Kookos-lime-mutakakakku



Kun raaka-aineet ovat nämä, ei voi tulla muuta kuin ihana jälkiruoka!


Tällä kertaa päätin raastaa limen kuoret sekä kookoksen.


Puristin myös limestä mehun mukaan taikinaan! Ohjeessa pyydettiin, että 3 ruokalusikallista, mutta en pidä limen mausta niin paljoa, että sitä ihan niin paljon siihen haluaisin, joten vähensin yhteen ruokalusikalliseen ja se oli oikea päätös. 


Leivoin siis lime-kookos-mutakakun.



Muokkasin sen verran muutenkin ohjetta, että kookosjauhon tilalle tuli tuoretta kookosta.
Tuore kookos ei ole niin "maukasta" kuin kuivatut jauheet jne, joten jos haluat makua, käytä kookosjauhetta!


Lime-kookos mutakakku

1 piirakka, n. 8 palaa

150g voita
1 tl hienoksi raastettua limen kuorta  
3 rkl limemehua
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1½ dl vehnäjauhoja
Kookoshiutaleita (vuokaan ja koristeluun)

Tomusokeria koristeluun

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 150 C. Voitele 20 cm piirakkavuoka/irtopohjavuoka ja ripottele kookoshiutaleita pohjalle ja reunoille. Sulata voi kattilassa ja anna jäähtyä. Pese lime hyvin ja raasta sitten kuori ja purista mehu. 
2. Vatkaa sokeri ja kananmunat sekaisin vaalean keltaiseksi taikinaksi. Lisää vaniljasokeri, limemehu sekä raastettu kuori. Lisää lopuksi jäähtynyt voi sekä vehnäjauhot, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan. 
3. Paista uunin keskitasolla 35-45 minuuttia, kunnes pinta ja reunat ovat saaneet hieman väriä. Anna jäähtyä ja laita sitten jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli. 
4. Koristele kakku tomusokerilla, kookoshiutaleilla sekä raastetulla limetin kuorella.



Huom!
* Käytä vain limen uloin, vihreä osa kuoresta. Jos 3 rkl limemehua vaikuttaa mielestäsi paljolta, voit toki laittaa vähän vähemmän sitä.
* Kakku saattaa vaikuttaa raa'alta kun otat sen uunista mutta jos kakku on saanut väriä se on valmis. Kakku jähmettyy saatuaan levätä jääkaapissa muutaman tunnin. Parhaalta se maistuu levättyään yön yli jääkaapissa.
* Jos haluat voit tarjota kakun kevyesti vatkatun kermavaahdon tai jäätelön kanssa.



 Bon appetit!


Kommentit

Kuola valuu....
Ihanaa viikonloppua sinulle.