Siirry pääsisältöön

Timanttiset uutiset

Olen elämäni aikana saanut useita kultakoruja lahjaksi. Esim. ristejä kaulaan ja korvakoruja korviin. Olen ollut kihloissa ja naimisissa ja sittemmin eronnutkin. Voin siis sanoa omalta osaltani, että kultaa on nähty, mutta olen minä myös hukannut ! Ei siis ihan ventovieras materiaali ole minullekaan.

Muistan yhdenkin kauniin rannekorun, minkä sain lahjaksi. Sen lukko meni rikki työpaikalla ja tipahti ranteestani. Etsin sitä korua enkä löytänyt. Kysyin sitten siistijältä, voisiko hän palauttaa sen löytäessään. Siistijä tarkisti vielä, onhan se varmasti kultainen koru?! Kyllä on. Vastaus oli: Sitä et sitten koskaan tule saamaan takaisin... Enkä saanutkaan. :(

Näiden kaikkien vuosien aikana, mitä minäkin olen tätä maailmaa kansoittanut, on siis kultaa kertynyt hieman ja osa sellaista, etten niitä käytä enää koskaan. En mitään exien sormuksia tai parittomia korvakoruja todellakaan aio käyttää. Siispä lähdimme Murusen kanssa kyselemään kultasepän liikkeistä, miten kannattaisi toimia.

Kysyimme vaihtoehtoina sitä, että jos myymme romukultana kaikki pois. Otamme rahana. Tai jos vaihdamme johonkin muuhun. Ja jos vaikkapa korvakoruista ja sormuksista saisi ne timantit ja muut kivet itselleen?

Ihan järestään meille kerrottiin, ettei kiviä ja timantteja saa takaisin. Ne lähetetään kultasepälle ja jäävät sille tielleen. Niiden paino vähennetään korujen painosta ja hyvitetään kullan hinta. Hinnoissa oli huomattavia eroja, jopa 5 euroa eroa grammahinnoissa! Joku ei osannut sanoa laisinkaan hintaa, vaan kierteli ja kaarteli sen minkä kerkesi. Uskomatonta!
Ja nimenomaan pitäisi vaihtaa tuotteisiin, jotta saisi parempaa hyvitystä.
Joku kauppa jopa alkoi niin hidastellen tutkia korujen karaatteja ja väitti niitä leimattomiksi, että päätimme poistua koko kaupasta.

Vielä oli yksi liike käymättä, joten astelimme Timanttisille Kuopiossa. Ihan sama korukasa mukanamme ja samat kysymykset esitimme. Vastaukset hämmästyttivät meitä, mutta tällä kertaa positiivisesti!
Kullan hinta oli kaikista suurin ja ihan ilman vaihtojakin. Vaihdossa tietysti enemmän. Lisäksi he palauttavat aina ne kivet, jotka koruista irroitetaan, jos vaan asiakas ne haluaa! Eivät he niillä mitään tee! Itseasiassa Eräs kultaseppä muualla kertoi, että heidän firmassaan uusiokäytetään asiakkaan kivet!!! Ne, mitkä asiakkaalta on otettu ilmaiseksi!!! Ei hyvää päivää!

Timanttisilla kohtelu oli asiallista, mielekästä ja arvokasta. Lisäksi saimme kivet takaisin ja parhaimman hinnan kullasta, mitä muualta. Nyt siis voimme halutessamme käyttää vanhat kivemme itse tai pitää ne muistoina tai mitä tahansa! Nyt olemme muutamaa grammaa kultaa kevyemmät, mutta ehdottomasti onnellisemmat!

Timanttiset, Kuopio!
KIITOS!



Kommentit

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

Joulukalenteri luukku 15: joulutorttukortti tutorial

Olen yksi blogisisarista ja meidän joulukalenterimme on tänä vuonna joulutorttukalenteri. Se löytyy instagramista hastagein ; "joulutorttukalenteri17"  ja "blogisisaret". Minun luukkuni vuoro on tänään.

Kyseessä ei ole ihan perustorttuset, vaan meidän blogisisarten tortut ovat höystetty uudenlaisilla mausteilla. Mausteita ovat mm. Huumori, erilaisuus, mielikuvitus jne.
Ja aiheeseen sopivia torttuja löytyisi minultakin jo pellillinen..


Kuten epäonnistuneet torttuwienerit...

Enkelitorttu tai..

..Torttu kuin torttu.. hehheh.
Minun virallinen luukku on kuitenkin joulutorttukortti. Blogeissa ei näy kaikkien sisarten tortut, mutta minun torttuni tulee nyt tänne blogiini tutoriaalina. Toki myös siellä Instagramissa edellämainituilla hastageillä ja minun profiilissa on kuva torttukortistani. Löydät minut Instagramista nimellä Inspirationblogi TAI Viltsumari. Kyseessä yksi ja sama profiili. Ethän sekoita profiiliani muihin samankaltaisiin bloginimiin, joita on jälkeeni tull…