Teehetki


Meillä juodaan joka päivä teetä vähintäänkin kannullinen. Yleensä se kannullinen kuumenee iltaisin iltapalalle, mutta toisinaan päiväselläkin, jos Murunen on kotona, niin haudutetaan mustaa teetä. Iltateehän on Rooibosta tai vihreää teetä tai valkoista teetä, Camomillaa tai yrttijuomaa.



Eilen päiväteenä oli musta lehtiteetä inkiväärirouheella. Inkivääri on suosikkiani muutenkin, joten teessäkin maukasta. Itseasiassa tänään kala saa inkivääripeitteen. :)

Teen lisäksi juon joka päivä kupillisen inkiväärijuomaa. Sen teen alusta asti itse. No, en kasvata itse inkivääriä, mutta lähikaupasta sitä saa edullisesti. Vajaa 2 euroa maksaa satsi, josta tulee vajaa litra täräkkää juomaa, jota ei paljoa tarvitse laittaa kuumaan veteen. Kuumassa vedessä maku tuleekin esille ihan eri tavalla, kuin kylmässä. vink vink. ;)


Teetä meillä on vaikka ja kuinka eri tilanteisiin ja eri fiiliksiin sopien. Piristykseen Mate on parasta, mutta tosiaan unta ennen se on kofeiinitonta oltava. 

Toiset teet tuoksuvat ihanalle, kuten lakritsi, suklaa tai savutee, mutta mausta ei sitten samoja makuja saakkaan irti. Savuteen idea onkin se tunnelma saada nimenomaan tuoksusta, mutta lakritsi maistuu enemmänkin Ouzolta, kuin lakuteeltä. huh. Kreikka fiiliksiä! :D

Joissakin teessä taas tuoksu ja maku ovat yhdessä yhteläisiä. Nämä teet maksavat hieman enemmän yleensä, mutta ovat sen arvoisiakin. Esimerkiksi pikkuerissä myytävät Hola!, Ihqu, Reps...
Vaahtokarkki tuoksuu ja maistuu vaahtokarkille samoin kuin chiliteessä on chilin potkua.

Erilaisia irto-teepussejakin löytyy kaapistamme kymmeniä eri makuvaihtoehtoja. Niitä varten on mm. teepusseille tarkoitettu rasia sekä kahvi- ja kaakaopurkkeja, joissa teepusseja on jemmassa.



Tänään kokeilimme Riinalta saamiamme teeruusuja. Niin kauniita jo siltään! Raaskiiko edes veteen laittaa?!


Laitoinpa kummiskin ja aloin vierestä seuraamaan ruusun avautumista.


O la laa! Sehän avautui kukkimaan!


Ja antoi värinsä veteen sekä ihanaa, kevyttä ja hieman makean vivahteista makua. Ei tarvinnut sokeria lisätä! Suosittelen!

Kommentit

Melina sanoi…
Tämän postauksen luettua on pakko mennä itekin laittamaan vedenkeitin tulille. ;)
Tuula sanoi…
Teeruusu? En ollut koskaan kuullut!
Riinan postaus aiheesta löytyy http://mokkihopero1.blogspot.fi/search?updated-max=2013-01-05T04:21:00-08:00&max-results=20&start=40&by-date=false