Siirry pääsisältöön

Ihan eka kätkömme kuvasarjana

Ihan eka geokätköreissumme oli näissä, meille tutuissa maisemissa. Samoja maisemia käymme lenkkeilemässä useinkin. Tosin välillä oli taukoa, koska leikkaus vei voimani heikommiksi ja tuota lenkkiä en jaksanut kulkea. Nyt taas parempina hetkinä jaksan. Siispä lenkkitossut jalkaan ja menoksi. Talvella hankalempaa kun eihän noita sivuteitä ja polkuja kukaan auraa, mutta lumien aikaan me tuo eka kätkömmekin löydettiin. 
Se oli sitä aikaa, kun leikkauksesta oli kulunut muutama kuukausi. Menimme autolla sillä kertaa lähelle ja laskeuduimme pikkuruisen mäen alas, Murunen taluttamassa minua ja kyynärsauvat mukanani. Minä odotin ja katselin sillalla ja Murunen seikkaili hakemassa kätköpurkkia. toi sen sitten kohta minullekin nähtäväksi.

Se oli kyllä hieno tunne! Tällaistako se geokätköily onkin! Jee! Me löydettiin! tämähän on hauskaa!
Ja sitä se nimenomaan on. Hauskaa ja oma jännityksensä siinä aina on, että löytääkö vai ei. 
Gps voi heittää ja pyörittää rajustikin, joten löytyykö 0-pistettä? 
Purkki voi olla camottu(naamioitu) niin hyvin, ettei sitä vaan löydä. 
Purkki on saatettu jästiä (varastaa) ja siksi se ei löydy.
Tai se vaan on niin hyvin piilossa, ettei tajua katsoa juuri oikeaan paikkaan. Arg, mkä tunne, kun on puusilmä!

Mutta hauskaa se on silti. Jos ei purkki löydy, niin löytyy ainakin uusia kauniita maisemia, näköalatorneja, laavuja, makkaranpaistopaikkoja, lampia, ... Ja joka ikinen kerta on lähdetty ULOS! On syy lähteä ja mielekkyys olla aina erilaisessa paikassa. Ei ala sama reitti kyllästyttää.




Tokihan toisinaan kätkö löytyy nopeasti ja päivässä voi saada useita, jopa kymmeniä uusia jippii-elämyksiä, mutta toisinaan se on sitä nollaa. Maisemat voivat olla joko rakennuksen piha tai tosiaan joku näköalatorni tai lintutorni. Luonnonsuojelualue tai lenkkipolku. Matkaa purkille voi olla autolta pari metriä tai muutama kilometri. Jokaisella on siis itsellään valittava sekin, mihin kykenee, mihin kerkeää tänään ja kannattaako tuota kätköä edes lähteä näillä resursseilla etsimään. Joihinkin tarvitaan apuvälineit, kuten vaikkapa kalliokiipeilyvehkeet tai pylväskengät. Sellaisiin me ei olla ruvettu. apuvälineinä meillä on ollut vain keppejä, pihdit, kaverin pikkulapsi ja nosta minut. :D
toki AINA vaaditaan myös se gps-laite. 

Tuo ihana auringonsilta oli myös ekan kätkömme varrella.




Geokätköily on hauskaa ja koukuttavaa. Olemme saaneet kipinän moniin muihinkin iskettyä. Ja olemmehan me käyneet porukallakin kätköilemässä. Niin ja oma purkkikin on piilossa. ;)
Nyt suunnitteilla on yli 20 purkin kätkösarja, mutta se onnistuu vasta sitten, kun kaikki purkit on kasassa, kaikki paikat tarkasti tutkittu ja suunniteltu ja toteutettu. Toistaiseksi ainakin yhdessä paikassa suunnittelukaan ei onnistu vielä remontin takia. Joten odotellaan... Tehdään valmisteluja ihan rauhassa. Pikkuiset peltirasiat tiiviillä kannella (karkkirasian tai filmipurkin kokoa, myös filmipurkit)ovat edelleen tervetulleita! ;)

Kuinka luonnossa onkin niin kaunista ja rentouttavaa olla?!



Onhan sitä rymytty vaikka ja missä. Kallioilla ja metsissä, siltojen alla ja päällä. Pusikot kierretty, tornit kiipeilty... Ihan hassuja juttuja! 
Mutta ainapa tuota on pitänyt myös sekin miettiä, minne menen ja minne en. Murunen teki minulle oman vaellussauvankin, niin helpottuu epätasaisella kulkeminen. Kiivetessäkin se on suurena apuna. Ja synttäri-kätköreissulla ystiksetkin väsäilivät mulle apuja. :D
sitten on niitä reissuja, joissa kuljen vain polkua pitkin ja Murunen kiertelee kallion vaikeimmat kohdat.   Huilitauot toki on oltava ja eväätkin toisinaan mukana. :D Meillä ei ole kiirettä! Etenemme omaa tahtia ja nautimme luonnosta. Omaa terveyttä ei saa pilata!

Yleensä alikulkusiltojen alla on kuivaa, mutta eka kätköllämme virtasi puro!

Ja puro muuttui lopulta koskeksi. 

Miksi luontoa pitää roskata? 
tuonnekin on heitetty tölkkejä, pulloja, karkkipussi, jopa polkupyörä siellä oli kerran! Ja roskiksia on ihan joka puolella! 
Geokätköilijöiden tapoihin kuuluu samalla noukkia roskiakin roskikseen, jos vaan mahdollista. Luontoa kunnioittaen, mitään rikkomatta ja tuhoamatta.

Ja polliisille terkkuja. Kätköjä me vaan etitään ja piilotellaan. ;D

Viltsu

Kommentit

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…