Siirry pääsisältöön

Ei enää mammablogeja

Oletko törmännyt koskaan raskaana olevaan naiseen?Siis että hän on siinä elämässäsi läsnä konkreettisesti.
Entä juuri synnyttäneeseen?
Oletko viettänyt aikaasi naisen kanssa, jolla on leikki-ikäinen pienokainen?
...Ja sitten nämä mammat aloittavat bloggaamaan.

Juu, olen lueskellut mammablogeja välillä ja nyt minulle riitti! Ei enää ikinä mammablogeja! Niistä tulee vain paha mieli ja raivo ja pitkävihaisuus ja ties mitä kaikkia ikäviä tunteenpurkauksia.

Minun lapseni on jo aikuinen, joten en sillä niitä blogeja ole seurannut, että saisin vertaistukea lastenhoitoon tai uusia vinkkejä kuinka "meidän pilttiä voisi helliä ja hoivata". Muutamat blogit vain ovat kiinnostaneet joko ystäväni vuoksi tai sitten persoona blogin takana ollut niin viehättävä.



Kerron nyt tuohtumukseni taustoja ja syitä tarkemmin, niin ymmärrät, miksi mammablogit alkoivat ottaa päähän.

Olen itsekin saanut tuomion; lapsettomuus. Takana on useita keskenmenoja ja pettymyksen täyteisiä hetkiä. Nuoren tytön haaveet suurperheestä kariutuivat tähän tosiasiaan, ettei kehoni hyväksy sikiötä. Suureksi ihmeeksi kuitenkin yksi lapsi maailmaan saatettu sairaalahenkilökunnan auttaessa koko sen 9 kuukauden ajan meitä. Tiedän siis, mitä on odottaa olevansa raskaana. Odottaa raskaustestin näyttävän positiivistä väriviivaa. Odottaa, ettei menkkoja tulisikaan tässä kuussa. Odottaa, että toinen ja kolmas ja neljäskin testi olisi plussaa. Odottaa, että neuvolassa todettaisiin testini todeksi. Odottaa, että ultrassa näkyisi jotakin. Odottaa sydänäänien kuuluvan. Odottaa, että keskenmenoriski katoaisi. Odottaa, että vauva pysyisi sisälläni. Odottaa, että lapsi olisi elossa, terve elämään ja syntyisi oikeaan aikaan. Odottaa, kumpi sukupuoli kyseessä.... Lukemattomia odottamisen aiheita!

Ja kun ongelmana on se, ettet alakkaan tulla raskaaksi, sitä odottamista ja odottamista on vuosikausia!

Minun aikanani ei bloggaus ollut In. Ei edes nettiä talossa. Minun aikanani kirjoiteltiin kirjeitä toisten mammojen kanssa. Se oli sitä sen ajan keskustelupalstaa. Tai kun synnärillä juteltiin muiden siellä olevien kanssa kasvottain. Sitä oikeastaan näki jo alkuriveiltä tai kasvon ilmeistä, haluaako keskustelua jatkaa tämän mamman kanssa vai vaihtaako pöytää tai lopettaako kirjeenvaihdon.

Mutta nyt on netti ja blogimaailma. Nyt mammat kirjoittavat anonyyminä ja kuka tahansa voi kommentoida, hekin anonyymeinä. Enää ei ole samanlaista yhteyden tunnetta pelissä. Toisaalta, kyllä sitä minunkin aikaan pelko oli pefletissä, että "tuleeko se ärsyttävä kaikkitietävä moraalisaarnaaja samaan pöytään väkisin". Tai "alkaako se kaikesta valittava ego-mamma tivata, miksi hänet hylkään kirjekavereista ja samaan aikaan etsin uusia mammakamuja paikallislehdessä". Ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna on hyväkin, että säästyin vuosien panikoimiselta...
Yksi tuli, joka onkin sitten erityisen rakas, erityisen ihana ja erityisen rakastettu. ERITYISEN ODOTETTU!



Se, kun tajuat siis, ettei vauvoja tehdä, vaan ne saadaan, jos saadaan, on jo itsessään suuri pettymys ja tunteiden mylläkkä. Siinä sitten bloggaaja saanut jo matkallaan kuulla, kuinka sairas ajattelutapa ollutkaan, kun luullut ja kuvitellut lapsia tehtävän. Hyi häpeä! 

Vihdoin munasolusi hedelmöittyy ja yksi stressaava ajanjakso muuttuu toiseksi. Sitten, kun erehdyt vielä kirjoittamaan blogissa jotain niinkin järkyttävää, kuin "Toivottavasti lapseni on terve", saat aikaan kommenttitulvan jälleen! Onnenkyyneleet muuttuvat harmistukseksi. Anonyymit haukkuvat sinut lyttyyn. "Eikö muka sairas tai peräti vammainen lapsi olisi muka kelvollinen elämään"? "Olet huono äidiksi, kun tuollaisia kirjoitat edes!". Siinä ei auta enää selittelyt, ettet tarkoittanut asioita niin. Olet leimattu itsekkääksi ja odotetaan uutisia, milloin varaat ajan raskauden keskeytykseen, jotta päästään syyttämään myös murhaajaksi.

En edes voi kuvitella sitä äidin tunnetta, joka syystä tai toisesta päätyy aborttiin. Toivon, ettei hän ole bloggaaja ihan itsensä vuoksi. Ja jos on, ettei olisi omalla nimellään ja kuvallaan ja että olisi vahva ihminen muutenkin. Kaikki keskeytykset eivät johdu itsekkyydestä. Ja ei, en puolustele aborttia nyt, enkä itse osaa kuvitella edes tilannetta, milloin minä sen tekisin, mutta en ala tuomitsemaan toisiakaan tietämättä syitä. Ja muutenkin, jokaisella on varmasti syynsä! Ei siis takerruta yksityiskohtiin. 


Kun raskauden tuomat hormonaaliset heittelyt alkavat, alkaa mielikin olla itkuinen. Pahoitat mielesi hyvinkin helpolla. Sitten kun kaiken sen myllerryksen keskellä bloggaat, ettet tiedä, ostatko kantorepun vai et lapsellesi, anonyymi kommentoi, ettet ole kunnollinen äiti vieläkään. Kuinka saatat edes harkita kantoreppua?! Egolokisempaa on kutoa vanhasta villapaidasta purkamalla ensin langat ja sitten puikot vuolet itse kirppikselle menossa olleesta puujakkarasta, sellainen liina, johon pilttisi tunget. Ihan sama, osaatko kutoa vai et. Sanasotakin siitä syntyy anonyymien kesken. Onko se kutomista vai neulomista!? Siellä sinun blogissasi käydään kaamea sota! Sotatantereen omistajana mietit, julkaisetko kaikki kommentit vai onko oikeus poistaa ne? Jos poistat, olet ämmä, joka puolustaa sitä toista, kun et julkaise hänen kommenttejaan... Tietäähän pitää sekin, kumpi anonyymi kulloinkin kirjoittaa...



Pysyt vahvana vielä...
Onhan sinulla edessäsi synnytys. Ja nyt se jo käynnistyykin, sillä olit mennyt kertomaan blogissasi äsken, että haluaisit synnytyksessä epiduraalin. HÄPEÄ! Luonnollisen synnytyksen aika on nyt! 
Saat slaagin ja synnytys käynnistyy. Itkuisena ja pelokkaana lompsit sairaalaan synnyttämään ja mietit kaiken aikaa, ottaakko epiduraali vai uskoakko anonyymiä?
Luontoäiti auttaa valinnassasi, kun kivut nousevat hillittömyyksiin. Epiduraali auttaa hetkeksi.

Pienokainen syntyy ja unohdat tyystin blogimaailman hirveyden. Tai oikeammin sanottuna hirvitykset. Keskityt hetken täysin oleelliseen. Valitettavasti vain hetken, sillä vaikka ennen sairaalassa oltiin vähintään 3 yötä ja minä siellä olin lapseni kanssa viikon päivät, nykyisin olet vain yhden yön, ellei mitään ongelmia tule. Siispä jo seuraavana päivänä olet blogissa hehkuttamassa uuden elämän syntymää. Toivot kuitenkin salaa, ettei ne anonyymit palaisi takaisin blogiisi...

Ehkä sen kerran saatkin olla rauhassa, mutta kun alat miettimään ristiäisiä ja lapselle nimeä, saat taas sanallisen tulvan aikaiseksi. Ettäs kehtaat raiskata lapsesi nimillä, jotka eivät sovi a)trendiin, b) suomalaiseen makuun, c) sukusi perinteisiin, d) Hollywoodiin, e) perinteisiin, f) nykyaikaan ja g) anonyymin nimimakuun.
Synnytyksenjälkeisessä masennuksessa rypiessäsi anonyymien kommentit loukkaavat tunteitasi äärettömän paljon. Päätät ristiä lapsesi Ano Mymmiksi ihan v-tuillessasi.
Ja jollei pappi anna nimeä laittaa, hyppäät raivonvallassa hänen kurkkuunsa ja irtisanoudut kirkosta ja heität koko tietokoneen ikkunasta ulos, jottei enää tulisi vastaanväitteitä.


Lapsi kasvaa ja kehittyy.
Blogimaailmassa seesteistä jo tovin. Lienevät anonyymit löytäneet välillä jonkun askartelijan ja hänen bloginsa...Jokin hetkellinen tunnelataus siis paikallaan?

Kerrot rohkeasti blogissasi päivän kulusta.
Lapsellesi ei ruoka maistunut ja viskasi lautasenkin seinään. Pukeminen ei tunnu onnistuvat ja kehotukset joutua reippaasti, ei auta. Leluja sikin sokin lattioilla vaikka kuinka juuri siivosit ja sitä rataa. Pinnasi kiristyy ja lopulta huudat kurkku suorana lapsellesi, että "äiti ei nyt jaksa tällaista! LIIKU!". Sittemmin saat omantunnontuskat ja halaat lastasi ja pyydät anteeksi ja niinpoispäin.

Kerrot blogissasi päivästäsi ja saat anonyymit kimppuusi jälleen. Blogistasi on tehty esimerkkitapaus. "Näin huono äiti toimii". 
Kommenttilaatikot tukkeutuvat. 
"Lapselle ei saa huutaa!", "Löitkö lasta?!", "Mitä? Löitkö? Soitan sossut!", "Olisit tehnyt näin".. 
Mistä käytösoppaasta ne anonyymit lukevat oikein ne vastauksensa?!
Ja lukevatko edes bloggauksesi, kun syyttävät ihan kaikesta!?

Sinut on lynkattu ja pelkäät nukkua öitäsi kunnolla. Jos joku löytää sinut ja tulee tuomaan pelastus-papruja oviluukusta ja saarnaavat savupiipusta. Suljet blogisi kokonaan.



Tätä minä tarkoitan sillä, etten enää tahdo lukea mammablogeja. Ne kommentit siellä voivat olla hyvinkin ajattelemattomia, itsekkäitä ja julmia. Oletetaan asioita, syytellään ja neuvotaan ihan kaikesta. Ollaan niin kaikkitietäviä, vaikka asioita voi tehdä erilaillakin. Kaikki eivät ole ego-mammoja tai välitä trendeistä. On surullista seurata, kuinka ihmisiä lynkataan blogeissa siksi, että ajatellaan eri tavalla asioista.

Ehkäpä en kuitenkaan jätä lukematta niitä hyväksi kokemiani blogeja, vaan jatkan ja tuen kirjoittajia. Niin teenkin. Jonkunhan anonyymeja vastaan on taistella. Tai ainakin olla se rohkea, joka sanoo, että olet ihan oikeassa!

Harkittua viikkoa!

Kommentit

Tiia K sanoi…
Hei,

Oli kuule rohkea kirjoitus, jossa laitoit itsesikin upeasti likoon. En voi olla miettimättä mikä äitien klux klux klaani tuolla viuhtoo ja mm.vauvapalstalla sotii ja rivouksia huutelee. Menee aivan yli ymmärryksen. Eikös sen äitiyden ja vauvan saannin tulisi olla sitä pyöreän pehmeintä aikaa, kun sydän on auki ja levällään. Tuolloin ollaan jostain syystä tuomitsevaisempia ja oma äitiys on muka se ainoa oikea tapa. Uuhhh. Olen itsekin helpottunut, etten seurannut minkäänlaisia nettiforumeja, kun tytöt syntyi.

En jaksanut, keskityin lapsiin ja kävin varmaan kerran viikossa katsomassa sähköpostit. Jos olisin erehtynyt lukemaan jotain vauvablogeja ja anonyymien kommentteja olisin varmasti herkässä mielentilassa seonnut.

Ensimmäisen lapsen kanssa tunsin syyllisyyttä herkkänä kun olin siitä, että tuli keisarinleikkauksella, siis mitä?! Nyt mietin, miksi otin pukamia moisesta. Kuopuksen syntyessä emme nukkuneet ensimmäiseen vuoteen, sydänvian aiheuttaessa rakkaalleni niin huonon olon ja hänen ensimmäinen vuosi oli elintaistelua vahvistua avosydänleikkaukseen. Tuolloin olisin romahtanut jos joku olisi täydellisestä korkeudestaan soimannut minua vaikkapa siitä, että sain kuopuksemme 38-vuotiaana ja tuumin silloin olleeni liian vanha ja lapsen sydänvika oli syytäni. Nyt en enää mieti niin, enkä soimaa itseäni. Mutta hui kauhistus, olisin kenties joutunut laitokseen jos olisin eksynyt vauvapalstalle tai saanyt anonyymien ryöpyt niskoihini.

Joten jepulis, ymmärrän rohkean kirjoituksesi hyvin. <3

Lämpimin terv. Tiia
Ihan mahtava kirjoitus! Minulla ei ole lapsia, mutta kaverilla on aika suosittukin vauvablogi ja olen siksi kuullut siitä menosta aika paljon.
Katja sanoi…
Jep jep, aina löytyy paremmin tietäviä, oli asia mikä tahansa. Ja naiset ovat erityisen julmia toisilleen. Kai me ollaan kaikki niin omissa hormonihuuruissamme, ettei aina muista säilyttää maalaisjärkeä.
Tuula sanoi…
Samaisen syyn vuoksi en lue vauvapalstoja, vauvalehtiä tai liity mihinkään "äitylit"- ryhmään...
:D onko mun blogi vauvablogi vai mikä lie. Sitä tosin lukee hyvin rajattu piiri.
Viltsu Mari sanoi…
Tiia, Ekan kohdalla kaikki on taatusti uutta, hämmentävää, ihanaa, pelottavaakin. Ei tiedetä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja pinkit lasit silmillä liihotetaan kuin enkelit. Jostain luin, että ekan lapsen kohdalla äiti täyttää vauva-kirjan kannesta kanteen. Tokan ja sitä seuraavien kohdalla kirjoitetaan vain jotain, mitä muistetaan joskus. Tai ei edes hankita vauvakirjaa.
Ehkä olenkin onnekas, kun minulla on vain yksi lapsi..
Teillä se sydänlapsi-tilanne on ollut ihan varmasti niin kamala, että ihme, kuinka sitä jaksaa ja pysyy terveenä edes.
Viltsu Mari sanoi…
Elina, huh, voin uskoa. Ja toki vauvapalstallakin on ihania kommentteja ja mammablogeissa upeita bloggaajia teksteineen. Se hurja lynkkaus-maine vaan tuppaa kiirimään kauemmaskin.
Viltsu Mari sanoi…
Katja, Nainen on susi naiselle.
Viltsu Mari sanoi…
Tuula, kyllähän sulla jonkin asteinen vauvablogi on ollut, perheblogi tms. Et silti ole pahasuinen kaikkitietävä anonyymi. :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

Kahvin ja mandariinin yhteinen liitto

Kahvi on yksi koukuttavimmista nautintoaineistamme, joita käytämme sen enempiä miettimättä, koukuttaako se vai ei. Kuitenkin niinä aamuina, kun heräämme aamupalalle, ja huomaamme kahvin loppuneen kaapista, koukutuksen vieroitusoireet huomataan hetkessä. Kahvia on vain saatava!

Kahvin keksijöinä pidetään arabeja, jotka valmistivat kahvia luultavasti jo 1200-luvun tienoilla Jemenissä. Eurooppaan kahvi tuli 1600-luvulla ja maailman suurin kahvintuottajamaa on Brasilia, joka tuottaa noin 1/3 maailman kahvista. Me suomalaiset olemme  maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti, sillä suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kiloa vuodessa. Minusta se on hassua, sillä itselleni kahvi tuo ensisijaisesti mieleen ennemminkin turkkilaisen kahvin tai jonkin kahvintuottajamaan, kuin Suomen. Olenko siis liian lähellä...?!


Toinen herkku, joka ainakin minulle maistuu erittäin hyvin, on mandariini. Ihanan mehukas, hedelmäinen ja raikas hedelmä, joka saa auringon paistamaan sisältämme…