Siirry pääsisältöön

H niinkuin HERKKUJA ja harmaan maan asukkaita


Jatketaanpas Pääsiäisen herkkupaketin purkamista ja esittelyä. Ihana Terhi Cloettalta halusi ilahduttaa minua lähettämällä suussa sulavia herkkuja. Nam nam! 

Esittelen paketin sisältöä pikkuhiljaa, tuotteen kerrallaan, sillä liika makean syöminen kerralla saa aikaan vain pahaa oloa ja hammaspeikkoja. ;) Tahdon nautiskella! Tahdon makustella ihan rauhassa. Ottaa sillon tällön karkin ja antaa sen sulaa suussa ihan hissukseen. Joskus voi tehdä mieli ahmia pari kolmekin putkeen, mutta kivointa on, kun namit sulavat suussa pitemmän aikaa. 

Pakettia raottaessani löytyi sopivasti tällainenkin pussi. 



TV Mix Show
The voice of Finlandin uutuus pussi. 

Tätä herkkua nautiskelimme sunnuntaina samalla, kun seurasimme telkkarista The Voice of Finlandin Finaalia! Minä niin toivoin, että ihana, nuori ja ujo tyttönen, joka laulaa kuin satakieli, eli Emma Schnitt, olisi voittanut. No, suosikkini tuli toiseksi joten ihan hyvin meni kuitenkin. 

Onnea Emmalle kakkospaikasta ja tulevaisuuden musiikkiurasta! 


on 280 gramman uutuuspussi, jonka makuvalikoima on huikea! 

Vihreä lakurae, Mallorca hedelmäsekoitus, suklainen vaahtokarkki, valkoinen suklaarae sekä suklaanappi.

Näissä namusissa ON makuja! Nuo suklaiset namitkin ovat ihan huippuja, sillä ne sulavat suuhun! Etenkin suklaanappi tuo mieleeni jonkin suklaamoussen. Ihana! 


Pääsiäisenä emme syöneet suklaamunia, vaan kananmunia. Makeisia oli sen verran paljon Cloettalta. Onneksi olikin, sillä hyvänmakuiset suklaamunat ovat euron kappale. Hui. Ehkä sitten Pääsiäisen jälkeen ostamme pari, ehkä emme. Katsotaan nyt. 

Pääsiäisen herkkuja oli myös Sushin valmistus. 


Tuulalle kiitos ihanasta mahdollisuudesta maistaa sushia. Se on meille vieraampi asia. Kerran olen kiinalaisessa maistanut ja siellä se oli hieman kuivahtanutta ja epäilyttävää. ties kuinka kauan seisonut pöydällä. Olemme miettineet, olisiko kaupan sushitarvikkeet hyviä. Nyt siihen tuli tilaisuus. 

Noria emme käyttäneet ja teimme sitten ihan pelkällä riisillä ja täytteillä. Oli vaikea saada pidettyä kasassa! Noria tarvitsisi tässä tapauksessa!



No, ulkonäkö oli ruma. Norin tilalla  hieman kostukkeena hickory smokea ja/tai majoneesia. Maku oli hyvä! Tätä pitää tehdä uudestaankin! 


Skoolasimme Pääsiäisenä yhteiselle vapaalle, sushikokeilulle ja meille. Oikein hyvä puolikuiva kuohuviini, Talisman. 


Aurinko on paistanut lähes koko ajan. Taivas täysin sininen ja ulkona on lämmin. Olemme laitelleet partsia kesäkuntoon ja nautiskelleet ekat aamukahvit siellä. Päivällä olemme kävelleet rannalla ja olleet ulkona. Sisäpuuhissa kaikkea rästihommia, pientä puuhastelua. 


Leskenlehdet nostavat päätään jo harmaasta maasta. sitruunaperhoset lentelevät kilpaa kärpästen kanssa. Pikkulinnut sirrittävät pihapuissa ja kirmaavat keskenään. Harmaan maan asukit alkavat herätä talviuniltaan. 


Kallavesi on sulanut lähes kaikkialta, lähes kokonaan. vielä kuuluu rannalla jääkiteiden kilinää, kuin tuulikellosta tai kristallilasista sitä lusikalla kopsauttaessa. Ihanaa luonnon omaa musiikkia. 
Minulla hermosärky on pahentunut huomattavasti ja päivittäin se iskee jalkaan saakka tuikkauksiaan. Yhä vähemmän voin asioita tehdä, mutta silti ne mitä voin, on tärkeää, että teen! Etten lopeta, enkä anna periksi. Minun on annettava enemmän itsestäni, ja yritettävä hidastaa sairauden etenemistä. Miten?!


Uusi elämä on syntynyt. Vanhat väistyvät tieltä. Sinivuokot ottavat "ensiaskeleitaan" luonnossa. Omakotitalojen pihalla alkaa haravointiurakat. 



Kommentit

Tuula sanoi…
Onneksi unelmia voi olla useita :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

Kahvin ja mandariinin yhteinen liitto

Kahvi on yksi koukuttavimmista nautintoaineistamme, joita käytämme sen enempiä miettimättä, koukuttaako se vai ei. Kuitenkin niinä aamuina, kun heräämme aamupalalle, ja huomaamme kahvin loppuneen kaapista, koukutuksen vieroitusoireet huomataan hetkessä. Kahvia on vain saatava!

Kahvin keksijöinä pidetään arabeja, jotka valmistivat kahvia luultavasti jo 1200-luvun tienoilla Jemenissä. Eurooppaan kahvi tuli 1600-luvulla ja maailman suurin kahvintuottajamaa on Brasilia, joka tuottaa noin 1/3 maailman kahvista. Me suomalaiset olemme  maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti, sillä suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kiloa vuodessa. Minusta se on hassua, sillä itselleni kahvi tuo ensisijaisesti mieleen ennemminkin turkkilaisen kahvin tai jonkin kahvintuottajamaan, kuin Suomen. Olenko siis liian lähellä...?!


Toinen herkku, joka ainakin minulle maistuu erittäin hyvin, on mandariini. Ihanan mehukas, hedelmäinen ja raikas hedelmä, joka saa auringon paistamaan sisältämme…