Runojani




Riisun naamarin naamaltani.
Kipsisen, painavan naamarin,
jossa toinen puoli itkee krokotiilin kyyeleitä, toinen hymyilee.
Katson naamaria kädessäni ja mietin: kuinka kauan olenkaan piiloutunut sen taakse.
Liian kauan. Liian monta vuotta teeskentelyä, kahden tunteen näyttämistä.
Tekopyhyyttä.
Minä en ole marionettinukke, jota naruista heilutellaan.
An naamarikasvoinen koriste, joka syrjään pistetään.
Minä olen ihminen. Nainen. Tunnen kymmeniä muitakin tunteita,
kuin vain nauruun johtavaa iloa tai mitätöntä itkua.
Minulla on tunteita, ja minulla on sanoja.
Naamari tipahtaa käsistäni ja hajoaa palasiksi.
Enää se ei peitä kasvojani ja totuutta minusta.
Uskallan vihdoin sanoa ääneen, jos pelottaa, ujostuttaa tai vaikka vain
harmistuttaa. Uskallan hymyillä ja uskallan oikeasti nauraa. Osoittaa rakkautta ja
kaikkia muitakin tunteita.
Lakaisen naamarin sirpaleet roskiin. Pieni pölypilvi laskeutuu varpailleni.
valkoinen pölypilvi. Kuin se takertuisi vieläkin minuun.
Ja minä potkaisen tyhjyyteen…

Kommentit

Koskettava runo. Mukavaa Vappua Sinulle
Nanna sanoi…
Upea ja kaunis runo,ajatuksia ja tunteita herättävä!
MB sanoi…
Kaunis oli runosi ja nauti kuitenkin vapustasi
ja kela käsittelee noita muutaman kuukauden, joten odotuasaika on todella pitkä, mutta toivon sinun saavan myönteisen päätöksen. sillä se helpottottaa heti myös sinunkin vointisi.
RaijaAnnikki sanoi…
Kaunista. Hyvää vappua.
SatuKoo sanoi…
Hieno runo täynnä tärkeitä asioita, koskettava <3
Kotilaiska sanoi…
VOITIT hUHTIKUUN ROSKIS HAASTEE ARVONNASSA MUN HUHTIKUUN RUNOKORTTINI, ONNEA!
lAITAN SULLE TULEMAAN SIT MOLEMMAT PALKINNOT SAMALLA KERTAA SIIS MYÖS SEN 8888 PALKINNON