Siirry pääsisältöön

Taantumus 1 vuotiaan tasolle?

Olipas minulla paljon unta viime yöksi. HEräsin vasta vaille 11 enkä sittenkään ihan hetkessä olisi halunnut nousta sängystä. Kuitenkin pakotin itseni jalkeille, koska päivä on rajallinen ja paljon puuhaa vielä edessä. Minun vauhdillanihan mikään ei tapahdu hetkessä.

Huomasin heti kääntyessäni sängyssä noustakseni, että tästä päivästä ei tule helppo. Polte alkoi heti selässä ja ensiaskeleet otettuani hoipertelin kuin pikkulapsi harjoitellessaan kävelemään. Ilman tukea kuitenkin. Horjahtelevat askeleeni jatkuvat edelleen. Istahdin alas kahvikupin ja leipäviipaleen kanssa ja mieleeni tuli eilen saaneeni kirje. Päätös valituksestani Kelalle ja muutoksenhakulautakuntaan. "Viltsun valitus hylätään. Perusteluina se, että Viltsu käveli tutkimushuoneeseen normaalisti. Lisäksi katsomme työkyvyn olevan tallella johonkin työhön". Pala nousi kurkkuuni ja olisi tehnyt mieli alkaa itkemään.

Tiedänhän minä, että ne valitukset tulevat hylkyinä takaisin ja mikään ei muutu ikäni takia. Mutta montako askelta odotusaulasta on potilashuoneeseen? Kymmenen? Jos ne kävelen normaalisti, miksi ei kirjoiteta sitä, kuinka lähden huoneesta ulos tai mitä tapahtuu huoneessa ollessa? Miksi ei kerrota kivuistani, siitä, että itken kivun takia tai siitä, etten voi edes tapaamisaikaa istua paikoillani? Miksi ei kerrota siitä, että nukahtelen kesken päivää tai siitä että en pysty olemaan pystyssä työpäivän vertaa?

No, nuo ajatukset tulivat todellakin mieleeni siinä aamupalaa nauttiessani. Turhautuminen ja tietoisuus siitä, kuinka tästä päivästä taas tulee hankala. Ja minun pitäisi jaksaa hymyillä ja olla pirteä ja yrittää jaksaa selvitä taas tämäkin päivä. Pitäisi jaksaa nousta joka päivä sängystä ja tehdä asioita, jotka pitävät minut täysipäisenä ja pitävät elämänhalussa kiinni. Että jaksaisin... En masentuisi tai muutenkaan luovuttaisi.

Ja minähän jaksan... Ei minulla ole vaihtoehtoja. Luovuttaminen tarkoittaisi kaiken menettämistä ja sekoamista. En anna itselleni edes mahdollisuutta alkaa ihan oikeasti, todella miettimään tilannettani. Se olisi katastrofaalista! siispä minun on jaksettava vielä. Silti minun on välillä myös nollattava itseni. Annettava kaiken tulla ulos. Jos en tällä syyllä, niin sitten jollakin muulla. Ja niin minä päästän pahan oloni ulos.

Teen sen yksin, hiljaisuudessa. Silloin kun kukaan ei näe tai kuule sitä. silloin voin olla varma, ettei tämä turhautumiseni ja paha oloni tartu muihin. Eikä tule sitä toivottomuudentunnetta, kun ei voi auttaa mitenkään. Ei tule velvollisuudentunnetta ta sääliä. Jotain, mitä en halua muille. Tämä on minun elämäni ja minun ongelmani. Ei kenenkään muun siinä määrin, kuin itse sen kanssa joudun elämään. Minä olen se ainoa, jonka täytyy jaksaa kaikki. Toiset saavat välillä hengähtää, unohtaa, taukoa. Minä sitä en saa koskaan. Juuri sen takia myös nollautuminen on minun oma asiani. Ja sen tehtyäni jaksan taas pitää huolta perheestäni, kodistamme ja itsestänikin.

Minun suurin toiveeni ei ole lottovoitto eikä omakotitalo järven rannalla. Minulla itseasiassa on ollutkin kauan sitten omakotitalo järven rannalla ja annoin sen pois. Se ei tuonut onnea. Minun onneni ja suurin toiveeni on saada oikeutta. Saada rauha siihen, että tämä kaikki loppuisi. En voi parantua, sen olen jo hyväksynyt ja sinut sen kanssa, mutta kuinka kauan tarvitsee lukea noita kirjeitä, joissa minulle kerrotaan, että olen valmis palaamaan entiseen työhöni tai vastaavaan? Kuinka turhauttavaa!

Minä olen vasta 5 vuotta yrittänyt tuppuroida eteenpäin sairaslomalla ja todistella olevani työkyvytön. Joku toinen on vastaavasti tehnyt sitä 15 vuotta! Tuo 5 vuotta on ollut toisaalta pitkä aika, toisaalta lyhyt.

Tänään sain sentään aikaiseksi hankkia osoitteet, joista pyydän kaikki sairaskertomukseni tämän asian tiimoilta. Sitten vaan hakemuksia kirjoittamaan.

Viltsu

Kommentit

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…