Siirry pääsisältöön

Ota kii kädestä ja pyydä anteeksi



Elämästämme ei todellakaan ole tehty helppoa. Ajatellaan, että rikkaat ja kuuluisat kylpevät rahassa ja onnessa, mutta ei se niin ole. Rahassa kyllä, mutta mistä tietää, kuka on oikeasti ystävä ja luotettava? Minulla ei sitä rahaa ole kuin elämän tarpeellisuuteen ja toivoisinkin, että olisin edes sen Suomessa määritellyn köyhyysrajan rajalla, mutta kun ei niin ei. On sanottu nimittäin, että köyhyysrajana voidaan pitää 1080 euron nettotuloja. Minähän en saa edes puolia tuosta! Tuo summahan olisi ruhtinaallista! Sillä saisin maksettua laskut, ostettua ruokaa, elätettyä itse itseni! Silti minullekin ollaan kateellisia, jos jotain ostan tai saan. Se on niin hassua! Ihan kuin se olisi pois joltain toiselta! Ihan kuin se olisi rikos; ostaa omilla rahoillaan jotain itselleen, jos siihen kerran tai kaksi on mahdollisuutta! Siispä sanoisin, ettei mikään yhteiskuntaluokka ole turvassa kateudelta, vihamiehiltä, kivikoilta.

("Köyhyysraja")




Tässä elämässä kiviä satelee niskaamme, oli sitten ihminen millainen tahansa. Hyvä tai paha, kiltti tai tuhma, rikas tai varaton... Meistä itsestämme kuitenkin riippuu se, mitä niillä kivillä teemme! Rakennammeko tiellemme osuneista kivistä muurin vai sillan?


Minun oman näkemykseni ja kokemukseni pohjalta voin myös sanoa, ettei aikuisuus ole sen ihmeellisempää kuin lapsuuskaan. Lapsena tutustuin ihmisiin, sain uusia kavereita, menetin hyviä ystäviä, riideltiin ja "kasvettiin erilleenkin". Jos jotain kinaa oli, tönimistä tms aikuiset sanoivat meille; Ota kii kädestä ja pyydä anteeksi! Tai halaa ja pyydä anteeksi...  Mutta entä aikuisena, kun sama toistuu? Onko meillä helppoa ottaa kädestä kii ja katsoa toista silmiin, pyytää anteeksi?



Olen elämäni aikana tutustunut valtavaan määrään erilaisia ihmisiä. Osa heistä oli elämässäni pakosta, osa sivussa seuraamassa ja osa ihan omasta halustamme. Osan kanssa olemme edelleen yhteydessä, osan kanssa "roikumme" jossain välimaastossa. Osa taas on kadonnut sanaakaan sanomatta, tai ehkä se olin minä, joka en sanonut mitään? On myös niitäkin, joiden kanssa olemme puhuneet suoraan asiat selviksi, ettei tästä vaan tule yhtään mitään. Eikä siitä nyt ole edes kauaa, kun luulin löytäneeni sielunkumppanin, hauskan kaverin, joka sai minut nauramaan, joka oli yhtä hassu kuin minäkin ja harrastammekin samoja asioita. Kun kirjoittelimme toisillemme tai luimme toistemme juttuja muuten, suorastaan odotin, että milloin saan lukea hänestä uudelleen. Niin oli valoa arjessa, hauskaa ja huumoria. Sitten yksi tapaaminen, eikä hän enää ottanut minuun yhteyttä. Kerta ehkä sen jälkeen... "Muodollisuuksia"? 
En tiedä, miksi kaikki muuttui niin. Tiedän vain sen, että hänen puoleltaan se tunne katosi. Hän ei sitten tykännytkään minusta ja seurastani. Harmi. Mutta tällaisia tapahtuu aikuisillekin siinä missä lapsillekin. Eikä kenenkään tarvitse joutua muuttamaan itseään tai esittää miellyttääkseen yhtään ketään! Jos kaveruus tai ystävyys ei ole tehty pysymään, sillä on tarkoituksensa. Tokihan se satuttaa ja tekee pahaa. Hetken. Sitten se alkaa helpottaa. Kaikkia ei vaan voi miellyttää ja kaikkien kanssa emme tule toimeen. Minä en voi olla kaikkien kaveri eikä kaikki voi olla minun kavereitani. Näin se vaan on! Kuitenkin ajattelen niin, että jokaisella ihmisellä on ollut tarkoituksensa elämässäni! 



Meillä on erilaisia tapoja ja keinoja tuoda esille se, ettei toinen ole mieluisaa seuraa. Voimme tiuskia ja pahoittaa toisen mielen, esittää ystävää, mutta kadota pikkuhiljaa, sanoa suoraan... Tai sitten vaan roikutaan siinä ja kerta toisensa jälkeen toivotaan, että kaikki päättyisi. 

toisessa ärsyttää niin paljon ne asiat, joita emme itsestämme tunnista tai tunnistamme ne vääriksi. Sanottiin lapsenakin niin, että Ite oot, jos toisia haukut! Sama se on aikuisillakin!


Lapsien ja aikuisten ero on siinä, että lapsille annetaan todistus puolen vuoden välein käteen ja sieltä katsotaan, että käytös on 10 tai 5. Voisikohan aikuisillekin antaa samanlaisen todistuksen, arvosanan käyttäytymisestä? ;) Onhan se hyvä, että lapsena osataan huomioida käytöskin ja yrittää opettaa parempaan käytökseen. Mutta entä jos se ei muutu koskaan? Jaa-a... 

Kantelija/kantelupukki ei juurikaan ole huolissaan moraalista tai omista virheistään. Hänelle tärkeintä on nostattaa omaa itsetuntoaan alentamalla muita.  Ei lapset eikä aikuisetkaan voi ymmärtää sitä, miksi kannellaan toisesta. Miksi tuon täytyy olla tuollainen kantelupukki?! Itsetuntoa pitäisi kuitenkin pystyä nostamaan omilla teoillaan ja onnistumisillaan, eikä alentamalla ja kantelemalla toisten epäonnistumisista ja erheistä.

Elämämme... Se on! Nautitaan siitä, että se on meidän elämämme!

Viltsu


Kommentit

Nanna sanoi…
Olipa taas hyvä kirjoitus joka sai pohtimaan kunnolla asioita! Olet hyvä kirjoittaja joka osaa kirjoittaa monesta eri näkökulmasta ja kirjoituksistasi saa aina jonkin ahaa-elämyksen tai toisen näkökulman.
Tosi surullista että kaverisi kanssa kävi noin:( Onneksi osaat siihen suhtautua "oikein" vaikka takuulla tuo on satuttanut:(
Vilimarika sanoi…
Kiitos Nanna, kaikesta!
ehkä se salaisuuteni kirjoituksen saloihin on oma elämänkokemukseni? Se, että olen kokenut ja nähnyt ja seurannutkin hyvin paljon erilaisia asioita, tapahtumia, kokemuksia...
Läpikäynyt elämän vaikeudet ja kohdannut vihdoin sen ihanuuden. Samalla kasvattanut itse itseäni pohjaa myöten kohti valoa. Ja tottahan nyt haluan nauttiakin siitä kaikesta, mitä suodaan. Kuten vaikkapa ystävät, rakkaus, kivuttomampi päivä tai vaikkapa jokin ihana uusi ostos.
En halua jatkaa siellä pohjalla. Siksi oli alettava katsoa positiivisesti maailmaa ja antaa olla kaiken turhan.
Kyllähän aina ihmissuhteiden loppu on sattunut, vaikka olisi kuinka vaikea suhde tai kaveruus taustalla. Ei koskaan erot ole helppoja; suhteesta tai ihmissuhteista. toisinaan ne vaan on kohdattava, jotta voi löytää parempaa. Ja kuten kirjoitin, kaikilla on ollut tarkoituksensa.

KUUKAUDEN SUOSITUIN POSTAUS :

Dermosil joulukalenteri unboxaus 0/24

Availin joulukuussa Dermosilin joulukalenterin luukkuja ja koska tämä kosmetiikkajoulukalenteri  on ollut vähemmän esillä blogeissa, päätin esitellä sen teille nyt tammikuussa.


Kyseessä on edullinen joulukalenteri verrattuna muihin kosmetiikkaa sisältäviin joulukalentereihin. Hintaa oli vain 40 euroa ja mielestäni rahan arvoinen laadukas paketti.

Monet muut vastaavanlaiset kalenterit maksoivat satasen pintaan. Hinnat toki määräytyvät sisällön mukaan. Dermosilillä tuotteet olivat edullisempaa ja suoraan ilman välikäsiä toimitettuna, ihan yhtälailla käyttökelpoista ja jännitys säilyi koko joulukuun aina aattoon saakka. Toki takakannessa oli sisältö kerrottu ja unboxauksia löytyy netistä, mutta pidin itseni mahdollisimman hyvin pimennossa siitä.


Ostin kalenterin itse, joten mistään blogiyhteistyöstä ei ole kyse. En siis hyödy millään tavoin kalenterin esittelystä.


Vaikka joulukuu onkin jo takanapäin, tulethan silti avaamaan luukut kanssani. Sisältö ei ole maitosuklaata ja tonttuleluja, va…