Sairautta vaiko terveyttä? Ainakin kortteja


Jokohan tänään saisin tehtyä tilaustyön loppuun asti? Nimittäin yläkuvan kukkakasasta tulee lopulta jotain kaunista, värikästä ja naisellista. Pian se selviää. :)

Olipa tänään taas sellainen päivä, että sanon vaan HUH ja HUH.
Työkyvyn arvioinnin toinen osa. Psykologin kanssa 2 tuntia keskustelua. Kovasti yritti saada minut sanomaan jotain sellaista, mikä ajaisi minut pussiin. Valitsemaan sanani väärin. Työnsi sanoja suuhuni, jotka kuitenkin syljin pois. Puhun totta, enkä hänen sanojaan! Mur mur.

Tuli niin mieleen se saunomisen maailmanmestaruustaisto, missä valinnat johtivat kuolemaan ja sairaalaan. Toki valitsivat, ollakko saunassa vai eikö olla. Mutta eikö tollasen vaatiminen jo itsessään ole toiselta toista kohtaan väärin?! 

Joka tapauksessa loppupalaute tuolta reissulta oli, että olen positiivinen, onnellinen ja tiedostan kivun ja miten toimia. Lisäksi sain lääkäriltä melkein vuoden loppuun saakka sairasloman! Eka kerta näin pitkäksi aikaa! Lisäksi hän puoltaa tälle ajalle työkyvyttömyyseläkettä! Meinas itku tulla! Kerrankin olen jollekin minä, ihminen ja yksilö! Kerrankin joku lääkäreistä oikeasti ajattelee minua ja mitä minä joudun käymään läpi! Tokihan Kela tekee päätöksensä ja tähän asti kaikki kumottu, mutta se, että lääkäri itse on noin ihana, se jo yksistään antoi sitä toivottua positiivista minulle! Odotan vielä puhelua jossa selvinnee diagnoosinikin! Voi että... 



Sairaalan jälkeen kipasin "tuhlaamaan" ihan itse ansaitsemani lahjakortit. Katsokaas tuota kuvaa! Ihan hirmusesti kaikkea! Pitsejä, organzaa, muovitaskuja, kuviolävistäjä, leimasimia, neuloja, karkkia, tekstaustussi, paperikko, korun osia... Tuo keltainen kuvakortti oli ihan ilmainen sairaalasta. :) Mutta tuo kaikki muu. Joo, meni rahaakin. Peräti kolikoilla maksoin! Joskus sitä on näitä päiviä, jolloin saan kiitoksen kaikista niistä lukemattomista mielipidekyselyistä ja gallupeista, mitä olen tehnyt. Ja silloin sen tietää, että kannattaa jatkaa! 

Tokihan olen vastaavia ostoksia nähnyt eri blogeissa ihan normaaleina messutarjous-shoppailuina ostettuna tai "kun kävin reissussa" tms, eikä heillä se ole mitenkään sen ihmeellisempää. annetaan rahat ja otetaan tarvikkeet kotiin. Helppoa! Mutta minulle se ei ihan niin helppoa olekkaan! Tuon kasan eteen olen puolisen vuotta tehnyt töitä! Ja koko palkkio on siis tuossa! Ei missään muualla. Se oli yksi plussa tässä päivässä, että lisäksi kaupassa oli alennusmyynnit! Eli hieman enemmän sain, kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. :) Karkit ostin kylläkin tarjouksesta ihan rahalla. :D




Meillä oli Ainon kanssa atc-vaihto ja sain tuossa yläkuvassa olevat 3 atc-korttia ja kaikenlaista muuta mukavaa. Kiitos Ainolle kauniista korteista!


Kotilaiskankin kanssa vaihdettiin atc-kortteja. Pari ihanuutta plus kaunis pääsiäistervehdys. Kiitos!






Kommentit

Kotilaiska sanoi…
Jahas korttini ovat kotiutuneet.
Alappas sitten miettiä uutta kuva-runo tehtävää sillä se oli narsissi se mun kuva.
Vilimarika sanoi…
Oul rait!