Hae tästä blogista

Rikkaan oikeus ostoksiin

Kun kuuntelen ihmisten juttuja, törmään toisinaan siihen ajatukseen, ettei rikas ihminen saisi säästää rahojaan, tai on muuten saita, itara, kitupiikki. Miksi jemmata rahojaan, kun ei niitä saa mukaansa hautaan kuitenkaan. 

Jos taas on varaa, ja käyttää rahansa matkustamiseen, ostoksiin, hienoihin tavaroihin... Hyvin nopeasti saa maineen, kuinka hienostelee ja leveilee rahoillaan. Sitähän se, jos ostat vaikkapa hienoakin hienomman auton tai huvipurren tai kuljet merkkivaatteissa. Ei sillä,etteikö jotkut leveilläkseen niin tekisikin, mutta entä jos vaan tykkää nimenomaan Cuccin tuotteista?! Pitäisikö ne jättää kauppaan, vaikka varaa olisikin, vain siksi, ettei halua leveillä ja huonoa mainetta?! 



Mennäänpä toiseen ääripäähän. Vähävaraisella tai varattomalla ei  ole oikeutta herkutella, ostaa uusia vaatteita tai käydä vaikkapa kylässä tai kampaajalla. Se käy ilmi siinä, että jos ostat vaikka halvankin vaatteen tai pelkästään kinkkuleikkeet lauantaimakkaran sijaan, jo aletaan kuiskutella, että onkohan se voittanut lotossa, käynyt sossun luukulla tai pahempaa: Kerjännyt joltain säälialmuja! 
Onko hän myynyt itseään?!
 Ja kassajonossa vakoillaan ja tuupitaan muita, että varmasti nähdään, maksaako hän kolikoilla, seteleillä vai maksusitoomuksella. Ai hyvää päivää, jos maksamaan menee 20 euron setelillä, tai pahempaa! 50 eurolla! Varastanut se sen on tai käyttänyt jotakuta hyväksi! 

Vähävarainen ei saa missään nimessä haaveillakkaan Cucceista. Jos jostain tarjouskorista sellaisen saisikin, kirppikseltä vaikkapa, niin ei saa ostaa! Ei herraisä, sitä ei saa ostaa! Huijariksi häntä aletaan nimittää siinä vaiheessa! "Esittää vaan, mutta varaa on ostella cucceja....". 
Onko ostamiseen/merkkituotteisiin/palveluihin tuloraja? 



Mitä on elämä silloin, kun jokainen lantti on laskettava ja mietittävä, pahoitanko toisen mielen, jollen osta häneltä, vaan ostankin tärkeämpää. Tai vaikkei olisikaan tärkeämpää, olisi se miellyttävämpää. 
Mitä on se tunne, kun saat synttärilahjaksi lahjakortin vaatekauppaan ja käyt ostamassa sillä aivan ihanan vaatteen ja olet siitä niin onnellinen. Esittelet sen blogissa ja siitä hyvästä saatkin haukut päällesi. Kun sinua nimitellään valehtelijaksi, huijariksi tai hyväksikäyttäjäksi sen vuoksi, ettei vähävaraisella olisi oikeutta shoppailla uusia vaatteita normaalihinnoilla... 

Sama pätee siihen, mitä muuta ostaa tai milloin. Ja jos ei voi ostaa sitä Cuccia, eikä voi ostaa halppis-korista jotain saumoista kieroon ommeltua kolttua eurolla, niin et muuten saa ostaa leipääkään tai kahvia! Jos olet varattomuuteen vedoten jättänyt ostamatta turhakkeen, sen on tarkoitettava sitä, ettet voi sitten ostaa ruokaakaan. Saatikka  kahvia, mikä on nautintoaine. 



Varaton ei valitettavasti voi ostella ihan mitä vaan, ei jokaiselta, joka paikasta, aina.
Ei mielitekojensa vallassa hakea nagarilta lihiksiä tai karkkiosastolta suklaakonvehtirasioita. 
Jos joku tuttu tarjoaa edulliseen tiskin alta hintaan askartelutarvikkeita, varattomana ne on toisinaan täysin mahdotonta ostaa. Ei sillä, että hinta olisi korkea, vaan sillä, että rahaa EI ole tai sitä on niin vähän, että se menee tärkeämpään. 

Jos kuitenkin samaan aikaan kahvi loppuu, sitä pitää ostaa lisää. Sellaiseen tavallaan ei-välttämättömään-ruokatarvikkeeseen haluaa sijoittaa ne viimeiset rahansa mielummin, kuin johonkin turhempaan juttuun. Olkoon kuinka kiva tahansa myyjä tai tarjous. Siispä JOS on lompakossa muutama euro hätävarana, ostaa kahvin, vaikka on kieltäytynyt kaveritarjouksesta. On myös hetkiä, jolloin mielummin lainaa sen pari euroa kahviin, muttei turhuuteen. Niin, toisaalta yllätystulojakin voi tulla varattomallekin, jos tekee käsitöitä ja joku sukulais tenavan pilttikerhon illassa joku mamma ihastuukin varattoman kutomiin lapasiin ja haluaa sellaiset häneltä tilata. Maksaa jopa ne heti... JEE! KAHVIA! 



 Ja jos on ostamassa kahvia ja saa sen mukana kaupanpäällisen, tottakai varaton ostaa sen sillä hetkellä siitä kaupasta, eikä kävele toiseen kauppaan ja osta vain sitä kahvia saamatta kaupanpäällistä. Vaikka se kuulostaakin varakkaammasta silkalta hamstraamiselta tai " ku halavala sai, nii osti krääsää", ei se sitä välttämättä ole. 

Varoissaan olevalla on vara valita, ostaako kahvia normaalilla hinnalla, vai käykö toisesta kaupasta tarjouksesta. Varakkaalla on vara valita kapseleillekin omanlaisensa teline, kun taas varattoman on otettava se, minkä saa. Vaikka sitten kaupanpäällisiä. Ja sehän itseasiassa on riemun päivä, kun vihdoin sellaiseen on mahdollisuus! Jos kaupanpäällinen ja tuote itsessäänkin on jotain ihan höpöä, ei varaton sellaiseen rahojaan pistä! Ei siitä ilosta, että saa ostaa jotain! Siihen ei vaan ole varaa! Ei heräteostoksiin tai "jos tota joskus tarttes"-ostoksiin. 


Varakkaammat voivat tuumata, ettei varaa ole mihinkään silloinkin, kun tilillä on katetta ihan kunnolla edelleenkin. Ei se maata kaada, jos yhden viikon syö perunaa ja jauheliha kastiketta, jos 3 viikkoa kuusta vetelee pippuripihviä napaansa, tai laittaa rahansa kaljaan ja siideriin tai tupakkaan. Varaton miettii kahdesti, ostaako ruokaa vai  tupakkaa! Varattoman rahapula on todellinen. Siltikin, että ostaa kahvipaketin tai kaksi. 

On olemassa hyviä ihmisiä, jotka huomaavat toisten hädän ja haluavat vilpittömästi auttaa. He haluavat hieman helpottaa toisen arkea ja taistelua elämän realiteettejä vastaan. Onko se sitten lahjoitus, jolla auttavat, tai jokin apu vaikka lastenhoidossa tai se, että kutsuvat kylään tarjotakseen pullakahvit. Joku muistaa sitten synttäreillä ja antaa silloin jotain tarpeellista, kuten lahjakortin tai kysyy, haluaisiko varaton tulla hänelle töihin piikomaan lapsia ja saisi siitä lisäansioita...

Se aiheuttaa kuitenkin joissakin ihmisissä kateutta ja etenkin, jos se varaton sen synttärilahja -lahjakorttinsa tai extrarahansa käyttää itseensä... Huijari, mikä huijari ilmiselvästi... Ei antanut minulle mitään.... Anteeksi, mutta entä ne kaikki lahjat, jotka sait jo aikaisemmin, tai miten muuten olet elämässäsi pärjännyt?! Miksi niitä ei muisteta sillä hetkellä?

Vaikka harvassa on ilkeitä ihmisiä, yksikin on liikaa.
Sellaisesta sanotaan, ettei pitäisi välittää, mutta kun ihminen tuntee ja välittää silti. 
Välittää siksi, että se sattuu ! 
Sitä kysyy, miksei ilkeä ihminen selvitä asioita ensin, vaan ensin tulee  loukkaus, kateus, katkeruus... 
Miksi varakas ei saisi kaunistautua kampaajalla ja pitää itsestään huolta, jos siihen on kerta varaa? 
Miksi siitä loukataan häntä? Siltikin, ettei  hän ole samanlainen kuin ne, jotka ovat leuhkia, itsekkäitä ja kehuvat hienouksillaan???

Miksi varatonta tai vähävaraista loukataan vielä lisää jo olemassa olevien murheidenkin lisäksi vain siksi, että hän ostaa jotakin tai saa jotakin? Tai on onnellinen vähästäkin? 


Mutta myöhemmin paha mieli väistyy ja tilalle tulee suru. 
Suru, että tuolla jossain on ihminen, joka todennäköisesti on yksinäinen tai voi jostain muusta syystä pahoin. 
Suru hänen puolestaan. 



Toisinaan jotkut sotkevat oleelliset asiat. Tässä siis pieni tarkennus nimikkeisiin:

Palkinto = Ilmainen
Lahja/Lahjoitus = Ilmainen
Saatu = Ilmainen
Kaupanpäällinen = Ilmainen
Tuotetestaus = Ilmainen
Arvontavoitto = Ilmainen
Vaihtokauppa = Ilmainen
Yllätys = Ilmainen
Sponsoripaketti = Ilmainen
Sponsoroitu = Ilmainen
Saatu Lahjakortti = Ilmainen

OSTETTU = Maksettu rahalla.




Minäkin siis olen vähävarainen ja olen sitä ollut nyt 6 vuotta jo. Aikaisemmin tilanteeni oli vieläkin pahempi mutta tänä päivänä emme kuitenkaan ole ilman ruokaa ja se on iso asia. 
JIPPII! 
Siitä olen kiitollinen! 

Vaikka kuinka olemme vähävaraisia, en jatkossakaan aio kysyä blogissani lupaa, saanko ostaa tai saanko nyt anteeksi, jos kerroin ostavani Juhannuksen kunniaksi kaupasta -50% pizzan! Mielestäni se ei vaan mene niin, että toisia vahditaan ja toisten ostoksia määräillään. 

Ei, en tupakoi, en juo viinaa enkä käy baareissa. En matkustele edes halvemmilla laivoilla.  Pisin matkamme on ollut Helsinkiin 5 vuotta sitten! Yhden ainoan kerran! 
En shoppaile kirpputoreilla, en tee niitä samoja asioita, mitä moni muu tekee. 
Minun ilojani on luonto ja se on ilmaista.  Rahani käytän harkiten ja harkitsen myös hemmottelumme tarkoin. 



Ystävät ovat lahja.
Ystävieni seurassa en tarvitse esittää iloista, jollen sitä ole. En tarvitse stressata, jollei ole täytekakkuja tarjolla tai istua hiljaa pöydässä, jos tarvitsen kävellä tai nousta välillä. 
Kyllä, vaikka kuinka olisimmekin vähävaraisia, ystävillemme on aina kahvia tai teetä tarjolla!
 Se ei saa olla rasite! 
Siitä en aio tuntea huonoa omaatuntoa. 
Niinkuin en siitäkään, jos ostan jotain, tai vastaavasti olen ostamatta. 

Eiköhän jokaisen omat raha-asiat ole jokaisen omia. 
Vaikka sitten torin nurkalla näkisi romanikerjäläisen kuppi ojolla anomassa kolikkoa tai seteliä, se on hänen asiansa, joka ohi kulkee, antaako kerjäläiselle kolikon vai ei. 
Uskooko hän siihen, että juuri tuo tarvitsee sen rahan, vai ajatteleeko, että hän on huijari, kuten kaikki muutkin. 
Tai jos vastaan tulee mummo kadulla ja kysyy, saisiko lantin, kun maitoa tarttes ja lompakko unohtui kotiin. Antaako lantin hyvää hyvyyttään vai sanooko, haeppas se lompakkosi kotoa! 

Se on jokaisen ihan oma asia, antaako toiselle lahjan, tekeekö vaihtokaupan, myykö tai ostaako. 
Ja jos aletaan haukkumaan tai syyttelemään, ei taatusti tule lahjoja sittenkään!
Tuskin kukaan alkaa lahjoja antamaan siksi, että toinen vaatien niitä vaatii.



Mutta mikä sitten on tarpeeksi ?
Kun saa yhden, haluaa toisen. 
Kun saa jotain, sen unohtaa ja alkaa valitus, kuinka ei ole mitään saanutkaan koskaan. 
Ja kun toi sai, mulle kans! 
Kaivellaan hampaidenkolosta asioita, joita tapahtui kauan sitten, kun oli itsekin tyytyväinen silloin, mutta nyt ei sitten olekkaan mikään hyvin, ellei saa lahjoja... WTF?!

Mutta niinhän se on ikuisesti ollutkin, ettet rahalla  saa ystäviä. 
Lahjomalla et ketään saa ystäväksesi. 
Ja kun yhdelle kumarrat, toiselle pyllistät, kun teet niin tai näin, joku aina pahoittaa mielensä. Eikä maailma koskaan kadota katkeruutta ja kateutta. 
Halutaan se, mitä toisella on, vaikkei se ruoho sen vihreämpää olekkaan aidan toisella puolen. 

Toivon sinulle mielenrauhaa!



atc sai elämän, Atc-vaihtokin Sussun kanssa toi minulle osansa elämää


TJK-haasteeseen tehtyä. 

Tahdoin alkaa tekemään sellaista atc:tä, missä olisi jotain erilaista. Jotain uutta ja jännittävää. Silti sellaista, ettei ihan ylilyöntejä tulisi.
 Kaunista ja hyvää. 

Otin korttipohjan ja aloin gessota sitä.
Mitään upeitä värikkäitä musteita en omista, vaikka kuinka niistä haaveilen ja näen unta, joten mietin, millä saisin tehtyä jotain vastaavaa? 

Kokeilin halppisvesivärejä. Liian vaaleaa. 
Tussit? Äh, ei pysy gessossa. 
Entä leimasintyynyillä tuputella ja hangata? Joo, onnistuu. Jämävärejä löytyi. 
No mutta, jämäthän nimenomaan joutavatkin korttiin!
Onnistuin! En värikkyydessä, mutta värittämään taustan. Ihan oikeita elämän värejä. Tummia ja vaaleita sävyjä. 

Seuraava uusi suunnitelmani oli irrottaa ääriviivatarra-arkin enkelin se jämäosa käyttööni. Jemma-paikassa oli pieni palanen sisustustarran läpinäkyvää teippiä, joten se sopisi ehkä tähän tarkoitukseen...

Olipahan urakka! Ei se teippi imase tarraa mukaansa! Sitä pitää hangata ja kovaa! Siltikin osa palasista enkelikuvasta jäi taustaan ja minun piti pikkuhiljaa sitä irrotella. Lopulta onnistui sekin ja sain irti enkelin. huh! Elämä ei ole aina niin helppoa. Ei sellaista, mitä ajattelisi ekana. Ei niin, kuin toivoisi sen menevän...

Sitten alkoi sommittelu ja suunnittelu, kuinka sitä väriä ja kaunista elämän puutarhaa saisin korttiin rakenneltua. Leikkasin jostain puutarhalehdestä palasen, toisenkin ja siitä aloin rakentamaan elämän puutarhaa. Pala palalta. Osa piti vauhdilla laittaa isoina palasina, osaa kasasin pienistä osista. Sain lopulta kasvatettua puutarhan, mikä alkoi kukoistamaan! 

Puutarha laajeni. Sinne hypähti perhosia ja toinenkin enkeli. Sinne tuli tanssiva tyttö ja tähtiä. Sitten alkoi timanttirivikin korttiin kehittyä. Jokainen osanen löysi paikkansa atc-elämästä. 

Lopullisen silauksen antoi eriväriset kimalleliimat, joista sain sen efektin, mitä vielä kaipasin. Loistavan elämän atc-korttiin! 

Tiedätkö, sitä se on. Kokeilua, uskallusta, pettymyksiä, tunteita... 
Palasia ja vauhdilla etenemistä. Jarruja ja tähtisadetta.
Uuden kasvua, kimalletta... 
Puhunko minä nyt todellakin ATC-kortista?! 
TÄmä kaikki nyt ainakin jouti korttiini. 
Ja tämä kortti on jo varattu. 
SORI!



Atc-vaihto Sussun kanssa sai tänään huipennuksensa, kun kotiin saapui muhkea kuori kaikenlaisine ihanuuksineen. Soulsister tuntee minut niin hyvin...


Kerroin Sussulle, miksi nämä kortit ovat minun elämääni. Hänelle avasin salaisuuteni. 
Jollekin nämä olisivat vain kuvia, paperilätkiä, ihan yks ja sama... 
Minulle nämä ovat karmivan upeita taideteoksia, joilla on tarinansa ja jotka tuovat myös minulle osansa elämää. Ajatuksia! Susannan kortit ovat yhdessä kuin RUNO!

Täyteen tikattu prinsessa, 
pinkki viuhka kädessään. 
Suontyttö, joka kauniisti ja pahasti hymyten 
vetää matkalaisen pohjattomaan hetteeseen...
Lammessa asuu vedenimpi,
mustatukkainen
ja niin valkokasvoinen 
kuin kuollut. 
Ja hän tanssii, kunnes 
hänen huntunsa repeää...
...Palasiksi. 
aamutuulen herätessä!


Vai mitä olet mieltä? Näetkö sinä näissä runon? 


Minun aikani on mennyt lähinnä toipuessa suon silmästä, jonne vajosin. En syvälle, mutta kuitenkin. 
Päivä päivältä alkaa helpottaa, kun elimistö alkaa saada tarvittavia hormoneja oikeaan mittakaavaansa. 

Olen myös askarrellut kortteja. Vilautan nyt niiden takaosat. Kaikki siis 1-osaisia.
Tällaisiin tarkoituksiin minulla menee mm. paperijämiä, stanssattuja pohjia, mustetyynyjen jämiä...
nämä taustapuolethan yleensä jäävätkin kuvaamatta ja teille esittelemättä.


Salaperäinen salaisuus

Olen Viltsu. Blogini on Inspiration, mutta monen suussa, minunkin, se kääntyy hyvin helposti Inspikseksi. Siitä se sai alkunsa Inspishaastekin. Se taas on ihan eri blogissa, mutta siis minun alaisuudessani. Kaikenkaikkiaanhan minulla on kolme blogia... Ai mahotonta!

Niin, siis Inspiration, eli Inspis on tämä "pääblogi", jossa turisen mukavia, pohdiskelen vakavia, esittelen tekosiani ja saamisiani ja saatanpa runoillakin välillä. Ihan siis aikuistenoikeasti runoja, eikä jotain hömpänpömppää. (ehhehe, kuka sanoo, ettei koko blogini sisältö olisi hömpänpömppää?! Ai että, kun osaisi löytää aina ne  oikeat, osuvat sanat!)

Toinen on siis Inspishaaste-blogi, jossa askarrellaan paperista kaikenlaista joka kuukausi. Linkki löytyy tuolta yläotsakkeen alta. 

Ja blogikauppani, jossa on tarjolla kätteni töitä. Kysyä voit tarkemmin meilin kera. 

EDIT! Sekä haasteblogi, että Inspiskauppa-blogi ovat lopetettu. Kauppa-blogi löytynee eri nimellä blogiotsakkeen alta. 


Bloginihan siis kertoo elämästäni. Minun omista touhuistani.

Olen on läpikäynyt monia vaikeita asioita, jonka vuoksi pystyn kertomaan monista erilaisista asioista mielipiteeni ja kokemukseni.
Ja haluankin kertoa ja samalla mahdollisesti saada edes yhden ihmisen pysähtymään ajattelemaan omaa tilannettaan. Löytämään positiivisen asenteen elämäänsä.

Tai saamaan voimaa jaksaa, uskoa parempaan tai ymmärrystä muita kohtaan. 


Kenties edes yksi ihminen oppii arvostamaan itseään tai saa luottamusta itseensä ja siihen, että kaikki on mahdollista. 

Haluan omilla kantapään kautta koetuilla asioilla terapioida niin itseäni kuin mahdollisesti muitakin. Herätellä ihmisiä ajattelemaan asioita eri näkökulmista tai jopa katsomaan peiliin. 

Tyylini on kirjoittaa asiat niinkuin ne ajattelen, mutten tarkoituksella ilkeästi. En syytellen muita. Asiat, joita pohdin, ovat minulle ajankohtaisia tai tärkeitä. Tai muistoja menneisyyteni hurjista vuosista. ;) Melkolailla MR. Bean naispuolisena välillä. 

Huumoria kirjoituksissani voikin olla, mutta rivien väliin älkää alkako kaivautumaan! Siellä ei ole mitään teille tarjolla! On hetkiä, jolloin joku "ihan selvästi on bongannut rivien välistä jotain", mutta kun on alkanut hangata ihan omaa näyttöpäätettään, on se kärpäsenkakka kadonnutkin siitä. Likaisella rätillä jos hankaa, ja se kakka leviää, sille en todellakaan voi mitään! Tai no, voin pyytää pesemään rätin tai vaihtamaan, mutta minä en ala toisten näyttöä pesemään! Pidän omani puhtaana ja se riittää!



Blogissa saa purkaa omia tuntojaan ja kenties auttaa toisia samalla. Myöskin saa esille omia tuotteitaan ja ennen julkaisemattomia runojaan. Samalla bloggaaminen on ajankulua kotona ollessa sekä sosiaalisuutta muiden bloggaajien kanssa. Sitä kaikkea  minäkin haluan! 

Blogissani kerrotut esimerkkitapaukset ja henkilöt EIVÄT ole teille tuttuja. En käsittele teidän asioitanne, en kerro nimiä ja paikkakuntia. Kaikki henkilöt itseäni ja Murusta ja lapsukaista lukuunottamatta ovat randomeja, täysin jostakin muualta, kuin kenenkään teidän tuntemistanne henkilöistä. Lähinnä korvieni välistä keksittyjä. Ehkä menneisyyden muistoja... Mutta ei, ei tunnistetietoja! 

Ellei sitten suora linkki tai nimi ole kerrottu ja aihe viaton, esim. kenen haasteeseen tehty työ tai keneltä sain kortin tms. Jos vastaan palautteisiin, teen sen niin, ettei se ole vain yhdelle suunnattu, vaan ihan jokaiselle. Yleisesti yleisistä asioista. EI missään nimessä kenestäkään tai kenellekkään loukatakseni tai millään tapaa mieltä pahoittaakseni. Yrittäkää siis ottaa ihan iisisti! 


Minun bloginimimerkkini ei todellakaan ole oma live-nimeni. En sitä tule kertomaankaan täällä julki. Täällä ette näe valokuvia kasvoistani. Ette karttaa kotipihaani. Olen myös pyytänyt, ettei KUKAAN, joka tietää minut tai yhteystietoni, niitä paljastaisi. 
Se on totta. Mutta miksi?


Minun bloginihan on terapeuttinen, mutta myös vertaustukea toisille. Tätä kaikkea en halua lopettaa vain siksi, että paljastaisin kasvoni ja nimeni ja antaisin tietyille tahoille mahdollisuuden tietää tämän hetken elämästäni. Valitettavasti se on taivahan tosi, että viimeisin varmistus on saatu tänä kesänä, ettemme todellakaan ole koskaan täysin vapaita



Minuun saa kyllä yhteyden yksityisemminkin meilillä, kuten muutamat ovat tehneetkin. Ihan kaikkea en tosiaan täällä ääneen enää halua kertoa. Osaltaan "kiitos myös anonyymiyden taakse kätkeytyvien kaikkitietävien". 



Salaperäisyys, salaisuus... 
Kätkettyjä sydämenlyöntejä pimeässä. 
Kukaan ei tule viemään minua pois. 
Kukaan ei kuule, kukaan ei kuuntele.
Yritän hymyillä uudelleen, 
ojentamatta kättäni heille. 
Tahtoa olisi, muttei voimia. 
Ja jos voimiakin olisi, niin ei rohkeutta.
Käännän katseeni pois. 
Se salaperäinen nainen, josta vain kuiskaillaan...

runoni, älä kopioi sitä, kiitos. 



ARVONTA 2 vuotiaassa Inspiksessä


Hyvää syntymäpäivää, sinulle blogini, hyvää syntymäpäivää toivotan....
arvonta päättynyt 27.8.2014!!
 
Tosiaankin, Inspiration on nyt 2 vuotias.
 Käyntejä blogissani on melkein 95 000. Huh huh! 
Suurin osa teistä on käynyt lukemassa Salt balansista bloggaustani. Se on pitänyt ykkössijansa jo kauan. 

Suomalaisten lisäksi blogissani käyvät mm. 
Yhdysvallat
Ranska
Israel
Taiwan
Venäjä
Australia
Ukraina
Saksa
Puola.
 (Puolasta oli 37 käyntiä kuukaudessa)

Rekisteröityneitä lukijoitakin on jo toista sataa. 
Ei paha, ei ollenkaan paha. 

Tilastotietoja lisää vielä sen verran, että suurimmalla osasta teistä on käytössänne Firefox tai Chrome. Muitakin käyttöjärjestelmiä löytyy useita, niin kotikoneella, kännykällä, kuin erilaisilla tableteillakin. 

Bloggauksen aloitin 3v sitten, ja siirsin kaiken mitä pelastettavissa oli, tänne. Voisin siis periaatteessa juhlistaa 3 vuotis-synttäreitäkin. 

Toisaalta se, mikä on mennyttä, on mennyttä. 


Synttäreiden kunniaksi täräytän arvonnan käyntiin lukijoilleni. 
Inspiration ei olisi mitään ilman lukijoita! 

Anonyymit eivät voi osallistua, mutta jos tulet uutena lukijaksi, voit osallistua tietenkin.  Teethän sen kuitenkin blogini takia, eikä arvonna vuoksi! 



Tuossa kuvassa on palkinto, minkä arvon.


Ja jos OSALLISTUJIA on yli 40 (ei siis arpalippujen määrä, vaan henkilöitä), arvon extrapalkinnon! Kannattaa siis jakaa ! 
arvonta päättynyt 27.8.2014!!!
Voit osallistua arvontaan seuraavanlaisesti: 

1 arpa tulee, kun kommentoit blogini kommenttilaatikkoon:
1. mikä blogissani on parasta. 2. Miksi olet lukijana.
Jätä nimimerkkisi ja yhteystietosi mukaan.

3 arpaa tulee, kun :
-julkaiset arvontakuvan omassa blogissasi
-ja siellä kerrot: 1.mikä blogissani on parasta. 2. Miksi olet lukijana.
- Laita täällä kommenttilaatikkoon nimimerkkisi sekä linkki siihen bloggaukseen, jossa arvontakuva ja vastauksesi ovat. (linkkiä Ei siis etusivulle, vaan kyseiseen bloggaukseen).

Kerrothan kommentissasi myös, montako arpaa sinulle laitetaan.

En etsi bloggausta väärien linkkien takaa. Olethan siis tarkkana! 
Tarkistan jokaisen osallistumisen oikeellisuuden! 

Arvonta-aikaa on 27.8.2014 saakka! 
Aikaa on siis reippaasti miettiä vastauksia ja tehdä osallistumisbloggaustakin jokaisella, joka sen haluaa tehdä. 

Arvon palkinnon jokaisen arpalipun kesken, joten mitään paremmuusjärjestystä ei tarvitse pelätä. 


Kiitos lukijat! Ja onnea arvontaan juuri SINULLE!



Tunne haaveesi, äläkä ainakaan mollaa itseäsi.

Tässä 5 tapaa, miten voit helliä ja rakastaa itseästi.
1. Tee sitä mistä nautit.
Aloita tanssitunnit, kävele merenrantaan, istu puistossa.
2. Kirjoita lista asioista, joissa olet hyvä.
Aloita esimerkiksi näin: Olen hyvä tunnistamaan sieniä.
Pyri vaikka sataan!
3. Älä mollaa itseäsi.
Mitä sitten, vaikka olisit kehno koneiden kanssa? Kukaan ei ole täydellinen. Sinussa on paljon hyvää.
4. Pistä itsesi muun edelle.
Mene uimaan tai lue kirjaa, vaikka koti olisi sekaisin.
5. Tunne haaveesi.
Mieti sitten, mikä todella estää toteuttamasta haaveitasi. Ala toteuttaa niitä heti.

-Kodin kuvalehti-

kuva joululta 2012

Kuinka sinä pidät huolta itsestäsi? Omasta hyvinvoinnistasi? Siitä, että sekä mielesi että kroppasi voi niin hyvin, kuin mahdollista? Vai onko sinulla käyttämättömiä voimavaroja, joita et tuo esille ja voit siksi pahoin? 
Tunnetko kateutta toisia kohtaan? Katkeruutta omasta elämästäsi? Oletko onneton, koska haaveesi eivät vain toteudu, muttet oikeastaan edes tee asioille mitään? Tuntuuko siltä, että kaikilla muilla menee paremmin kuin sinulla ja se on niin väärin? Vihaatko häntä, joka kertoo olevansa iloinen tai onnellinen? 
En ala neuvomaan sinua, mitä sinun pitää tehdä. En kertomaan elämänohjeita, miten parannat henkisen olotilasi tai saat kehosi kukoistamaan. Minun tehtäväni ei ole elää sinun elämääsi, vaan huolehtia siitä, että MINÄ voin hyvin. Voin kuitenkin kertoa omia ajatuksiani ja kenties herätellä sinuakin pohtimaan elämääsi. Sitä, oletko onnellinen. Ja jos vastaat, että olet, minäkin iloitsen puolestasi! Jos taas vastaat, ettet ole yleisesti ottaen onnellinen, kysy seuraavaksi, miksi ja miten voisit asian muuttaa? ÄLÄ kuitenkaan ala mollaamaan itseäsi! 

kuva joululta 2012

On ihan totta, että meillä jokaisella on omat esteemme. Ne voivat olla sairauksia, vammoja, vikoja... Ne voivat olla jokin muu este, mikä kahlitsee sinua täysipäiväisestä "normaalista" elämästä tai onneen pyrkimästä. Voi olla, että hetki ei vaan ole oikea. On liikaa surua, murhetta tai huolta tällä hetkellä. 
Itseasiassa vihaan sanaa normaali, koska ei sitä voi määritellä. Minun normaali arkeni on erilainen kuin sinun normaali arkesi, mutta mikä olisi sopiva sana sille, mitä haen? Sille, että eläisit niin ihanaa elämää, kuin ihminen vain voi elää? Niin hyvää elämää, kuin mahdollista? Nauttisit ja voisit hyvin? Tottakai on huonot hetket, mielipahat, kivut, säryt ja kaikki se muu elämän ikävä puoli, mutta se ikävä ei saisi olla pysyvä olotilamme. Eihän?
Vaikka meillä jokaisella, niin minulla kuin sinullakin, on ne omat esteemme, voimme silti tehdä sellaisia asioita, mistä saamme hyvän mielen edes hetkeksi. Jotain, mikä ilostuttaa. Jotain, mistä saamme voimaa jaksaa ja pysymme edes siinä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin, kuin vain mahdollista. Meillä jokaikisellä on oikeus iloon ja onneen! 
Se, mikä toiselle tuo iloa ja onnentunteita, ei toiselle ole samanlainen asia. Toinen voi suorastaan vihata sitä asiaa. Jokaisella on kuitenkin oikeus nauttia, mistä haluaa, vaikkei toiselle se olisikaan hyvä asia. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä sekä tarvittaessa vaikkapa vaihtaa mielipidettään. Alkaakkin tykätä sellaisesta, mistä ei ennen tykännyt. Tai toisin päin. Siksikään en voi sanoa, mitä sinun pitää tehdä, sillä enhän minä sitä tiedä! Tiedän vain, mitä minun täytyy tehdä. Ja kun sen tiedostan, teen myös voimieni mukaan! En vain marise ja jossittele sohvalla. Tuskin sinäkään. 
Ihan ensiksi kaikki lähti siitä, että hyväksyin rajallisuuteni. Hyväksyin itseni. Hyväksyin sen, etten ole niinkuin ne muut, vaan olen juuri minä itse. Hyväksyin sen, että minun täytyy tehdä elämästäni juuri sellainen hyvä paikka, missä nimenomaan minä viihdyn. Kukaan toinen ei voi ymmärtää, mitä minä tunnen. Mitä koen. Mitä on elää juuri minun kropassani. Kukaan ei tule nostamaan minua ylös sängynpohjalta eikä jumppaamaan minua minun puolestani. Kun ymmärsin, ettei kukaan toinen voi elää puolestani. 

kuva joululta 2012

Eikös liikkuminen ole jokaisen ihmisen perusoikeuksia? Minun yksi keinoistani löytää hyvää oloa on liikkua. Liikkua juuri sen verran, kuin mahdollista. Ei liikaa, ei liian vähän. Joskus myönnän laiskotuksenkin iskevän, mutta silloin sanon itselleni, että sekin on oikeutettua. Laiskottelu. Kunhan se ei vie minusta voittoa. Eihän aina tarvitse liihottaa. On hyvä myös olla vaan tekemättä mitään. 

Jotkut ymmärtämättömät ihmiset väittävät, ettei sairas ihminen saa liikkua. Ettei työkyvytön voi olla samalla ulkoileva. Ja jos vieläpä jollain tapaa on liikkuminen hankalaa, silloin ei vaan voisi liikkua yhtään. Minä sanon sellaisille, että tuohon et usko itsekkään! Eivät minun jalkani ja käteni ole halvaantuneet, eikä niitä ole amputoitu. En kulje pyörätuolilla. Ja vaikka olisikin kaikkea tuota, silti olisi lupa liikkua! Eikö totta! Se, miten, on tottakai sitten eri asia.  
Joku toinen ymmärtämätön tahtoo vertailla ja väittää tai vaatia, että koska hän itse  ei voi tehdä sitä ja tuota, niin et sinäkään saisi tehdä. Höh. Kuka niin kieltää? Hänkö sen määrää? Ei esim. tutkineet lääkärit, että mikä kellekin on hyväksi, mikä haitaksi? 
On niin turhaa vertailla! Jokainen sairaus on erilainen. Jokainen ihminen on yksilö. Toisella voi olla reuma käsissä, eikä vaan saa sormiaan liikkeelle. Toisella taas sormissa ei ole mitään vikaa vaikka kuinka olisi reuma! Joku sydänpotilas ei saa rehkiä, toiselle sanotaan, että kunnon hiki vaan pintaan! Jollakin se on sitä, että voi heilutella olkapäitä istualtaan, jollakin se aiheuttaa tulehdusta ja kipua. Eiköhän meistä jokainen tunnista ne omat voimavaransa ja kykynsä liikkua. Sairauksia on monia, etenemisvaiheita on monia,... Ole juuri sitä mitä olet ja kuuntele omaa sisintäsi
Edes vähäsen liikettä on parempi, kuin ei mitään. 
Huonompina viikkoina olen sisätiloissa enemmänkin, jopa koko viikon toisinaan. En silloin käy edes lähikaupassa tai pihalla. Niistä hetkistä harvemmin kirjoitan. 

Tylsää kuvata samaa "maisemaa" sohvalta ja blogata, kuinka koskee ja on paha olla. Sepä se, kun kerron hyvistä päivistä, hyvistä asioista. Kun on paha olla, olen hiljaa ja kärsin olostani. Ei silloin liikuta! Silloin tulee julkaistua jotain ihan muuta. Ja niinhän se taitaa olla, että kerron juuri sen, millä saan mieleni virkistymään. Mikä saa minut ilahtumaan, ommelliseksi. Olkoon se sitten vaikka 2-4 tuntia VIIKOSSA veneretki. Mutta mitä se sitten on loput 164 tuntia siitä viikosta, mistä en kerro? Pyrin joka tapauksessa siihen, että niinä "sohvapäivinäkin" löytäisin jotain positiivista elämääni. (hyvä kirja, tikkari, elokuva boxilta, sauna...) 



kuva joululta 2012


Kun liikun, liikun hissukseen, rauhassa, aikaa pitää olla. Ei kiirettä.
Kiirepäivinä on ihan turhaa edes lähteä. Kiireettömyydellä on jo se hyvä puoli, että kerkeää katsella ympärilleen. Nähdä! Vaikkapa kätköilyreissut porukalla jäävät välistä, jos kaverilla on kiire ja aikataulu. 

Välillä pysähdymme huilaamaan, syömme eväitä tai vastaavasti jaloittelemme rannalla. Seison rantavedessä tai sitten vaihdan veneessä asentoa. Siinä kun voi olla polvillaankin pohjalla tai hieman täytelty kumipatja pohjalle, mihin pääsee asentoaan vaihtamaan pituussuunnassakin. 

Ja ei, veneemme ei ole silti mikään iso. Soutaen kuljemme/murunen soutaa, minä en. 
Ah, kun aurinko hyväilee ihoani. Lokkipoika kirkuuhassusti ja saa minut nauramaan, vaikka kroppa huutaisikin pahaa oloaan. Eväilläkin on se oma merkityksensä. Mieluiten oikein hyvää teetä ja maukkaita voileipiä, joissa vaikkapa omakasvattamaa basilikaa tai ruohosipulia. Ilo tulee vähästä. 

Luonnossa vastaavasti kuljemme valmiita polkuja pitkin tai helpossa maastossa. Tarvitsen tottakai tukea ja apua. Sekä rannalla että veneillessä nautin maisemista, hiljaisuudesta, luonnon omista äänistä... Tuoksut, marjaisat maut... 

Joskus perhonen laskeutuu iholleni ja tunnen sen siron kosketuksen. Henkeni on salpaantua ihastuksesta! 

On totta, että liikun luonnossa mielummin, kuin asfalttiviidakossa. Harmi vaan, etten voi hyppelehtiä kaatuneiden puunrunkojen yli, nousta kallionseinämää suoriltaan tai hypätä veteen UIMAAN. Kastautua voin, en uida. Mutta on tuolla ulkona paljon sellaistakin, mistä saan voimaa ja iloa ja mitä voin tehdä. Aikahan sen ratkaisee. Aika ja matka. Olikos se joku sanontakin olemassa: "Ei matka tapa, vaan matkaan käytetty aika". 

Yhtenä päivänä ulkoiluhetkemme kestää 10 minuuttia. Olemme muruseni kanssa omassa pihamassa. toisena päivänä se on sitä, että olen partsilla. 

Kolmas päivä menee niin, että seikkailemme luonnossa sen pari tuntia ja sinä aikana huilaan ties montako kertaa ja vaihdan asentoa. 
En minä hyvänen aika juokse, kuntoile, hölkkää, punnerra, tee kieppejä, hypi ja taivuttele!
Liikun omien rajojeni mukaan! 

Mutta minä LIIKUN! Ja sen kerran, kun minä liikun, minä myös nautin siitä hetkestä niin paljon, kuin pystyn. Joku toinen, terveempi, nauttisi varmasti enemmän, mutta en minäkään tunnevammainen ole!
 Ja sitten, kun palaan sen pienen hetken jälkeen kotiin, bloggaan teille. Kerron, mitä ihanaa näin ja koin. Jaan iloni ja onnen hetkeni kanssanne. 

Mutta entä silloin, kun en liiku? 

Entä silloin, kun en kerro niistä ilon hetkistä?
 Mitä tapahtuu silloin, kun olen hiljaa, tai bloggaan vaan jostain kortista tai heitän tänne runon, ruokaohjeen tai jotain vastaavaa? 
Mitä silloin tapahtuu???? 
Onko sen hetken bloggaus edes sitä reaaliaikaa, vai kenties etukäteen ajastettu?
Tai mahdollisesti kirjoitettu jo valmiiksi ja naps, julkaistaan nyt? 
Niin... Mikä on hintani siitä, että liikun? 


kuva joululta 2012


Oletko ajatellut, mitä kertomieni ihanien päivien taustalla onkaan? 

Esitän kysymyksiä, joita et ehkä ole tullut ajatelleeksikaan sillä hetkellä, kun luet bloggaustani "ihanasta luontoretkestä". Eihän ne kaikki ole iloa ja onnea. Ei satumaista seikkailua. Jokaisen kertomani retken taakse kätkeytyy myös paljon paljon muuta, mitä en tuo julki. Mistä en näytä kuvia. 
Ja kaiken lisäksi se, mitä suurin osa elämästäni on, on kaukana ilosta, onnesta, naurusta,.. Siksi jokainen pienikin ilon aihe on minulle suuremmoisen tärkeä! 

1. Käytänkö apuvälineitä/tukiliiviä/avustetaanko minua? Nautinko niistä vai onko ne vaan pakollisia?
2. Minkälainen maasto? Polut? Tiet? Esteet?
3. Istunko koko ajan/seisonko koko ajan/kävelenkö koko ajan? Monestiko vaihdan asentoa, monestiko pysähdymme tai rantaudumme, jotta voin vaihtaa asentoa, levätä? Voinko silti räpsiä kuvia siitä hetkestä? 

4. Kuinka pitkistä matkoista on kyse? Monestako tunnista? 
Milloin lähdimme matkaan, milloin palasimme? 
Kuinka kauan menee, että kävelen vaikkapa puoli kilometriä? 
5. Haluanko kuitenkaan lakata liikkumasta ja pitämästä huolta siitä terveydestä, mitä on jäljellä? Keräämästä niitä muistoja ja ilon hetkiä, mitä saan retkiltä? Tahdonko muistella myöhemmin tätä aikaa ajatellen, että olisinpa silloin ollut sen yhdenkin tunnin ulkona, kun jalkani vielä kantoivat?!

6. Haluanko luovuttaa? Masentua? Tulla katkeraksi? Kateelliseksi terveemmille? 
7. Haluanko maata sohvalla jokaikinen päivä? Makuupäiviäkin on... Haluanko kuvata vain niitä sohvapäiviä? 
8. Parannunko, jos tiedän jonkun olevan minua sairaampi? Parannunko siitä, jos joku voi minua paremmin? 
Tai sairastuuko joku toinen siksi, että minä sairastan? Jos jätän kertomatta kivuistani, parantuuko joku toinen sitten? 

9. Haluanko lopettaa ulkona olemisen siksi, ettei joku toinen siihen kykene, tai jollei joku toinen tykkää ulkoilla? 
10. Onko minun liikkumiseni pois muilta? Viekö onneni ja iloni toiselta onnen ja ilon? 
11. Pidänkö ulkona huilitaukoa, ja jos, kuinka kauan kerrallaan?
12. Mikä on kipulääkitykseni? Entä lisälääkitykseni? Määrät? Vahvuudet? 

13. Mitä teen silloin, kun en kerro olleeni liikkeellä?
14. Montako kyyneltä vuodatan matkan aikana kivusta? Entä palattuani? Kuinka monena tuntina/ päivänä sen jälkeenkin? 

-Tiedätkö miksi kuitenkin liikun tuosta kaikesta huolimatta?  Minun ristini on kipu ja teenpä niin tai näin, maksan siitä kivulla. Myös paikallaan olemisesta. 
Edes se vähäinenkin liikunta on minun keinoni pysyä yhä edelleenkin jaloillani.Tässä kunnossa! Mielummin luonnossa, kuin asfalttiviidakossa tai kaljoilla.
Tämä on minun keinoni pitää myös pääni kunnossa, etten masentuisi, etten tarvitsisi esim. viinaa tuomaan hyvää oloa, etten muuttuisi katkeraksi ja kateelliseksi toisia kohtaan, jotka ovat minua terveempiä jollain osa-alueella tai sairastavat tyystin eri vikoja. 
Tämä on minun keinoni löytää ihania asioita ympäriltäni ja kertoa niistä sinullekin. Jakaa se hyvä mieli kanssasi. 
Ja koska liikun silmät auki, myös näen ihania asioita! Nallen karusellissä tai perhosen sammalmättäällä! 

15. Haluatteko lukea iloisia asioita, vai ihan oikeasti sitä, miten paha minun on olla?!
Valitusta? Vikinää? Sairauskertomuksiani?
Kerronko, mitä menetän siksi, etten voi käydä töissä ja kun koskee kovaa?
Miten joudun tekemään valintoja, ostanko tarpeetonta tai sellaista, mille ei taitaisi olla käyttöä, vai vaikkapa  ruokaa tai kenties vaikka joskus jätskin? Kieltäydynkö kenties monista asioista siksi, että saan yhden pikkusenkin tärkeämmän asian? Ostanko itselleni vai koko perheelle? 
Olenko menettänyt muutakin, kuin vain työn ja toimeentulon kipujen takia? 

 Eiköhän jokaisella lukijallakin ole omat huolensa ja murheensa. Ei teidän tarvitse minun huoliani ja murheitani ottaa omaksenne. Toki joskus kerron niistäkin teille. Minä en vaan ole sellainen, joka vikisee facebookissa tai blogissa sitä, miten elämä on paska paikka olla. Miten kaikki on vaikeaa. Ei, en minä kaikkea kerro teille. Minullakin on ylpeyteni! Kerron vain viettäneeni ihanan päivän ulkona. Näet sellaisesta myös kuvia.

En todellakaan kuvaa tänne kyyneleitäni, tukiliivin aiheuttamia muhkuroita vaatteiden alla, niitä nuoria, jotka nauroivat minulle kun kuljin kadulla tai sitä hetkeä videokuvaa, kun en vaan enää pysty kulkemaan suorassa ja laahaan jalkojani. Silti, vaikka mikä olisi, HALUAN pitää yllä sen terveyteni, mitä on yhä jäljellä! Tottakai jokainen tekee elämässään omat valintansa ja toimii kuntonsa ja kykyjensä mukaan. 
Ja kyllä, ikävätkin asiat ovat elämää, jokaisella, ja joskus mainitsen niistäkin. En kuitenkaan halua tehdä siitä blogini ykkösjuttua! 




kuva joululta 2012

Kysymykset jatkuvat...

16. Kuka kantaa matkoillamme tarvikkeet? Kuka soutaa? Kuka auttaa minua? Kuka tukee ja näkee pahan oloni? Kuka hieroo? Kuka pyyhkii kyyneleeni ja tuskan hikeni? Kuka tekee kaikkensa, että minulla olisi vähänkään parempi olla? Kuka kallistaa venettä, että pääsen kyytiin? Kuka työntää veneen rantavedestä vesille, kun olen jo kyydissä? Kuka esimerkiksi keksi, että veneillessäkin voisi käyttää pehmustettua koroketyynyä???

17.  Kuinka lähelle ajamme autolla? Siirrymmekö jalan vai autolla? ja veneillessä, missä asti olemme vesillä? Näkyykö vaikkapa venepaikka? KUKA ajaa ja kuka soutaa? 
18. Jos minä jäisin kotiin märehtimään, auttaisiko se muita? 

19. Mitä vikaa siinä voisi olla, että olen ulkona? Entä mitä hyötyä? 
20. Saako sairaskin liikkua? Saako terve olla joskus liikkumatta? Huilata? Onko jokaisella oikeus liikkua oman voimavaransa ja vauhtinsa mukaan?  Saako jokainen meistä voimiensa mukaan liikkua toisena päivänä enemmän ja toisena vähemmän? 


Kaikille nuo asiat eivät ole itsestäänselvyyttä, tiedossa tai ymmärryksessä. Osa kysyy, osa tekee omia johtopäätöksiään ajattelematta. Osaa ei kiinnosta alkaa ruotimaan asioita sen tarkempaa. Osa iloitsee siitä, että minulla on ollut kiva päivä. Mutta kyllä, on heitäkin, joilla nousee kateuden tunteet pintaan. Jokaisen kertomani retken taakse kätkeytyy kuitenkin paljon sellaista, mitä en näytä ulospäin, mitä en huutele kylillä tai kirjoita julki. Ja vaikka näin onkin, tahdon nauttia elämästäni rajoituksista huolimatta. Kaikki eivät samaan pysty ja toivon, että he keksisivät jonkin toisen keinon nauttia elämästään. Kateudelle ei todellakaan ole aihetta! 


On totta, että minulla on muitakin vaivoja, kuin kipu, mutta ei ne hallitse arkeani samoin, kuin vaikeaksi luokiteltu kiputila. Siksi kipu on bloggauksissani se yleisimmin esille tuleva asia, eikä vaikkapa astma tai kilppariarvojen heittely. Tottakai vaikkapa Laktoosi-intoleranssi estää minua nauttimasta jotain ihanaa kermakakkua toisinaan, mutta välillä sitten annan itselleni luvan herkutella juhlissa myös siitä. Laktaasientsyymien avulla. ;) Elämän pikkuisia iloja. 
Jatkossakin aion mielummin kertoa positiivisia asioita enemmän, kuin niitä ikäviä asioita elämästäni. Onnen hetkistäni ja sellaisesta hyvästä, mitä vastaani tuleekaan. 
Eihän se tietenkään poista huoliani, ei murheitani, ei tee terveeksi minua tai tuo tililleni rahaa, mutta hei, enpähän vajoa syvään suohon, josta ei ole helppoa ulospääsyä! 

Blogiani lukevat tuntemattomat ihmiset, tutuiksi tulleet blogikamut, mutta myös live-ystäviäni on blogini lukijana.  Kyllä nämä live-tutut ainakin tietävät nurjan puolenkin elämästäni. He tietävät, mitä on arkeni. Näkevät totuuden kauniin hetken jälkeenkin. Ja olenhan tavannut osan teistä blogin kauttakin tutuksi tulleista! Ihania olette ihan jokainen! Tavatut ja tapaamattomat. :D 

Itseasiassa tuossa vastikää kyselin tapaamista tälle kesää, muttei siihen ollut halukkaita. Harmi. Toisella kertaa taas. Juuri ne sellaiset blogi-tapaamiset tuovat yhtenäisyyttä ja tuttavallisuutta lisääkin. Iloa elämään. Kaikki tosin eivät pääse matkustamaan pitempää matkaa, toiset eivät edes  halua tutustua blogikamuihin ja sallitaan sekin heille! Eiks vaan! 


Niin tai näin, 

Toivon, että löydät sen oman ilon lähteesi ja onnesi. Olkoon se sitten lukeminen, musiikki tai mitä tahansa. Sinun oma juttusi! 
Pidä kiinni siitä, mistä nautit!
Vähät välitä muiden arvosteluista ja mollaamisesta. Älä heidän anna lannistaa sinua.  

He eivät elä sinun elämääsi! 


Tule onnelliseksi! 



p.s. jos ihmettelet, miksi laitoin vanhoja joulukuvia tähän esille, niin kahdesta syystä oikeastaan. Nämä kuvathan sopivat hyvin viilentämään hellepäivänä ;) 
ja toisaalta, vanhasta, jo poistetusta bloggauksesta jemmasin nämä kuvat ja nyt ne julkaisen uudestaan. 

Näytän sulle missä mul on vaalennusraidat


Tästä saa repiä huumoria, jos haluaa. 
Kesällä kun makoilee omalla partsilla ja ottaa aurinkoa, saattaa huomaamattaan saada vaalennusraitoja... 


Syynä siihen lääkkeet, joita käytetään iholla. 


Joo-o... elämäni suurimpia asioita... Asioita, joista en haluaisi kuvia laitella. 
Viikko-ohjelmaani, jota osaltani häpeilen. 
Olenhan vielä nuorehko nainen, en 9-kymppinen! 

Nyt se kuitenkin on tehty. Kuvat julkistettu. Vaivun maan alle häpeilemään omaa kehoani, mikä ei vaan tunnu omalta. Kyyneleet ovat omiani. Eivät kenenkään toisen. Tuntemani olotila on omani. Kukaan toinen ei tunne minun tuntojani.

Valitettavasti se ei myöskään vähennä kenenkään toisen olotilaa...

Valmiiksi käytettyjä unelmia


Unelmat. Meillä jokaisella tulisi olla unelmia. Meidän jokaisen tulisi kulkea unelmiamme kohti, toteuttaa niitä. Kaikkia unelmiamme emme voi tetoettaa, vaikka kuinka haluaisimme, eikä siihen ole tarviskaan, mutta jos jokin on NIIIIN tärkeä, että sen todellakin haluamme, silloin kyyneliä ja hikeä on turha säästellä. 

Minullakin on unelmia ja olen osan saavuttanutkin niistä. Osa saavutettavissa myöhemmin ja osa unelmista on ja pysyykin haaveina. Uskon, että elämäni joka ikävuotena syntyy uusia unelmia, joita kohti haluan kulkea. 


Yksi minun unelmistani on ollut tämä blogi. Tai alun alkujaan se oli verstaani Vuodatuksessa, mutta kuten olen kertonut, siellä se blogi kaatui Vuodatuksen kämmin vuoksi ja aloitin uuden täällä. Tämä blogi on ollut jo pari vuotta toiminnassa. Itseasiassa 2 vuotta tuli 5.7.2014 täyteen. 

Kahteen vuoteen on mahtunut kaikenlaista ja lukijamääräkin kasvanut toiselle sadalle. Käyntejä kohta 100000 kaikenkaikkiaan. Huikeaa! Yksi unelmistani on, että Inspiration saisi paljon lisää vakkarilukijoita. 

2vuotis-synttärilahjaksi halusin blogilleni uuden ulkonäön ja sitä varten aloin etsiä jotakuta, joka auttaisi minua asiassa. Löysinkin sopivan henkilön ja olen nyt tyytyväinen blogini banneriin. Tykkäätkös sinä? toinenkin vaihtoehto tulee, kunhan kerkeää. Se se vasta ihana onkin. ;)


"Valmiiksi käytettyjä unelmia" on blogi, josta banneriapua kyselin ja sainkin. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, mitä yhdessä ensin suunnittelimme.

 Ihana Maikki ja ihana blogi. Valmiiksi käytettyjä unelmia siis. 
Tykkään sellaisista ihmisistä, jotka auttavat toisia ilman oman edun tavoittelua. Välittävät toisista.
Tykkään, kun ollaan avoimia ja rehellisiä ja kerrotaan suoraan, mitä ajatellaan mielistelemättä muita. Silti olemalla asiallinen, toisia kunnioittava ja arvostava. 
Tykkään, kun uskalletaan sanoa, mitä ajatellaan, eikä kuljeta valtavan massan mukana vain siksi, että oltaisiin niinkuin toisetkin. Kunnioitetaan silti niitä toisiakin. 
Tykkään, kun on ihmisessä halua olla oma itsensä ja tykkään, kun on kuitenkin elävä ja tekevä. Ei vaan valita ja marise kaikesta, vaan tekee elämästään elämisen arvoisen. 
Tällainen on Maikki ja Maikin blogi. 

Kiitos banneriavusta! 

Kesäpäivät vetten äärellä

Kesä on yksi parhaimpia asioita, mitä tiedän. Lämpö, mahdollisuudet ja luonto. Kaikki eivät kuitenkaan pidä kesästä tai helteistä ja onhan niitäkin, jotka eivät pidä yhtään mistään kelistä. Minä kuitenkin nautin kesäkuumalla lähteä vaikkapa veneilemään. 

Mietin, kuinka tukahduttavan kuumaa olisikaan olla suorassa auringonpaisteessa pihalla tiukat keinokuituvaatteet päällä.
Kuinka tuskastuttavaa olisi pukea leggarit ja fit-t-paita.
Tai laittaa meikkivoidetta kasvoille, puuteria, meikkejä...
Juosta lenkkipolulla tai tehdä pihahommia. Kyllähän siinä sellaisessa kuuma tulee ja voimat lähtevät.

 Meillekin eräs henkilö tuskaili, kuinka mökillä ei vaan ole kivaa helteellä, kun ei jaksa laittaa pihaa, eikä tehdä mitään ja jos yrittää, läkähtyy. No joo...
Ehdotimme, että vesillä on hyvä olla ja huilata. Voi ihan hyvin antaa itselleen luvan kovimman helteen aikaan huilata, antaa pihatöiden olla ja antaa luvan itselleen kerätä voimia. Mutta kun ei osata olla tekemättä eikä haluta viilentäviä puuhailla...
 No, sitten se on varmasti parempi valittaa ja voivotella. On varmasti sitten parempi mennä kotiin hikeä valuvana ja marmattaa siellä. Eikä kannata käydä viileässä suihkussakaan...
Onneksi meitä on joka junaan! Kaikkien ei tarvitse matkustaa samassa ravintolavaunussa. 

Blogini on minun omia mielipiteitäni ja ajatuksiani. Se, mikä on MINUN mielipiteeni, saa erota sinun ajatuksistasi ihan niin paljon kuin haluat. En ole ainoa oikeassa oleva. Minun elämäntapani ei sovi kaikille. Älkää silti väheksykö minunkaan ajatusmaailmaani. Minun elämäni ei muutu teidän kaltaiseksenne, eikä vastaavasti teidän tarvitse muuttua minunlaiseksi tai ajatella samoin kanssani. 

On vapaus valita! 


Minun vapauteni valinnan suhteen johti vesille venholla. Saimme uuden ystävänkin järvellä ollessamme. Tällainen söpöliini katseli meitä kaikessa rauhassa ja hieman jännittyneenäkin osittain. 



Saimme sitoa veneen ystävämme lekotelupaikan kupeeseen. Siinä sitten veneinenmme kelluttelimme ja otimme aurinkoa ja luimme kirjoja. Eväät tottahan toki mukana. 

Toisena päivänä oli kirjan kanssa myös mato-onki matkassa. 



Katselimme ystäväämme, että on hieman erilaisempi muihin lokkeihin verrattuna. Selvisihän se, miksi, sillä toisena päivänä ystävällämme oli kova nälkä ja huutoa piisasi. Äiti-lokki sai kalaa vietyä lapsukaiselleenkin ja lopulta huutokin lakkasi. 


Pieni tuulenvire, aurinkoa ja hyvää seuraa. Viilentää kummasti hikoilua ja vaikeaa oloa. 


Mato-ongella saatiin isoja ahvenia. Nyki koko ajan. 


Ilta alkoi jo hämärtää, kun vihdoin irrottauduimme majapaikastamme. 


Lämmin tuulenvire ei kuitenkaan hellittänyt silloinkaan. Talviturkki on heitetty jo. 



Tänään emme ole päässeet vesille, sillä ukkonen paukkaa ja murunenkin on sorvin äärellä. 


Eilen kuitenkin olimme just niin kauan siellä, että aurinko tipahti jo veteen....


Siis oikeasti?! Aurinko laskee järveen syvuuksiin ja nousee sieltä taas aamulla?!


Pienimmät fisut annettiin ystävällemme, isommat otettiin itselle. Suurin ahven 293 grammaa. Kokonaispaino 1110 grammaa. Ihan hyvä saalis 2 tunnilta yhdellä mato-ongella. 


Tulipa sitten paistettua suolalla maustettuja ahvenia. En mikään kalan ystävä ole, mutta maistoin kyllä minäkin näitä. Oli ihan jees. Voita pannulle ja suolatut fisut siihen. Muuta ei tarvittukaan mausteeksi. 

Sellaista hellepäivän viilennystä täällä. 

Blogitekstisuositus

Luonnollinen joulukalenteri, luukku 16;Kolmas adventtisunnuntai

8 yötä jouluun. Paljon on jo tehty, mutta vielä on tekemistä joulun vuoksi. Miksi me oikeastaan juhlimme joulua? Onko se sinulle tapa, us...