Kesän vaihe vaiheelta: Joulutähti

Jouluun on aikaa, tiedetään! Mutta usko pois, joulu tulee aina niin yllättäin, ettei huomatakkaan. Ihan niinkuin kesäkin menee menojaan. Kesäkuussa piti esitellä teille vaihe vaiheelta ohjeita, mutta heinäkuuta jo mennään ja olisi runojen ja lorujen aika. Mitä ihmettä tapahtui kesäkuulle?! 

No, esittelenpä nyt sitten molempia. silläkin uhalla, että heinäkuukin jo kohta puolessa. Huokaus. Joulutähdestä siis aloitan ja tämä on helppo ja kiva ohje kaiken lisäksi. Kokeile toki! Tee itse ensi joulun koristeesi!

Valmis tähti näyttää tältä. 

Tulosta tästä itsellesi sakaramalli. Tee näitä sakaroita joulupapereistasi. Yhtä tähteä varten tarvitset 7 sakaraa. 

Kuvan ohjeen mukaan taitokset ja liimaus saumoista yhteen. Muista pujottaa naru sinne sisälle ennen kokonaan kasaamista umpeen. Solmu sisäpuolelle, niin naru ei lähde irti. 



Kommentit