Siirry pääsisältöön

Joulukalenteri luukku 6

Hyvää itsenäisyyspäivää! Minun isovanhempani eivät sotineet, mutta olivat sodassa mukana muuten. Lapsina, nuorina. Kokemassa kauhua ja voimattomuutta. Entä he, jotka olivat keskellä sotaa, tykkien jylistessä, sotilaiden kuollessa vieressä. Jokainen valutettu veripisara, jokainen hikikarpalo, kyynel, huuto... Jokainen kuolema ja jokainen vammautunut sotilas... Jotta voisimme elää Suomen maassa rauhassa! Omassa maassamme, oman siniristilippumme liehuessa saloissa. Tuntematta sitä todellista tuskaa, jota sotaveteraanit ja lotat, sodan aikaan eläneet ihmiset ja myös lemmikit, villieläimet... ihan kaikki, ovat kokeneet! en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, mikä heillä todennäköisesti on ollut! Tai sitä voiton riemua, helpotusta, vapautta, kun sota on päättynyt!

Ja samaan aikaan, kun tätä kirjoitan, tuolla muualla maailmassa on sota käynnissä tänäkin päivänä, tälläkin hetkellä! Rauha ei ole itsestään selvyyttä!

 Joulukalenterin luukku 6. "Tuula" taiteili siniristilipun paketista.



Paketin kätköistä esiin tuli yhä teeman värisenä lasihelmirimpsu sekä vihreän luontomme värinen sydänhelmi. 

KIITOS!


Ennen vanhaan suomalaisetkin uskoivat maahisiin, menninkäisiin, Äiti maahan yms luonnossa asustaviin ihmismäisiin olentoihin. Itsenäisyyspäivän kunniaksi en halunnut sotaa kirjoittaa, vaan näistä menneistä olennoista. Vai ovatko ne sittenkään mennyttä?! Onko yhä keskuudessamme toinenkin kansa?! 

METSÄÄN EKSYNYT

Astelin hämärää hiekkatietä pitkin kohti ei mitään tarkoitusta. Katselin pää painautuneena maahan, kuinka kivet lentelivät jokaisella askeleellani eteenpäin.

Kun olin astellut tuntemattoman ajan tietäpitkin, saavuin metsän laitaan. Katsoin puiden lävitse pilkottavia iltahämärän auringonsäteitä ja ihmettelin, kuinka metsässä voi säteillä niinkin kauniisti, vaikka tiellä oli niin hämärää.

Sen enempää ajattelematta lähdin kahden puun välistä metsään. Kuin portista uuteen erilaiseen maailmaan.

Sammalmättäät pehmeinä jalkojeni alla, mustikan tuoksu pienen pakkasen jo purtua niitä, rapsahtelevat risut ja männyn neulasten kutittelu käsivarsillani. Huomasin kuinka auringon säteet kuin kulkisivat edessäni ja  kutsuvasti viittoilivat minua seuraamaan niitä. ”Tule tule, tänne näin”.

Haltioituneena jatkoin eteenpäin.

Saavuin keskelle viheriäistä sysimetsää. Puro lipui pienenä norona kivien ympäröimänä. Suuret ikikuuset nostivat oksistonsa suuriksi, upeiksi majoiksi. Kärpässieniä kasvoi kuusien seassa ja aivan kuin etana olisi katsonut salaa minua.

Säpsähdin johonkin outoon, kauniiseen ääneen. Aivan kuin joku tai jokin olisi laulanut jossakin.
Käänsin pääni ääntä kohti ja näin säteiden yhtyvän joksikin hahmoksi?! Hieraisin silmiäni hämmästyksestä ja hiivin hiljaa lähemmäs kohdetta. Jähmetyin puun taakse katsomaan, mikä oli tuo kaunis kummajainen! Mitä kauemmin katsoin ja kuuntelin sitä säteilevää olentoa ja sen laulua, sitä rauhallisempi ja levollisempi olo minulle tuli.

Säpsähdin ykskaks siihen, että jokin koputti minua olkapäälle. Katsoin taakseni ja näin ilkikuriselta näyttävän, pienen pojan, jolla oli pisamat, suuret korvat, känsäinen nenä ja suuret ruskeat silmät. ”Hei, kuka sinä olet?” kysyin, mutta vastausta saamatta poika juoksi kauemmas toisen puun taakse. Näin pojalla hännän! Hämmennyin siitä niin kovin, että lähdin pojan perään.
Poika vilkutti minulle ja iski silmää. Otti taas pari juoksuaskelta ja minä harpoin perässä. Poika oli koko ajan minua hieman edellä.

Aloin jo puuskuttaa ja janokin minulla oli, joten pysähdyin ja päätin juoda purosta hieman vettä. Katsoin ympärilleni ja hämmästyin lisää! Missä oli puro?! Missä minä olin?! Kaikkialla oli vain synkkää metsää! Olin tainnut huomaamattani eksyä… Ja silloin se poika nauroi ja juoksi pois. Tiesin silloin, mistä oli kyse! Minut oli harhautettu tahallaan ja kukas muukaan, kuin ilkikurinen maahinen!

Istahdin epätoivoisena mättäälle miettimään, mitä nyt tekisin. Kaikkialla näytti niin samanlaiselta. synkältä ja kuusien verhoamalta metsältä. Poluista ei ollut tietoakaan ja maa oli jalkojeni alta noussut jo takaisin oikeaan muotoonsa. En voinut siis seurata edes omia jälkiäni mihinkään! Voi minä typerys!

Hetken mietin ja solvasin itseäni, sitten huokasin, että onneksi sentäs maahinen, eikä syvien vesien vetehinen. Nousin hitaasti pystyyn ja lähdin kulkemaan valitsemaani suuntaan. Pakkohan minun olisi jostakin jokin tuttu merkki löytää… Tai edes se valo…

Samaan aikaan, kun valo tuli mieleeni, valo myös näkyi edessäni! Se oli kirkkaampi kuin aikaisemmin ja niin pieni, niin lähellä. Siristin silmiäni nähdäkseni, oliko tulikärpänen vai mikä. Kaunis keijukainenhan se siinä! Minä olin luullut, että katselin salaa sitä, mutta todellisuudessa… Siis jos tämä todellista edes oli… Minua oli tarkkailtu! Ja nyt se kaunis valaiseva keijukainen oli siinä edessäni, otti kiinni kädestäni pienellä lämpöisellä kädellään ja opasti minut takaisin sysimetsän portin suulle.

Kiiton keijukaista syvästi ja toivotin hänelle kaikkea hyvää. Keijukainen hymyili minulle, ojensi pienen paketin vielä ja lensi pois. Lähdin kulkemaan takaisin kotiinpäin.
Heräsin aamulla sängystäni ja hymyilin. Olipas se uni!

Nousin lähteäkseni kylppäriin, kun huomasin pikkuruisen paketin pöydälläni! Siis eikö se ollutkaan unta?! Kädet haparoiden ja jännittäen kovasti, avasin paketin narut ja kultakääreet. Silkkipaperiin käärittynä edessäni oli pieni kanervan oksa. Katsoin kummissani sitä, sittenhuomasin viestin oksan tynkään sidotuna. Lapussa luki: ”Tämä kanerva parantaa kaikesta kivustasi sinut. Suitsuta selkääsi ja kipu on poissa. Terveisin Mielikki”.


Hämmästykseni oli suuri! Minusta tulisi terve vihdoinkin! Ja Mielikin ansiosta! Mielikin, joka harvoin näyttäytyi edes ihmisille, saatikka että keijukaisena! KIITOS MIELIKKI!

Kommentit

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…