Siirry pääsisältöön

Enneunia?

paketointia

Toisinaan minulla on jotain yliluonnollisia juttuja. Esimerkiksi enneunia tai vaikkapa deja vu-tuntemuksia. Ihan normaalia varmasti. Toisinaan taas näen unta tietystä samasta paikasta ja tapahtumista. Olen nähnyt samaa unta ihan niin kauan kuin vain muistan. Ne unet päättyvät samaan. Kuolemaani. Niissä unissa en tosin ole Viltsu, vaan joku ihan muu. Nuori tyttönen vielä. Unestani en kerro nyt kuitenkaan enempää. Mietin vaan, liekkö se aiemmasta elämästä vai kenties jotain, mitä en ole tiedostanut nähneeni, mutta silti olisin lapsena nähnyt? Ei voi tietää...



joulukortti-ylläriarvonnan palkinto 1/6. Tämä lähtee yhdelle joulukortin lähettäneistä.
Sisältää stanssattuja kuvioita ja atc-pohjia.

Korttisirkukselta tulleita tuotteita. Magnolia-lehti, kakkupapereita, Tervehdys-leimasin. KIITOS!



 Jokin  ilmestys se oli Kotilaiskallakin, kun tätä kuorta täytteli. ;) Nimittäin sain joulukuun arvonnan voittoni tänään ja siinä oli niin paljon rooibos-teetä, että mahtavaa! Meillä alkoikin olla rooibos lopuillaan, eikä iltaisin muuta käytetä, kuin rooibosta tai vihreää teetä. Päivällä voi juosa mustaakin teetä tai matea.


huisin paljon oli kuoreen mahtunut "roskaa", Kotilaiskan sanoja lainaten. ei siellä kyllä roskia näkynyt, kun tuon pussin avasin. Lisäksi vaihtamamme atc-korttien osuuteni tuli samassa kuoressa:


Ystävien kanssa kahvilla, Mammanpoika ja mokkarastas, Kovin poikkeava tipu...

Fanfaari talvelle, Häät ja talvinen auringonlasku.

KIITOS!
Ja uutta vaihtoa pukkaa, sillä äsken lähti matkaan muutama atc-kortti. :) Tuplathan ovat tammikuun avainsana. ;)

Tällaisissa mietteissä tänään.

Kommentit

Pia sanoi…
Ihmeellisä asioita, kyllä sattuu ja tapahtuu ja näkee, varsinkin ne enne unet, sitten knu tajuu että on nähnyt siitä unen, ja kohta just elääkin sen hetken, ja vieläpä se kun näkee painajaisia, voi että sentään niitä pitää joskus kirjottaa niistäkin blogissa, ne on niin hämäriä välillä ja sitten pelottaviakin ;D
Rouva A sanoi…
Ottamatta kantaa nyt muuhun: minua vähän pelottaa semmoiset "enneunet". Jännä juttu tapahtui itselleni kuitenkin; lauantai-sunnuntai vastaisena yönä näin unta Oopperalaulajasta (=Mika, muistat ehkä lopetetusta blogistani ja levyltämme). Unessa olimme Mikan kanssa karusellissa, vauhti oli kova ja jouduimme yhdessä hiljentämään vauhtia jaloillamme läheisestä seinästä. Sunnuntaina Mika kutsui minut ja pari muuta ystäväämme luokseen syömään, ja siellä kerroin unestani. Mika meni merkillisen näköiseksi ja kertoi, että hän oli nähnyt samana yönä aivan samanlaista unta meistä...huh! Minä en uskalla mennä lukemaan unikirjaa!!! :)

Sen verran vielä kumminkin, että ihanaa kuitenkin, että pelastuit siinä leikkauksessa, oli se sitten "ihmetekoa", ennettä tai mitä tahansa! <3
Kotilaiska sanoi…
Kylmät väreet menee kun lukee sun juttujas, mulla on monta ystävää jotka on näneet kummituksia ja uskoo niihin ja itelläni on monta telepaattista kokemusta ja väliin kuulen selittämättömiä askeleita, kahahduksia yms, ja välillä meiltä katoaa tavaroita käsittämättömällä tavalla.Myös joitakin enneunia olen nähnyt ja tiedän jo niitä nähdessäni että tämä uni oli jotenkin merkittävä, varoitus, vihje tms.Ne on tavallaan vastaus asiaan jota olen miettinyt ja punninnut mielessäni pitkään.En kuitenkaan usko kummituksiin ja näitä enteitäkin pidän vain alitajuntani pinnalle tuomiksi ratkaisuiksi, ainoo käsittämätön juttu on tämä kykyni sekä lähettää että vastaanottaa telepaattisia viestejä ja joskus ne on hyvinkin pikkutarkkoja. Ajattele nyt vaikka noita rooiboksia, ne on ollu mulla jo pitkään kaapissa ja useasti olen jo aikonut tehdä niille jotain ja kuinka mä ne nyt sit sulle lähetin ku sä niitä tarttit. Kaikenlaista ihmeellistä sattuu ja tapahtuu
tarja.o sanoi…
Minullakin on enneunia joista ei nyt sen enempiä! Telepatia toimii myös joittenkin ihmisten kanssa! tavaroitakin katoaa mutta luulen että olen ne itse laittanut hyvään talteen niin etten muista laittaneeni niitä johonkin:))
ViliMarika sanoi…
Rouva A. Laitan sulle viestiä yv. :)

unet ovat se yleisin tapa nähdä jotain tulevaa, aistia, olla. Ne ovat sielumme ja alitajuntamme tuotosta. Nuo kertomani muut asiat lienevät jotain vakavan sairauden ajan houreita tai lääketokkuraa. voi toki olla, että torkahdin tietämättäni tai kenties aivot vaan päättivät vilauttaa omaa leffaansa. :D en siis usko minäkään ufoihin tai kummituksiin, mutta tavallaan uskon, että ihan pienenä lapset ovat itse vielä niin herkkiä, että voivat aistia jotain yliluonnollistakin. siitä on niin paljon kokemuksia ihmisillä. Vaikea sanoa, onko sitten tämä yksi ainoa elämä vai useita meillä, mutta tuo oma unessa näkemäni tapaus, sen olen selvittänyt nyt, kun netti on ollut keksittynä, niin uneni sijoittuvat aikakaudeltaan muutaman vuoden ennen syntymääni(siis tähän elämään syntymisestä). tiedä sitten... Mustaa vaiko valkeaa? Jaa-a.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

HIMALAYA HERBALS-VIIKKO

Kerroin aikaisemmin saaneeni runsaan paketin, joka sisälsi ihania voiteita ja muita kosmetiikkatuotteita. Lupasin testata ne ja kertoa sinullekin, mitä tykkään niistä. Lupasin myös pitää kosmetiikka-aiheisen viikon. Tässä linkki "Aikaisempaan postaukseen". Nyt on aika lunastaa lupaukseni ja esitellä sinulle paketin sisältö.


Anna ja Ellit ovat naisia, joiden seurassa viihdyn jokaikinen päivä. he ovat hauskoja, muodikkaita, iloisia, nuorekkaita, asiallisia, liikkuvia ja terveydestä huolehtivia, huumorintajuisia ja seksikkäitä naisia. Anna ja Ellit puhuvat asiaa. Heidän seurassaan vaan viihtyy. Se on niin yksinkertaista.  Pääsin "Ellit.fi"-sivuston kautta testaamaan Himalays herbals-tuoteperhettä.  Olen testannut niitä nyt 3 viikkoa, joten voin kertoa mielipiteeni, kokemukseni ja tulokset. 

Paketista löytyivät mansikkaa kiiltävä huulivoide ja Multipurpose cream. Hieman arvelutti, sillä eikös maku- ja sävy-huulivoiteet ole aikas teinityttömäisiä?! Vai onko mielipiteeni…