vaatteita kuin yleensä koko vuoden aikana. Joskus tekee löytöjä. 


Löydöistä puheenollen, tuppaa hämmästyttämään, kun olin myymässä itselleni tarpeettomia tavaroita pois. No, sehän on ihan loogista, että kirppiksillä on kirppishinnat. Tänä aamuna sain palautetta, että postikortit, joita myin pois, ovat aivan liian halpoja! Voi huoh. Mikään ei kelpaa! Koskaan et voi kaikkia miellyttää! Mutta mitä väliä, jos en itse jotain tarvitse tai olen myymässä pois kotoani jotain, niin miksi en saisi hinnoitella halvaksi niitä!? Haluan tavarat pois, enkä rahastaa ja rikastua toisten kustannuksella! Jos on "liian halpaa", sehän on minun oma asia. No, aina jostain on valitettava. 

Toivottavasti sinulla on hyvä päivä, eikä valituksia tule mistään. 
Minulla on muutama pikku projekti tälle päivää ja sitten saunaan. 

Halauksin, Viltsu

Kommentit

Tiikeriankka sanoi…
Vitsi miten nätti tuo kimonopusero! :)
Puzzle Bride sanoi…
Niin, aina ei voi miellyttää kaikkia. Eikä pidäkään.:) Nätit vaatteet olet löytänyt!
Palailen pikkuhiljaa taas askartelublogien maailmaan tuolta hääpuolelta...kommentointi tulee nyt myös morsioprofiililla.;)
tatipunainen.blogspot.com
minä itse sanoi…
Kiitos kummallekin. Itsekin ihan hämmästyin, kuinka edullisesti löytyi etenkin tuo kimonopusero. Siitä tuli yksi lemppareistani. Katselin vaatekaappiani ja hyvin mustahan se on muutoin. Tietty simppeliä ja sopii kaikkeen, mutta kyllä minulla tekee mieli värikkyyttä niin paljon enemmän,että tällainen 3 euron setti on huippua!

Viltsu
minä itse sanoi…
Ja ihanaa, että olet palailemassa takaisin! Olenkin miettinyt, minne katosit. Täti punainen.
Puzzle Bride sanoi…
Täällä ollaan juu edelleen. Tuo häämaailma on vain vienyt syövereihinsä.:)
tatipunainen.blogspot.com

KUUKAUDEN TOP 3

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty.