Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2013.

Runo: Kissa

Kissa
Ihmisen ystävänä,
itsenäinen hienohelma.
Odottaa kotiin saapuvaksi.
Kehrää, tallaa ja käpertyy syliin.
Nuolee turkkinsa puhtaaksi.
Kaunis kuin lapsi.
Kissa.


-Oma runoni-


Runo: voittaja

Olen voittanut pahimman pelkoni
Olen voittanut pahimman viholliseni.
Olen sinut itseni kanssa.
Olen voinut antaa anteeksi.
Olen antanut anteeksi itselleni.

Vilimarika

COPYRIGHTS! Runo on minun omaisuuttani, ei kopioitavaksi

rannekoru on korulippaani aarteita

Runo: Lapselleni

Poikani,
toivon niin hartaasti,
että turvallisesti varttuisit.
Että elämä kohtelisi sinua hyvin
ja saisit kaikkein parhaimmat eväät
elämään.

Olet minulle tärkeintä maailmassa.
Ja jos äidin rakkaus voitaisiin mitata,
olisi mittari täysin ylälaidassa.

Parasta mahdollista toivon sinulle.
Kaunista ja hyvää.
Virheistä oppimista, oikeutta olla sinä.
Ja muista, aina olet tervetullut takaisin
kotiin.

Vilimarika

COPYRIGHTS! Runo on minun omaisuuttani, ei kopioitavaksi



Runo: tahtoisin

Tahtoisin ottaa sinua kädestä kii. 
Tahtoisin katsoa sinua silmiin ja sanoa, 
että välitän sinusta.
Ettet sinä ole yksin tässä maailmassa.

Tahtoisin  olla tukenasi,
auttaa kaikin tavoin ja viedä sinut valoa kohti.
Tahtoisin olla se, jonka turvin pelastut ja 
saat rohkeutta.

Tahtoisin rohkaista sinua jaksamaan.
Kertoa, että sinusta on siihen ihan varmasti.
Tahtoisin niin kovasti, ettet jäisi enää hetkeksikään
kokemaan perheväkivaltaa.

Se ei tule koskaan loppumaan. 
Ei, vaikka hän kuinka lupaa, vannoo tai
haluaisit hänen muuttuvan.

Ota kädestäni kii. 
Paetaan turvaan!
Aloita parempi elämä jossain, 
missä hän ei sinua satuta.

Vilimarika

COPYRIGHTS! Runo on minun omaisuuttani, ei kopioitavaksi


jotain itsellekin

Joskus jotain ihan itsellekin

Ja riipukset minuutta. Minulle sopivia. 

Viinaa vaan kehiin!

Kertokoon kuvat puolestaan!


Hmm.. Haluanko itse juoda humalaan?  Käytänkö väkeviä? Nautinko alkoholin turruttavasta vaikutuksesta?
Kertonee kuvat vastauksia puolestaan, mitä ajattelen alkoholista. Viisasten juomasta. 

Hirveen paljon kauheen kauniita atc-kortteja

Minusta on hassua, että kauniista asiasta sanotaan "kamalan kaunis". Tai jotain vastaavaa. Onkohan se jotenkin valtaisampaa, kun käännetään nurjalle puolen ja siitäkin eteenpäin? Todella kaunis tai hirveen kaunis. Hmm... No, jokatapauksessa itsekin joskus tähän lankean, vaikka yritänkin pitää suuni ja kirjoitukseni poissa näiltä tällaisilta kiepautuksilta. 
tässä nyt kuitenkin hirveen ihania tai todella kauniita tai miten vaan upeita saamiani atc-kortteja:

Rakastan isoja villikissoja. susanna ilahdutti grauuuuuh-panttereilla. 

Rakastan myös kameleita ja niitäkin sain yhden kortin verran.  Myös erilaiset sanomat, joissa ajatusta. Jokin herättelevä ajatus tai jokin omaa elämääni liippaava asia. Jokin, mikä saa miettimään, pohtimaan, jollain tavalla pysähtymään. Sellainenkin atc tuli Susannalta. 
KIITOS!!! Ja kiitos myös ihanista lisukkeista, mitä kuoressa oli. Kuin myös siitä, että yksi ihanuus kortti oli ylimääräinen ja samoin se kortt-korttikin. 


Paulan rohkeat atc:t saivat…

Koruilua ja atc-vaihtoa

Ihan alkuun kiitos atc-korteista, joita olen saanut sieltä ja täältä! Perille tullut Ailan, Paulan ja Susannan kortit!  Kuvauspuuhat yms myöhemmin...

Kaiken touhuilun lomassa olen kerennyt tekemään mm. nämä kukkakorvakorut tilaustyönä. 

Samaten tässä tilaustyönä tehdyt korvakorut. 



Uniikki käsilaukkukin syntyi tilaustyönä teetetystä laukkukorusta, jonka tein ihan suoriltaan kyseiseen laukkuun. 

Tilaustyö on yksi keino saada sitä, mitä haluaa. :) 


Kiitokset myös Riinalle ihanasta ylläristä ja atc-korteista! Pussi sisälsi niin sisustustuotteita, kahvia kuin kosmetiikkaakin. Oli yrttisuolaa ja tarraa askarteluun plus vielä jotain, mitä en vielä kerro. :) Kannattaa tarkkailla tulevan syksyn ja talven aikana Inspis-haastetta. ;)

Tässä vielä saamani atc:t Riinalta. 

Koruaarteita ja aarrekoruja

Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Kännykällä otettuja kuvia ja kuinkas muutenkaan, kuin kädet vapisten ja ohjelmia muuttamatta. ;)
Yläkuvassa ystävälle tehty piristyslahja. Hänen lempiväreistään rannekoru onnea tuovalla amuletilla.

Ja kuvanlaatu senkun paranee... jep jep.  Settiin tuli myös kaulakoru, jossa vihreä keskus sekä hiuspinni.  Jospa tällä ilahtuisi. 
'
Koruaarteitani vilauttelen vieläkin. Mitähän kaikkea sinne aarrearkkuun mahtuukaan?!

Itsetekemiäni kaulakoruja. Toinen on lasiriipus mustassa nyörissä ja toisessa rintakoruperhosesta ja piiiitkästä helminauhavyöstä yhteen tehty kaulakoru. 

Varaton yhtä kuin alkoholisti

Sain sähköpostia, jossa "Suuri maan kansalainen Yhdysvallasta" lupautui lahjoittamaan minulle hyväntekeväisyyteen 9 miljardia usan dollaria. Otan vaan häneen yhteyttä tilitiedoin etceteraa. Ihan varmasti! :S

Ajatus lähti siitä sitten liikkeelle. Muistelin kuulemiani vertailuja, ajatuksia ja jopa omakohtaisia kokemuksiakin. Mitä on varattomuus, köyhyys ja kodittomuus? Mitä ovat vähävaraiset ihmispoloiset?

Miksi, oi miksi? kun puhutaan varattomista, vähävaraisista, köyhistä, kodittomista... Miksi puhe kääntyy alkoholiin ja alkoholismiin? Eihän kaikki varattomat ole alkoholin suurkuluttajia. Ja jos mennään alkoholismin puolelle puheissa, miksi silloin osoitetaan sormella, jotta itseaiheutettua?! Hyvänen aika!
Alkoholismi on sairautta ja tarvitsee siihen apua! Eihän kukaan päätä alkaa alkoholistiksi! VAI?

Mutta tosiaan, pitkäaikaistyötön, varaton, köyhä, sairas jne ei välttämättä ole myös alkoholisti. Alkoholistillakin voi olla työpaikka, koti ja rahaa! Ja hyvin usein näin onkin…

Ikäkriisi

Hörpin aamun ensimmäistä kahviani. Kapselista suoraan koneen läpi kuppiin. Maito vaahdottuu siinä samalla kevyesti, mutta enempää maitovaahtoa en ala nyt laittamaan. Ajatukset harhailevat jossain ihan muualla, kuin kahvissa tai aamupalan teossa. Nimittäin kohta on taas se aika vuodesta, kun minulla on syntymäpäivät. Ei, ei ihan ensi viikolla tai seuraavallakaan. Olkaa nyt ihan rauhassa ja lukekaa loppuun saakka. Vielä ei kannata alkaa kortteja väsäämään tai onnea toivottamaan. 
Mietin vanhenemista ja ikäkriisiä. Jos puhutaan aikuisuudesta ja siitä ajasta, kun muistan synttäreistäni kuulleen "otan osaa" tai muuta negatiivistä, niin ei ihan tarvitse sinne lapsuuden synttärikekkereihin palata. Tosin ne olivat ihan kivoja...
Itseasiassa 18vuotis-synttäreiden pitäisi olla jotenkin ikimuistoisia, mutta minä en niistä muista mitään! Ei, en ollut kännissä enkä muissakaan aineissa, vaan mietin ja mietin, mutta tuskinpa me sitä sen ihmeemmin juhlittiin? Vai liekkö sitten se kerta, ku…

Inspis-haaste

Muistathan osallistua "inspis-haasteeseen", jossa kesän ajan pidennetty osallistumisaika. Teemana KIERRÄTYS.

Muistuttelen vielä sen verran, että Inspishaasteessa tehdään paperiaskartelua, joten virkkailut ja neulomiset vain ja ainoastaan yhdistettynä paperitöihin ovat hyväksyttyjä. Paperiaskarteluksi katson niin decoupagetuunaukset, kuin kortteilun, atc:t, rasioiden teot ym ym missä paperi on pääosissa.

DT:nä tällä kertaa ovat "APRIS", jolta ihana albumi DT-työnä, sekä "RIINA", joka tuunasi atc:stani taulun. Minun DT-työnihän on Nappirasia. Löydät DT-työmmekin Inspis-haastesivulta.

Vaikka idea Inspis-haasteessa onkin tehdä kivaa yhdessä, nauttia ja inspiroitua erilaisista teemoista, inspiraatiota lisännee myös ihanat sponsoroidut palkinnot, joista tässä vuorossa upea ihana ja hurmaava "Apriksen" lahjoittama askartelutarvikesetti!


Poikkeuksellinen ylläri myös haasteessa... Osallistumiseen liittyen. ;)
Olet tervetullut mukaan!

valoitus kohdalleen

Se, minkälaisella kameran ohjelmalla kuvaa, on hyvin oleellinen asia vaikkapa siinä, minkälaiselta atc-kortit näyttävät. Otin nyt esimerkiksi pari kuvaa samasta atc-kortista, jotta huomaatte sen eron, mitä on salamalla ja ilman vaikkapa. Ja itsekin olen sortunut kiireessä kuvaamaan "sinnepäin"-kuvia, jolloin kortit, atc:t tai korut eivät näytä lainkaan niin kauniilta, mitä ne oikeasti ovat. 

Tämä atc-kortti otettu salamalla.

Ja sama atc ilman salamaa, sama ohjelma muuten. 
Kumpiko kuva/kortti sinua kiinnostaisi enemmän? sitten tietenkin olisi voinut kuvata saman ihan kunnolla niinkin, ettei salama vaikuta haitallisesti ja muuttamalla kuvausohjelmaa, mutta hoksasin sen jo tuon atc:n ollessa kuoressa. :S Opettavaista kai se sekin on... "Kuvaa ennen kuoreen laittoa". :D

Tuunaushommat käynnissä, joten toisinaan joku atc katoaa verstaalleni vaihtokansiosta ja tulee takaisin, jollei kerkeä mennä ennen sitä. :)

tänään olikin ihan oikea atc-päivä. Tämän atc:n valoitus men…

ATC-tuunailua ja korukarkkipäivää

Sunnuntain sukkelat postaukset ja sitten ruuan laittoon. Ihan hirrrvee nälkä! Kurnuti kur kuuluu vaan mahasta. 
tuossa yläkuvassa on kaikkea ihanuuksia. Minähän päätin jo aikaisemmin, etten ihan jokaista sponssattua juttua esittele blogissani. En atc-vaihdoissa tulleita matskuja tai muutenkaan lahjoitettuja tarvikkeita, koska jotkut eivät edes halua, että niitä täällä esitellään kaikkien nähden. Mutta nyt kerralla vilauttelen kunnolla, kun kerta vilauttamaan alan. Eli tuossa kuvassa on kolmelta eri henkilöltä saatua matskua! Hurrrjan paljon ihania asioita! Pari yksityishenkilöä, joiden nimeä en sano. Heiltä sain korujen osia, vanhoja rämäkoruja, joita siis kerään tänne itselleni ilolla ja teen niistä uutukaisia ihania uusiokoruja tai kortteihin tai lahjapakkauksiin koristeiksi. Huutelinkin naamakirjassa, että älkää immeisen lapset heittäkö roskiin katkenneita ketjuja, riipuksia, helmiä tms. Minä ne huolin ja minulle ne ovat arvokkaita! Sittenpä alkoi postia tulla. :) Samalla tuli kai…

Mega-valokuvapostaus

Megapostaus valokuvin, joten sanoja vain selvennykseksi. Kertokoot kuva kaiken oleellisen tästä viikonlopusta.

Suo, kuokka ja Jussi? No ei ihan, vaan Suo, Viltsu ja Murunen sekä kesäinen picnic. Tuolla istuttiin ja nautittiin eväät. 

Lakkoja oli niukasti nyt, mutta saatiin niitä jokunen kuitenkin. Samoin piirakkaan asti vadelmia ja pakkaseen myös mustikoita. 

Yksi maailmankaikkeuden kauniimpia asioita on ihan pieni kuusentaimi tai männyn taimi. Ne vaan ovat niin ihania! Pikkuriikkisiä havupuiden alkuja!

Melkein astuin mättähälle, mutta huomasin ajoissa!

Siinä kun olikin kusilallien pesä! (Lapsonen pienenä sanoi kusiaisia, eli murkkuja kusilalleiksi). Minä en tapa viattomia, ellei ole pakko/vahinko. Itikan tapan pakolla, ellei se lähde suosiolla. En tapa ötököitä, en ajotielle kipittäviä siiliä, en sikapossuja, en mitään. 

Toinen mielenkiintoinen mätäs oli tässä.

Maa-ampiaispesä. Sinne meni yksi siälle, joten aloin kuvaamaan pesäkoloa. Nousin ylös hitaasti ja... Hups. amppari pörräsi …