Maaliskuussa askarrellaan kortteja kirjoista!

Maaliskuun teemana on KIRJOISTA KORTEIKSI. Se tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että esittelen teille muutamia askartelukorttikirjoja ohimennen samalla, kuin esittelen niiden kirjojen ohjeella tehtyjä korttejani.

Maaliskuu aloitetaan Paperista joulun taikaa-kirjalla, vaikkakin joulu on jo ollut ja mennyt. Uskon kuitenkin että tästä kirjasta on teille iloa ja hyötyä myös muina vuodenaikoina, kuin vain joulun alla.


Minun painokseni Paperista Joulun taikaa-kirjasta tuli joululahjana ja mikä hienointa, nimikirjoituksella ja omistuskirjoituksella höysettynä. Mukana oli myös kaunis pakettikortti kirjan ohjeiden mukaan Maijun itsensä tekemänä. :)

Kirjan tekijäpari on Marjo Kauppila ja Heini Kylmä. 
Kirja ilmestyi 2012.

Tässä kirjassa esitellään aivan ihastuttavia joululahjaideoita, vinkkejä paketoida ja tehdä omanlaisia kortteja, opastetaan kuvien kera ja kerrotaan, miten luodaan joulun taikaa paperista.

Tehosteaineet, kimalteet, kimalleliimat. Ihanat materiaalit. 
Siinä muutama vinkki kirjan sisällöstä.



Minä valkkasin tällä kertaa korttiini mallin pullokortista. Muokkasin ohjetta sen verran, että sain ohjeen mukaan tehtyä atc-kortin.


Because

Suljen tämän kirjan tällä kertaa ja kukapa tietää, mikä kirja seuraavaksi avataankaan. :)

P.s. tällainen ihana uniikkisormus siirtyi kauppaan.


Sormus on vain kuvausta varten sormessa.

Vaikea oli saada kunnollista kuvaa. 
Sormuksessa on heilahtelevia metallihelmiä ja keltaisia helmiä sekä maskottina hevonen.

Kommentit

Tosi mielenkiintoinen juttu