Ilon aiheita


Olen iloinen tänään mm. seuraavista asioista:


1. Siitä, että ruokaa riittää ja saadaan mahamme täyteen. Esimerkiksi tällä Ecoston "lahjoittamalla" paistokasarilla valmistettua chili-hunajabroileripataa. Riisi on suosikki-raaka-aineeni!

2. Remonttireiskat ovat ilahduttaneet useamman kerran päivääni ikkunan takana vitsaillen ja lauleskellen. On ilo kuunnella positiivisia ihmisiä jotka nauttivat työstään. 

3. Sain elämäni suurimman tilauksen.  Se ilahdutti suunnattomasti! Se kunnioitus ja luottamus tuotteitani kohtaan!


4. Eilen paistamani suklaa-appelsiini-salmiakki-muffinssit maistuvat hyville, vaikka hieman mietityttikin tyhjentää kaapista kaikenlaista taikinaan sekaan. Itseasiassa syntyi ihan uusia ideoita tulevaisuudellekin. No, ok, se salmiakki on ihan jees, muttei tarpeellinen. Liian kovaa, vaikkakin murskana.

5. Kävin puntarilla taas aamulla ja olin laihtunut 800grammaa 



6. Posti toi tänäänkin atc-postia! Hurjan ihanan atc:n Macalta! 

7. Minua ilahduttaa sekin asia aina ja aina vaan, että olemme Muruseni kanssa niin samanlaisia, vaikkakin erilaisia. Se tunne, kun saa käpertyä syliin vielä silmien ollessa ummessa aamusella, tai kun nukahtaa syliin illalla. Se vaan on niin parasta!



8. Myös se, että tiedän noiden uutukaisten korvakorujen ilahduttavan jotakuta siellä ruudun toisella puolella. Olen ne postittanut jo jollekulle. ;) 

9. Ilahduttaa se, että saan varastosta koruja pois. Uusia tilalle. Eivät jää seisomaan vuosikausiksi minulle. 




10. Minua ilahduttaa myös se, kun saan teiltä niin ihania kannustavia kommentteja ja viestejä ja sitten kun luen blogejanne, sieltä löytyy aina jotain uutta ja kivaa vinkkiä ja ohjetta ja muuta mukavaa luettavaa. 

Kommentit