Minä pelkään





Minä pelkään sinua.
Pelkään puhua ja olla oma itseni.
Pelkään kertoa tunteistani, ajatuksistani, haluistani.
Ja jos olen hiljaa, vaistoat,
tai vaikenemalla satutan itseäni.
Pelkään, että lyöt.
Pelkään, että satutat henkisesti tai fyysisesti.
Pelkään, että viet minua lisää alaspäin.
Minä pelkään, että kuolen kauttasi tai että
ajat minut kohti kuolemaa.
Siitä huolimatta muistan myös,
mitä hyvää meillä on ollut.
Se hyvyys pitää pelon kanssa minut luonasi,
mutta en usko, että ikuisesti.
Pitäisi ottaa askel kohti elämää ilman sinua.                     
Antaa sinullekin vapaus minusta.                                       
Me emme sovi yhteen!                                                       
Ero kuitenkin tuntuu ajatuksenakin vaikealta.                    
Rakkaus ei yksin riitä pitämään yhdessä.                           
Ei pelko,                                                                            
ei halu yrittää.                                                               
Jätämmekö siis nyt hyvästit?
ennenkuin on liian myöhäistä?
Mitä sitten tapahtuu?
Minä pelkään,
myönnetään!



Näin unta; "Kuljin pimeää tietä.
Jossain kaukana salamoi.
Käännyin kotiinpäin.
Näin sinut nukkumassa.
Tulin viereesi ja
rintaasi vasten painoin pääni."

Näen sut vierelläni,    
mutten lähelläni. 
Emme tunne enää toisiamme. 
Valtava tulipallo sisälläni polttaa minut  
hengiltä ja haluan sen ulos 
ennenkuin on liian myöhäistä.
En haluaisi enää valehdella tunteistani, 
mut miten sanon, että ahdistaa,
kun se vaan lisää meitä erottaa? 
Hiljaisuusko meitä opettaa?  
Tiedän, että kipu kasvattaa,
kunhan sen ensin uskaltaa kohdata ja voittaa.
Mut yksinkö me täällä taistellaan 
kun kaksin se olis helpompaa.
Yhdessä kohdata ikävätkin asiat ja selvittää.
Anna auringon paistaa!     


Jokainen kerta, kun sulla on vapaapäivä,
 musta tuntuu, kuin kaikki kaunis ja hyvä   
sortuisi.
Kuin kireys ja tumma pilvi astuisi huoneeseen,
jossa olemme.
ja kuin sormiemme välistä valuisi seesteisyys
ja rauha maahan, jota poljemme.
Musta tuntuu siltä, kuin en sittenkään olisi
sinulle tarpeeksi.
Kuin pitäisit minua tyhmänä ihmisenä,
itseäsi huonompana.
Jonain hylkiönä?
Ja me riitelemme kaikesta tyhmästä;
Vaikkapa muovipussista väärässä laatikossa tai 
kaurapuuron syönnistä.

Kunpa tietäisin miksi!
Kunpa osaisin ratkaista pulman, löytäisin syyn...
 Voisin muuttaa kaiken paremmaksi.
Voisin muuttua paremmaksi itsekin...





Olen avoin ja rehellinen,
silti väitetään, että valehtelen.
Onneksi itse uskon itseeni ja
sydämeni on puhdas.
Valheet eivät kantaisi kauas.
Korkeintaan kadotukseen









Kommentit

Kotilaiska sanoi…
Nää sun runot on kans aika sekavii kun osa runosta on pompannu tonne sivuun eikä oikeen tie mihin mikin lause kuuluu vai onks toi sivussa oleva toinen runo jota kyllä epäilen.
Nyt sivun runot ovat laitettu yhteen riviin. Helpottanee lukemista? Aiemmin oli kahdessa rivissä, eli todellakin kaksi eri runoa eri rivissä. No, jatkossa pötköön kirjoitettuna. ;)
Kotilaiska sanoi…
Liikutuin melkeen kyyneliin kun sanoit kaipaavasi meijän höpötyksiä, no kun on väsynyt niin on ehkä vähän herkempi mutta oli se silti ihanasti sanottu. Oikeesti olen itsekkin ihmetellyt että miksi nykyisin niin harvoin enää kommentoin juttujasi ainakaan kovin syvällistä tekstii ei irtoo.Kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleen mut nyt just sänky kutsuu eikä voi myllertää mieltään ettei mee yöunet, no huomen illal ei oo pakko mennä nukkuun ku lauantain on vapaat, ehkä sitten tuun sulle kylään jutskaan mun pääkoppani tyhjäks tai edes pikkasen tuuletta sielt pahimpii pölypalloi pihal Huomiseen siis ja öitä!
totta se on. Olen ihmetellyt vain, miksi kaikki loppui. No,toivotaan, että jossain vaiheessa sun kiireet ja menot hellittää ja saisit levätäkin kunnolla. Nuku hyvin.