Megapostaus: Viikonlopun kuulumiset valokuvin/elämää ja kuolemaa

Nyt sen suuremmitta puheitta esittelen viikonlopun, tai lähinnä eilispäivän valokuvin. Kuvissa hieman tekstiä selventääkseen asioita.

Ulkoilua ihan kokonainen päivä. Maisemat mm. tätä ja tehtävä: Etsi kätkö jostakin tuolta! 

Päivä oli kaunis. vettä satoi vain pienen kuuron verran. Muuten lämmintä, aurinkoista, ihanaa. Itikoita ja paarmoja oli joissakin paikoin kiusaksi asti. ETONO-Puikko <3

Satumaisen kauniita puita, unieni rentouttavia taikametsiä, puiden halailua...

Mansikan kukkia, kypsymässä vielä osa mansikoista...

...Ja osa jo kypsiä. Sen kun vain poimittiin ja syötiin niitä. Pujotin mansikoita heinän korteenkin. Ihan kuin lapsenakin.

Tällä kertaa törmäsimme mitä ihmeellisimpiin geokätköihin. Toteutukset olivat vailla vertaansa. Yhtään ei osattu odottaa, mitä seuraavaksi! Kaiken kaikkiaan 11 kätköä löydettiin eilen! Yhteensä löydetty 313.

Maisemat olivat jylhät. Reunalle en uskaltanut edes mennä. Istahdimme aina välillä katselemaan maisemia. Näimme tuolla myös rouva Ruskosuohaukan, joka lähti kaartamaan ohitsemme viereisestä puun latvustosta. VALTAVA!

Huilitaukoja oli paljon. voimani eivät kestäneet enää edes samaa tahtia, kuin vaikkapa kuukausi sitten. Johtuu ihan siitä selän nivelsidevammasta. Onneksi mahdollisia huilipaikkoja oli yhtenään. Kaatuneita puun runkoja, kelottuneita kyhäyksiä, portaita, kiviä... 

...Mikäs tuolla ollessa! Maasto oli niin upea, että kiirettä ei saanut ollakkaan! Kapusin tuolle suurelle laakealle kivellekin katselemaan maisemia.

Lopulta laskeuduimme alas... alas.. Ihan niin alas, mitä sieltä kamalan korkealta olimme aiemmin katselleetkin. Ihan suon laitaan. Siellä oli viileämpää ja helpompaa hengittää.

Ihastelimme pitkin matkaa muurahaisten tekemiä valtateitä. Mielettömiä muurahaiskekoja ja suuria kansanvaelluksia järjestelmällisesti. Miten ne osasivatkaan mennä oikeaan suuntaan, oikeaan kekoon, oikeaa reittiä pitkin?! Ai juu, osataanhan mekin. ;) Uskomattoman upeaa oli katsoa niiden itsetekemiä polkuja. Sammalet painuneina niistä kohtaa. Kuva ei kerro koko totuutta.

Yhden lahonneen puun rungon kupeessa oli linnun plörö. Katselin kummissani, että mitä munia tai siemeniä siihen oli kertynyt kasa?! sitten huomasin, että ne "siemenet" liikkuvat! Kaikki nuo mustat pikkuiset ovat siis oikeita kovakuoriaisia! Tietääkö joku, mitä ne ovat nimeltään?! Kunnon parvi!

Tässä taas yksi niistä mielenkiintoisimmista ja huvittavimmista kätköistä! Kukkuluuruu! Hsss...Siellähän asuu joku!

Ja kun sen jokusen olimme jo hoksanneet, avasimme pöntön kannen ja TSUP! Taas joku!

Nauruksihan se meni. Ja sitten purkki käteen ja nimen kirjoituks... hetkinen! Tämä ei ole, mitä etsit! Jatka! Mitä ihmettä?!

Voin kertoa, että tovi etsittiin sitä oikeaa kätköä, ennenkuin löydettiin! Löydettiin kuitenkin ja naurut päälle, taaskin! 

Autohan meillä oli matkassa mukana, sillä alun perinkin ajoimme pois kotikunnasta, kauemmas. Kesäloman reissuja. :) Siispä ihan koko päivä ei ole pelkkää tarpomista ja kävelyä paikasta toiseen. Esim. tuo luontopolku jätettiin autolla taaksemme ja siirryttiin laavulle keskelle ei mitään.

Täällä se ainoa pieni vesikuuro sitten tuli, mutta ei ollenkaan huonoon aikaan eikä haitaksi. Laavu oli metsässä, ei vettä lähelläkään. Huomattiinkin sitten, että se oli kelkkailijoita varten laitettu sinne. Laavu oli niin siisti ja tilava, että sain tarvitsemani H-hetken: Makuuasentoon!

Totta kai retkiimme kuuluu nuotio ja ulkoruokinta. :) Ampiaisillakin oli laavulla pesä, mutta ne olivat meille kilttejä, joten mekin niille. Jossain kauempana kuului useita hälytysajoneuvoja menevän. Mietittiin, mitähän oli sattunut?

Takana oli huussi ja siellä asui pieni musta lepakko-herra. Siitä en saanut kuvaa. Enkä siitä Rouva Ruskosuonhaukastakaan, joka tuli tänekin meitä moikkaamaan. Tällä kertaa aivan katsekontaktiin puun oksalle ja heti sitten pois. Jestas mikä vaikuttava näky se olikaan! Ajatelkaas nyt, kun rouvan siipien väli menee toiselle metriä! 

Mustikat olivat jo kypsiä ja maukkaita. Pitääkin lähteä mustikoita poimimaan!

Jatkoimme matkaa. Kätköjen perässähän sitä. Seuraava etappi oli kirkon piha. Siellä sitä puskat rytisi, kun minä horjuvin askelin etsin sopivia kolosia vilahtaa aidan läpi...ja takaisin. tietämätön olisi saattanut ajatella nähdessään, että mikäs pulimumma sieltä pensaasta hoippuu tulla?! Minähän se vain olin! ;)

Vielä matkaa teimme uusiin maisemiin. Kuin paluu menneisyyteen. aikojen taakse! Heinäseipäitä tien poskessa, navettarakennuksia ja lehmiä, sitten tuli vastaamme tämä upea aita...

..Ja aidan sisäpuolella ikivanha hautausmaa! En yleensä välitä haudoista, mutta tässä oli sitä jotakin! Viimeisin haudattu on 1930 luvulta. Pääasiassa tänne haudattiin 1800-luvulla ihmisiä. 

Varaston koristeetkin olivat lakastuneet jo kauan kauan sitten. 

Hautamuistomerkit olivat puisia tai kivisiä ja erilaisia teräslaattojakin. Meillä oli mukava päivä aina iltaan saakka. Sitten vielä olisi ihan muutama kätkö katsomatta... Lähdimme matkaan kohti viimeisiä kätköjä ennen kotimatkalle lähtöä.

Saavuimme paikkaan, jossa kätkö olisi. Siellä vaan näkyi olevan myös satoja ihmisiä! Emmehän me sinne voi mennä kätkölle silloin! Sitten huomasimme paloautoja, poliiseja, ambulansseja, lehtimiehiä... Katse ulapalle ja siellä sukeltajien vene. Ihmisiä haastateltiin. Tiesimme, että tänne olivat hälytysajoneuvot tulleet. Satamaan. Juuri hetkeä aikaisemmin oli kolmen ihmisen elämä päättynyt. Vain yksi lapsi selvisi turmassa hengissä. Hänet pelastettiin pelastusliivien ansiosta. Vanhempansa ja veljensä menehtyivät. Se ei ollut kaunista katseltavaa tuossakaan vaiheessa. Niin äkkiä, niin yllättäen kaikki päättyi heiltä. Ilosta tulikin murhenäytelmä.

Annoimme pelastustyöntekijöille tilaa tehdä työnsä ilman meidän edessä oloa. Lähdimme pois, läheiselle sillalle, josta vielä näimme tuonne paikan päälle. Samalla voisimme vielä tarkistaa yhden kätkönkin. Ihan siinä lähellä. Se kätkö nyt kuitenkin jäi. Ajatukset olivat muualla, eikä kyllä olisi ihmisiltä päästykkään tällekkään kätkölle. Kun olimme siellä sillalla, katselimme alas sillan alapuolelle. Hiekkaranta, katiska siellä rannalla, osittain pohja vedessä. Se katiska ei ollut tyhjä! Näimme jo kaukaa yläpuolelta, että siellä oli sorsa! Ehkä jotain muutakin, elotonta? Kiireellä menimme alas sillalta autolle, autolla sille rantatielle ja rannalle ja yhtä ripeästi katiskalle! Se näky! Sorsaemo rypisteli väsyneenä katiskan vankina... mädäntyneitä kaloja ja mätänevä sorsan poikanen kuolleina siellä samassa! Saimme rauhoitettua emosorsan ja irrotin sen nokan katiskan reijästä. Emo rauhoittui ja selvästi ymmärsi, että vapautus olisi lähellä! Saimme sorsan mentävän reijän katiskaan ja pelastettua sen ressukan. Kuinka kauan se siellä olikaan ollut, ilman ruokaa, ilman suojaa kuumassa paahteessa, nähden oman poikasensa kuolevan ja mätänevän... tiedätkö, mä en vaan kestänyt enempää, vaan siinä vaiheessa, kun emosorsa oli vapaana, se vielä sanoi pari kertaa kvaak ja katosi vapauteen, minä purskahdin itkemään siinä rannalla. Kuinka kukaan voi tehdä niin, että jättää katiskan ansaksi sinne?! Merkkejä ei tietenkään ollut siinä! Luvaton peli! Varmaan jättänyt keväällä siihen, sitten vedet laskeneet? Miksi?! Miksi ei huolehdita pois niitä?! Olimme lähdössä pois ja näimme vielä rantatiellä yhden kuolleen poikasen. Mielessä kävi, oliko ilman emoa kuollut sinne? En tiedä.  Entä ne muut sitten? 

Iloinen päivä oli lopullisesti ohi. Aurinko paistoi kyllä yhä kirkkaasti taivaalla. Jotenkin vaan mieli oli maassa. 

Lossin kyydillä toisaalle, paluumatkalle kotiin. Loput kätköt jäivät löytymättä. No, mutta 11 sentään! Ennätyksemme yhdelle päivälle.

Punaisen valon syttyessä vihreäksi... selkämme takkse jäivät päivän kokemukset. Palasimme kotiin. Ei, en nukkunut hyvin yötäni. Mietin kuitenkin, että onneksi edes se emosorsa saatiin pelastettua.

ATC: koulukiusattu

Tiedän, mitä on olla koulukiusattu. Olin itse sitä 8 vuotta. Tokalta luokalta aina ysin loppuun saakka. Tiedän myös sen, miltä tuntuu lopulta tiedostaa olevansa voittaja siinä haasteessa. Kun selviytyy aikuisuuteen ja kasvaa vahvaksi. Kun ei luovuttanut vaikka mieli teki. Ja ne kiusaajat... Myöhemmin pää alaspäin kaartuneena. Huonolla itsetunnolla varustettuina. Surkeina olentoina. Kaikki kääntyi lopulta täysin. Ihan jokaisen kohdalla.

Voin nyt jälkeen päin kohottaa itselleni maljan tai vaikkapa juhlistaa tuolla eilisillan ylläri-juhlallis-herkuttelilla. ;) Kuka väittää ettei uusia sanoja enää keksitä?! ;D

Enää en ole se surkea pikkulikka, jota sai töniä tai solvata. Enää en ole se yksin nurkassa kyhnäävä pelokas enkelin poikanen. Enää ei käärmeet ja liskot tule koulutielläni vastaan ihmisolennoiksi pukeutuneina. Enää en suostuisi kiusatuksi. En sietämään solvauksia ja syytöksiä, kiusaamista tai mitään suun soittoa. En mitään väkivaltaa, missään muodossa! En keneltäkään! 

Mutta silloin, kauan sitten, silloin en voinut tehdä juurikaan mitään. Liikuin mahdollisimman lähellä niitä ryhmiä, jotka olivat isompia, eivätkä tunteneet minua. Saisin ehkä piiloutua sinne taakse turvaan... Tiesitkö, että sanatkin satuttaa!

Ja tiedättekö, tuo kaikki on tätä päivää yhä niin monilla! Ja kaikki eivät jaksa sitä! :(

Minun esimerkkini on vain yksi. Se hyvä esimerkki siitä, että koulukiusaamisestakin voi selvitä ajan kanssa. Aikuisena. Vaikkei unohda ja vaikkei koskaan saa elää niitä kouluaikoja niinkuin olisi halunnut elää. On olemassa myös se esimerkki, mikä ei pääty hyvin. Ei voittajaksi. Ei näkemään tulevaisuuttaan. Heille kaikille! Sydämestäni... rauha koulukiusatuille.

Korulippaan saloja

Paljastan salaisuuden! Tai ei se edes salaisuus ole. Nimittäin minä olen hulluna koruihin! Sen lisäksi, että rakastan harrastustani, eli korujen (ja korttien) tekoa, rakastan myös koruja itsessään. Olkoot sitten omatekemiäni tai toisten tekemiä. Koruissa vaan on se jokin. Se kauneus, muotoilut, värit... 

enhän minä tietenkään jokaista korua himoitse, mitä maailma päällään kantaa, mutta tietynlaiset, näyttävät, kauniit, naiselliset, säihkyvät.. lista on tosi pitkä. ;) Pääkalloja ja nahkaa ei minun koruistani löydy, mutta Marilynia ymmärrän täysin: Tytön paras ystävä on timantit. ;) Ok, ok... strassitkin kelpaa tai zirkoniat tai kivettömätkin korut.. ai kamala! siis suoraan sanottuna, niin monet korut!

Vuosien saatossa ei hirveästi korumakuni ole muuttunut. tokihan kuitenkin välillä jotain sellaista tulee minultakin, mitä haluan jo vaihtaa uusiin.  Jollen käytä niitä, sitten joku toinen saa käyttää! 

Nyt sen lisäksi, että siivosin korurasiat ja telineet, ajattelin osan aarteistani esitellä teillekin lähitulevaisuudessa. En kaikkia, mutta osan. Näette hieman, minkälaisia aarteita minulla on.

Itämaisia koruja löytyy myös. Esimerkiksi intialaisia otsakoruja, bindejä. tokihan niissäkin on "timantteja". ;) Hyvin samantyylinen kynsikorukin minulla oli nuorena, mutta se tipahti. Että harmitti, sillä se oli todella kaunis ja kultainen! No, ei voi mitään. 

Sormuksiakin löytyy ja vanhin niistä on lähemmäs 100 vuotta vanha. Tarkkaa aikaa en tiedä, joten voi olla vanhempikin jo. sormuksissani on tarinoita elämästä, mutta mitään kihla-/vihkisormuksia ne eivät ole, paitsi sormessani oleva. ;) Kuvassa Muruseni tekemä sormus minulle. Näyttävä ja kaunis koru, jolla tunnearvoa. 

Eilen kerroin tehneeni kaulakorun kaveriksi pölleröiset korvikset. Tässä ne molemmat nyt ovat. Tuo kaulakoru on näyttävä, pitkä ja riipus ON iso! Ihana! Pikku-poikaset korviksissa. :)

Hoksasinpa senkin, että onhan minulla rannekorukin pölleröisille! Jos katsot tarkasti vasenta reunaa, jossa tekemäni maskottirannekoru, löydät sieltä pölleröisen! JEE!

Tämä setti on kasattu monesta eri paikasta, sillä todellakin rannekoru vasemmalla on minun tekemäni, kun taas korvakorut olen voittanut. Ne kylläkin muokkasin vielä itse, sillä olivat täysin eri pituiset. :S Kaulakorun olen ostanut joskus kirppikseltä. Tykkään tästä setistä herkullisten värien vuoksi.

voi ei... tiedätkö tunten, kun ihana koru menee rikki heti ekan käytön yhteydessä? Sitä korujen tekijänä toivoo, ettei omat tuotteet koskaan kokisi sitä kohtaloa. ettei asiakas pettyisi saatuaan fiaskon tuotteen. Siksi käytän osia, jotka ovat hieman kalliimpia, mutta kestävempiä. Esim. rannekorujen ja kaulakorujen joustava nauha on aina vankkaa, eikä sitä valkoista katkeavaa narua. No, aina ei kuitenkaan voi pettymyksiltäkään välttyä, vaikka kuinka haluaisi. Tämä koru oli jo kuvassa unelmani. Ei siis minun tekemäni, vaan jonkun toisen. Usko-toivo-rakkaus, mutta ei mitään perinteistä härpäkettä! Just munlaiseni! Sitten minä menin ja voitin tämän itselleni! IHANAA! Se ilo kuitenkin loppui lyhyeen, sillä ekan käytön yhteydessä ilman mitän riekkumisia korun nyöri irtosi kaulallani ollessa liitoksistaan! Ei kestänyt riipuksen painoa! Eikä ollut liimattu tms. Nyt vaan toivon, että saan korjattua tämän ja kestäväksi, eikä liitokset hajoa, kunjoudun niitä hieman longottamaan. Saapa nähdä. juu, sattuuhan niitä virheitä ja epähuomiossa tämäkin varmasti näin laitettu. Joko liimaus unohtunut tai sitten oletus ollut, että kestää se. Vahinkoja sattuu ja koska kyseessä voitto, en ala sitä palauttamaan. Pidän vaikka koristeena, jos en saa korjatuksi. 

Tämän kertaiset koruni tässä. Seuraavalla kerralla jotain toisenlaista. :) 

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

Vilimarika

Koruja ja kortti sekä kauhua yön aikana

Lämmintä piisaa. Mittari näytti +29C ulkona, sisälämpö taitaa kavuta aikalailla samoihin lukemiin. Meillä kun edelleen on muovit kaikkien ikkunoiden edessä ja ilmastointi kiinni. Ihmiset tuulettavat postiluukkujen kautta tuota tunkkaista ja pölyistä porraskäytävä ilmaa. Jotkut ovat repineet muoveihin suuria reikiä tai alareunat auki kokonaan. Osa tyytyy tukalaan tunnelmaan ja osa sitten viettää evakossa kesänsä. Meillä ei ole mökkiä, joten täällähän ollaan ja pysytään. 

Ulkona pyritään käymään aina kun jaksan liikkua. 

Nyt voit joko siirtyä suoraan postauksen kuviin ja ohittaa loput tekstit, tai sitten lukea kauhukokemuksistani, mitkä eivät välttämättä heikkohermoisille sovi.

On ollut äärettömän vaikea ajanjakso kipujen kanssa, mutta nyt vihdoin alkaa valoa näkyä sillä saralla. Tosin viime yö oli jotain ihan kamalaa! En saanut nukutuksi juuri lainkaan kipujen ollessa kovia ja hankalia sietää. Sitten jossain vaiheessa nukahdin toviksi ja pitkästä aikaa sain lääkkeiden haittavaikutuksena kauhukohtauksen. ONNEKSI Murunen heräsi siihen ja herätti minutkin, juuri ajoissa!

Nimittäin olin alkanut vaikeroimaan ääneen siinä ja itkemään ääneen.

 Itse muistan tilanteesta sen, että uneni oli ensin normaali painajaisuni, mutta mustavalkoinen. Näen lähes aina väriunia. Uni alkoi olla levottomampi ja yritin rauhoitella itse itseäni. Istahdin syrjään keinuun ja aloin keinuttaa itseäni. Jotenkin se tuulenvire tai jokin sai vauhdin kovemmaksi sen verran, etten saanutkaan enää pysäytettyä. Silloin tajusin sen tilanteen! Kyseessä ei ollutkaan oma vauhdin ottaminen tai viaton tuuli, vaan kuolema antoi vauhtia minulle ja tarkoituksella. Vielä pari kertaa vauhtia lisää ja kuolema saisi minusta otteen ja veisi mukanaan! Tuon tajuttuani iski se pakokauhu. Minä kuolisin tähän paikkaan! Minun olisi saatava keinu pysähtymään, mutten saanut sitä millään! en voisi hypätä alas, koska olin liian korkealla. Näin vaan pilvet ja sitä harmaata, mitä uneni oli ollut. Aloin vaikeroimaan, itkemään kauhusta ja yritin keksiä keinon paeta itse kuolemaa! Enää kerta eteen, kerta taakse ja se olisi tässä! Näin jo hahmon alkavan tulla esiin pilvien seasta. suuret kädet, jotka ottavat kiinni minusta ja nostavat keinusta syliinsä ja kantavat minut jonnekin pois tästä maailmasta. Mutta en ollut valmis siihen! En näin! En halunnut kuolla! 

Murunen herätti minut juuri oikeaan aikaan! Rauhoittelin itseäni, vetäsin henkeä muutaman kerran syvempään, huokasin ja kostutin suutani vedellä. Olin helpottunut, että se kokemus oli ohi! 

Nuo kauhukokemukset ovat pahempia, kuin pahimmatkaan painajaisunet.  Ne ovat niin todellisia ja fyysisesti raskaita kaiken muun lisäksi. en tiedä, olisiko siihen oikeasti kuollut, mutta sen tiedän, etten halua ottaa selvää siitä. Kroppani kertoi kovista kivuista ja siitä, että happea tarvitsin lisää. Vaihdoin kylkimakuulle ja henkäisin syvään muutaman kerran vielä. Ajattelin, kuinka onnekas olen, etten ole yksin! Ja mietin, että jotkut kokevat näitä samoja asioita yhtenään käyttäessään väärin näitä lääkkeitä. Jos olisi muu vaihtoehto, en todellakaan käyttäisi päivääkään pitempään aineita, jotka aiheuttavat jotain tällaista! Mutta vaikean kivun hallinnassa ei vaihtoehtoja ole niin paljoa kotioloissa, että voisin poiskaan tätä jättää. 

Nyt sitten keveämpiin aiheisiin, eli uusiin askarteluihini:

Kierrätyshän on se minun juttuni ja kummastelinkin erään ryhmän jäsenen kommenttia siitä, että askartelumateriaalit OVAT kalliita, eikä siitä päästä yli eikä ympäri. Vain kierrätetty on edullista, mutta... Jotenkin ymmärsin vähättelynä kierrätyksen ja että vain kalliilla saadaan kaunista. Että on pakko ostaa kalliita matskuja, jotta voi askarrella jotain oikeasti nättiä! 

Tuo kortti on kierrätettyä matskua täynnä. Ihan kaikki siinä on kierrätystä! Veikkaanpa, että olen kortin tarpeista maksanut 75 senttiä! Postikulut! Ja siis isommalle satsille, en vain tämän kortin tarvikkeille! Todellisuudessa hinta olisi siis ehkä 20 senttiä? Onko kyseessä siis ruma räpellys, koska on niin halpa?  

Tokihan kauneus on katsojan silmissä ja jos ei tykkää tehdä kierrätetystä, ostaa sitten kaupasta kallista. Se on niin jokaisen oma asia ja mielikuvituksellakin osansa. en kuitenkaan alkaisi vähättelemään kierrätetynkään hyvyyttä, kauneutta tai arvoa. 

tokihan tämä kortti on yksi niistä poikkeuksista, joissa siis ihan kaikki on kierrätetty ja hinta siksi noin alhainen, että kyllähän se todellisuus hipoo euroissa, kun korttejakin alan tekemään. Riippuen kortista, voi hinta nousta kierrätykselläkin jopa 3-4 euroon. Ei se silloin ilmainen ole sekään! 

Kierrätys näkyy myös koruissani ja tässä hempeä pinkki nauha kauniilla riipuksella. 

Vihdoinkin riipus sai paikkansa arvoiseltaan paikalta. 

Ja kerrottakoon, että tässä on yhdistetty kaulakoru, rintakoru ja rengas on jostakin ihan muista jutuista. sopivasti työstettynä ei uskoisi! Rock-henkiselle upea riipus!

Lämmintä kesäpäivää ystäväiset!

Koruja koruja

Olen ahkeroinut korujen parissa nyt, kun sain joulukorttitilauksen valmiiksi sekä tulevan Inspis-haasteen DT-työni valmiiksi. Huh, olipas urakkaa, mutta kannatti. :) Nyt ajattelin ilahduttaa "näytepakkauksella" Jälleenmyyjää, ja laittaisin hänelle lahjaksi muutamia korujani. Osan jo pakkasin, osa vielä pakkaamatta. Lisäksi täydensin Inspiksen kauppaa uutuuksilla. Tässä osa tekemistäni uutuuksista, joista osa on jo kaupassa, osa menossa jälleenmyyjälle muiden korujen kera.

Pala unelmaa...

Halloweeniksi vaikkapa...

Ripaus eksotiikkaa...

Kesäisiä sadepisaroita...