Siirry pääsisältöön

Mega valokuvapostaus



Näetkö metsän? Katsotko vain ohimennen vai pysähdytkö näkemään kaiken ihan oikeasti? 

Olen kertonut itsestäni ja elämästäni kaikenlaista. 
Olen kirjoittanut Murusesta ja lapsukaisesta myös hieman. 
Runoilla tuonut esille tunteeni ja maininnut ohimennen vaikeista asioista.
 Erityislapsen äitinä ja vähemmistöpuolisona on omat haasteensa. 

Nyt kerron Murusesta hieman tarkemmin. 
Minkälainen nainen on Murunen?!
Se selvinnee tässä.

Oletko löytänyt nelilehtisen apilan? Oletko nähnyt apilaniittyjä sitten lapsuutesi? 
Huomaatko, kuinka erisävyisiä vihreitä luonnossa onkaan?! 

Kuten olen kertonut, hän on onnenapilani. 
Enkelini. 
Hyvin huomaavainen, auttavainen ja sinnikäs. 
Hän on huolehtivainen ja epäitsekäs. 
Osoittaa tunteensa. 
Kannustaa ja tukee minua ja lasta. 
Eläinrakas nautiskelija. 
Puhelias ja ahkera. 
bla bla bla... 

Kaikkea sellaista kaunista ja hyvää voisin jatkaa loputtomiin, sillä hän ON HYVÄ IHMINEN
Kerronpas nyt kuitenkin jotain muuta kuin hunajaa ja sahramia. 

Tiedätkö, kuinka valtavan määrän muurahaisia tuollainen keko kätkee sisäänsä? 
Ymmärrätkö, kuinka valtavasti elämää se onkaan? 
Eläviä sieluja pienissä ahkerissa muurahaisen vartaloissa?! 

Murusen huumorintaju on samalla aaltopituudella minun kanssani. 
Ihan kahelia siis. 
Ei mitään rajaa! 

Siispä nauramme toisillemme ja itsellemme paljon, muttemme pilkaten, vaan sellaista hyvää ja rakastavaa naurua. 

Eilen viimeksi tiputtelin tavaroita käsistäni ihan koko ajan saadessani lihassätkyjä tai muuten kömpelyyttäni, kun kroppani ei taivu kunnolla. Tietenkin helmiä ja useita kerralla. Tai juuri se tärkein ja pienin korunosa, mitä saa etsiä taskulampulla kontaten ympäri verstasta ja todetaksemme, että se onkin kimmonnut eteiseen saakka... 

Murunen oli jo tullut töistä kotiin ja ilta oli jo hyvällä mallilla ja kello viittä vaille Salkkarit. 
Hän istui verstaalla tietokoneella ja minä selän takana viskelin korunosia lattialle.
 (LUE=minä vaan koruilin)

Aikansa kuunteli, kuinka yksi toisensa jälkeen kuului kops, tömps, kilin ja kolin, boing boing boing jne ja minun tuolini narinaa ja raahaamista lattian pintaa pitkin taaemmas ja ähinää ja puhinaa ja taas iso tömps, kun pääsin kontalleni lattialle sanomaan "Voihan Venakko"

Murunen haki taskulampun ja tuli etsimään kanssani kadonnutta korun osaa. 
Löysikin sen kotvan kuluttua. 
Laittoi pöydälle ja istui alas tuolilleen. 
Samoin tein kuului selän takaa jälleen boing boing boing...
Murunen hymyili hiljaa...

Kävin  Murusen edestä hakemassa muutaman uuden korunosan ja tiputinpa matkalla papereita lattialle. 
Nostin paperit hiljaa ylös.  
Murunen purskahti jo siinä vaiheessa nauramaan ja kysyi: Etkö sinä ikinä hermostu itseesi ja siihen, ettei mikään onnistu ekalla tai tokallakaan kerralla?! 
Siihen, että olet tuollainen Mr Bean, jolle koko ajan sattuu ja tapahtuu jotain? 

Aloin nauramaan.

Tuumasin kasvaneeni jo siihen, että olen tohelo. Että on parempi elää sovussa itseni kanssa, koska muuten joutuisin olemaan pitkävihainen itselleni kaiken aikaa! 
Joudunhan elämään itseni kanssa 24/7.  

Istahdin alas tuolille todetakseni, että taas kyynärpäälläni nakkasin jotain lattialle...


Melekonen rytteikkö ja tuolta pitäs sieniä hakea?! 
Päivä jolloin en tuntenut juuri lainkaan kipua. Kiitos uuden, hyvin vahvan lääkityksen. 
Ja ryteikkö kutsui meitä! (Oli vaellussauva mukana kuitenkin)

Eräänä iltana olimme saunassa. 
Meidän saunasessiot ovat yleensä pitkähköjä.
 Suihkua, saunaa, suihkua, vilvoittelua, suihkua, saunaa, suihkua,.. 
Minä olen kuitenkin se, joka ensin tulee saunasta pois, koska en kykene istumaan lauteella pitkään, vaikka kuinka jaloittelisin välillä. 

Olin suihkussa, kun Murunen lähti laskeutumaan lauteelta ja sammuttaa kiukaan. 
Sähkökiuas siis.
Kuulin, kuinka saunakiulu kolahti. 
Murunen kyykistyi sammuttamaan kiukaan ja kiulu kolahti uudestaan. Samalla Murunen parahti ja sitten alkoi nauramaan. 
Tuli suihkun puolelle pidellen silmäänsä! 
Hän nauroi ja nauroi ja yritti selittää, että silmään sattuu...

Se tunne, kun et tiedä, onko jotain oikeasti vialla, kun toinen pitää silmäänsä ja sanoo, että siihen sattuu, mutta samalla nauraa hysteerisesti, eikä pysty puhumaan naurun seasta. 
Sai sentään päätään pyöritettyä, kun kysyin, jotta soitanko ambulanssin. 
Eli ei suurta hätää. 

Aikansa hän siinä hekotteli ja sitten sai sanottua, että saunakauha hyppäsi silmään! 
Jep jep! 
Sammuttaa siinä sitten saunasta virtoja ja kauha silmässä! 
Jotenkin se kauha oli kimmonnut kiulusta tönäisyssä ja päin Murusta. 
Veikattiin, että saattaa tulla musta silmä. 
Sitten menisi aamulla töihin ja selittäisi, että ei se vaemo ollut äkänen, vaan saunakauha...

Huumorimme siis ON itseironiaa ja kahelia, joten ajatuksemme lähtivät lisääkin laukkaamaan...

Tai JOS olisi kauha mennyt syvemmälle, olisi se pitänyt tukea jollain siihen silmään ja lähteä kauha ojossa sairaalaan ja siellä selittää, että se hyppäs päälle...

Ja tottakai piti varoittaa seuraavallakin saunareissulla, ettei mene liian liki saunakauhaa, ettei perssilmäkin saa sitä itseensä. 

Kekoja ja koteja. Joku asuu kolossa. 

Mieleeni palaa muutaman vuoden takainen tapaus. 
Meillähän makuuhuone pimennetään täysin, kun alamme nukkumaan. Ja siis painotan sanaa nukkumaan. Meillä ei pimeässä peiton alla hääräillä muita hommia. Tylsä ei Murunen missään nimessä ole. ;)

Olimme käymässä nukkumaan ja huone siis oli pilkkosen pimeä. Oli jokin leikkimielinen kisa, kumpi ekana sängyssä, peiton alla ja pää tyynyllä. Juu, kaikestahan sitä kisan saa aikaiseksi, kun on kaksi leikkimielistä aikuistakin kyseessä. 

Minä kerkesin sänkyyn ensiksi, mutta vain hetkeä ennen Murusta. Murunen oli jo ilmalennossa tulossa perästäni vierelleni. Tunsin, kuinka hän lentää ohitseni, mutta hieman liian pitkälle... 
Aivan liian pitkälle! 
Niinpä yritin tarrautua häneen kiinni. 

Sain kuin sainkin hipaistua nilkasta ja tunsin, kuinka nilkkakin sujahti käsistäni ohi. Huiskis vain. 
Ja sen hetken, mitä Murunen kerkesi sängyssä olemaan ja kuului Tumpsis ja hervoton naurun remakka LATTIALTA! Ja tajusin, että hän oli lentänyt sängystä lattialle. 
Aloin itsekin nauraa! 

"Kaveri hävisi jonnekin". 

Ja se tilanne, kun et oikeasti näe mitään! Pilkkopimeää kaikkialla! 
Yrität tunnustella, onko mitään havaintoa, missä sänky loppuu, missä Murunen alkaa...
 Ja toinen yrittää tunnustella samoin sängyn laitaa. 

Sinä iltana mietimme, miltä se alakerran naapurista mahtoi kuulostaa...

Joku haluaa asua suojaisammassa paikassa, joku taas avarassa maastossa. Annetaan jokaiselle oma kotirauha. 

 Muruseni sairastaa vakavaa sairautta, joka voi hoitamattomana johtaa kuolemaan. Hoidettuna elämä on suht normaalia. Hän joutuu pitämään aina ja kaikkialla lääkkeet mukanaan. Kohtaus voi tulla missä tahansa, milloin tahansa, mutta erityisesti talvella tai stressaantuneena. Kylmässä viimassa tai muuten palellessa.

Jos kohtaus tulee, hän ottaa ensin yhden pillerin.
Odottaa. Kohtaus menee ohi kohta.
Jollei kohtaus menisikään ohi, hänellä on mukana myös toinen, vahvempi lääke, jonka ottaa seuraavaksi.
Odottaa...
Ja jollei vieläkään mene ohi, vaan oireet pahenevat, on tuikattava Epipen-injektio reiteen ja mentävä välittömästi sairaalahoitoon.

Murunen sai noin vuosi sitten kohtauksen työmatkallaan. Silloin ei vielä ollut kyseisiä lääkkeitä hänellä tai edes virallisesti diagnoosia.
Hän tuli kiireesti kotiin ja otti allergialääkkeen. Se ei kuitenkaan tehonnut, vaan hän joutui lähtemään sairaalaan olon huononnuttua. Kieli alkoi turvota, koko keho oli valtavaa paukamaa täynnä. Hän käytännössä turposi kokonaan. Päänahkaa myöten.

Onneksi oli autoileva tuttava lähellä, niin lähti viemään sairaalaan. Ambulanssi olisi ollut hitaammin perillä.
Matkalla sairaalaan, Murunen meni tajuttomaksi.

Sairaalassa todettiin anafylaktinen shokki. Murunen joutui teholle hoidettavaksi.
Pelkäsin todella!

Se reissu paljasti sairauden syyt, seuraukset jne. Hänelle annettiin lääkkeet.
Selvisi, että Murusella on Kylmäultikaria, eli hän on allerginen kylmyydelle.
Mietimme silloin, että diagnoosi: kylmä-allergia ei lohduta, sillä talvi ja pakkaset olivat  vasta tulossa...

Tuon kohtalokkaan päivän jälkeen kohtaukset ovat pysyneet kondiksessa lääkkeiden avulla. Saan olla kiitollinen, että Murunen jäi henkiin.

Syksyn tullen sieniä kasvaa Karhun kankahalla...

Myöhemmin itseironia on tuossakin asiassa kukoistanut. 
Sanotaan, ettei vakavilla asioilla saisi leikkiä, mutta meillä on musta huumori myös osana arkea. Osana jaksamista. 

Toisinaan Murunen alkaa aivastella jo siitä, että avaa jääkaapin oven. 
Joskus kuulen ulko-oven avattua aivastelua ja tiedän, että Murunen meni juuri ovesta ulos
Parhaat naurut saatu, kun puhumme kylmästä ja pakkasesta ja toinen alkaa aivastelemaan samalla. Se on ollut sattumaa, mutta niin huvittavaa sattumaa. 

Tunnistatko sinä sienet? Keräätkö sieniä ruuaksi? Suosikkisi? 

Murunen otti vuosia sitten itselleen kissan. Hän ajatteli, että kissasta tulisi valtava kollikissa, jonka kanssa voisi maata sohvalla ja katsoa jääkiekkoa. Niinpä hän alkoi kutsua kissaa Äijjäksi. Kissa varttui ja siitä tuli hyvin pieni ja sirorakenteinen, herkkä ja kaunosieluinen kisuli. Se tykkäsi pinkistä ja pitsiliinoista. Makasi satiinilakanalla ja ulkona aina piti pyllyn alla olla jokin suoja istuessa maassa. Se siitä valtavasta kollikissasta. Mutta oli rakas ja ihana persoona! <3

Kuinka kaunista luonnossa onkaan! Ja vivahteikkaat värit! Upeita muotoja unohtamatta. 

Murunen puhuu unissaan. Hän myös vastailee, jos puhun hänelle takaisin. 
Voi kuulkaa, niin monet naurut olemme saaneet hänen uniensa takia jälkeenpäin!
Yksi parhaita oli, kun kissamme nukkui vieressäni ja Murunen aikoi unissaan ripustaa kissan ikkunaan verhoksi. Kissakin katseli jo pää ylhäällä ja kulmiaan kurtistellen, että hei haloo, ootsä ihan tosissas nyt?! Murunen taputteli jo kissaa ja selitti, kuinka hän ripustaa kissan verhokapaksi ja maksaa siitä 5 euroa! Minä herätin siinä vaiheessa Murusen, että nyt et sitä poikaa ripusta kyllä yhtään mihinkään! :D

Minulla on hämähäkkikammo. Se on paha! Ja tuollainen tuijotti minua syödessäni eväitä! Arvaappa söinkö mitään?!  Välillä se piiloutui sankon reunan alle, että voisi vaania sieltä ja hyökätä kimppuuni salaa! Aivan varmasti... Ai et usko vai? 

 Muruselle on vaikeaa ostaa lahjoja. 
Hänellä on jo koruja omasta mielestään tarpeeksi. 
Mitään hän ei tarvitse kuulemma ja hän ei itsekkään tiedä, mitä voisi haluta muuten vaan. 
Hän on niin vähään tyytyväinen eikä kaipaa turhaa tavaraa. 
Onhan se hyvä asia, mutta lahjan antajalle äärettömän vaikeaa! 

Ja ykskaks kiljahdin, että hemmetti, nyt se poikii! Meinasin purskahtaa itkemään!
 Murunen nauroi. Poikii?!

Murunen pelastaa minut yleensä pinteestä kuin pinteestä.
 Jonkinlainen supersankari hän siis on tavallaan. 

Kaikki nuo hämähäkkiasiat hoitaa tappamatta kuitenkaan hämiksiä. 
Ja ampiaisten kanssa sama homma. 

Olen allerginen ampiaisille ja Murunen saa ne pois kimpustani. Jokin villipetojen kouluttaja hän taitaa olla. : D

Metsässä auttaa minua kaatuneiden puiden yli ja kallioilla laskeutumaan. 
Kotona pukee sukat jalkaani, pesee jalkani, leikkaa varpaankynteni, kuivaa kyyneleeni ja ottaa syliin itkemään kivustakin. 
Hän miettii aina kaikkiin tilanteisiin ratkaisun puolestani, ellen kykene itse siihen kivun tai lääketokkuran vuoksi. 

Murunen myös kannustaa j atukee minua aina ja kaikkialla tarpeentullen. 
Voin luottaa häneen 100% ja sen ylikin. 

Ajattelinkin joskus, että jos hän vaikkapa laittaa jotain suuhuni, en edes katso, mitä se oli, vaan alan mussuttamaan sitä. S
itten selviää, että aha, se oli omenan pala tai kurkkusiivu tms. 
Luottamus! 

Unohdettu

 Murunen on pieneläinhoitajaksi lukenut ja olenkin sanonut, että alaa vastaava työ on kotona. Hoitaa yhtä apinaa ja sen poikasta. Ai ettei naureta itsellemme vai?! ;)

Kuvassa Murunen lähti hakemaan autoa kauempaa ja tuli sitten hakemaan autolla minut tien penkalta, kun sieniretken päätteeksi olin heikkona. 



Kommentit

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…