Usko itseesi. Ole sinnikäs

Muistan vielä sen pienen ViliMarikan, joka opetteli seisomaan ja kävelemään. Muistan hetkiä niiltä ajoilta. En kaikkea, mutta jotakin.
 Muistan sen, kuinka kovasti yritin päästä äidin ja mummin luo mummolassa, mutta pyllähdin nurin. Nousin kuitenkin ylös ja yritin uudestaan. Pyllähdys ja taas uusi yritys.

Näitä vastaavanlaisia yrityksiä ja pyllähdyksiä on varmasti tapahtunut useita kertoja. En kuitenkaan usko, että olisin koskaan ajatellut, että antaa olla. Jatkan konttaamalla koko loppuelämäni ajan. Tai että ei minusta olisi kävelemään. Etten ikinä oppisi sitä.

Sama oli polkupyörällä ajamisen kanssa. Saatoin ehkä hetkellisesti ajatella, etten ikinä oppisi, mutta kuitenkin purin hampaat yhteen, kapusin pyörän satulaan ja jatkoin harjoittelemista. Joissakin asioissa se oppiminen vie muutaman päivän, joissakin vähemmän tai enemmän. Kuitenkin se realistinen tieto on päässä olemassa, että minä kyllä opin ja minä vielä osaan!
Kunhan harjoittelen ja yritän, teen parhaani ja tarvittaessa vaikkapa pyydän apua.
Isä auttoi monesti pyörällä ajossa pitäen tarakasta kiinni.

Miten olen muuttunut noista pikku-Viltsu-ajoista?
Ajattelenko nyt asioista helpommin, etten opi ikinä, en osaa, enkä edes halua yrittää?
 Luovutanko helpommin, kuin joku kävelemään opetteleva yksivuotias tai pyöräilyä opetteleva 5vuotias?

Kun meistä tulee aikuisia, unohdamme samalla lapsuudesta jotain hyvinkin tärkeää. Sen, että toistamalla samaa, pieniä askeleita kerralla ottaen saavutamme sen, mitä aiommekin. Laitetaan vaikkapa euro joka päivä purkkiin. viikossa siinä purkissa on 7 euroa. Kymmenessä päivässä 70 euroa. Tai jos ei ole euroa joka päivälle, niin vaikkapa 10 senttiä.
Ei oteta liian suuria askeleita, ellemme pysty siihen, niin ei tule se turhautuminen ja pettymys. Ollaan realistisiä, mutta suunnitelmallisia. Uskotaan kykyihimme ja tavoitteen onnistumiseen.

Voimme vaikkapa ottaa tavoitteeksi laihtua. Ei laiteta tavoitteeksi heti -50kg vaan ensin vaikkapa 5 kg. Sitten taas 5kg ja taas 5kg. Jokaisen viiden kilon jälkeen palkitaan itsemme. Ei herkuilla, vaan vaikkapa t-paidalla, kylpylässä käynnillä tai leffalipulla. Ja kirjoitetaan joka viikko ylös se, mitä on tapahtunut painon kanssa. Joka päivä ruokapäiväkirjaa.

Ja sitten vaan tavoitetta kohden!
Ulos! Lenkille! Jumpalle! Jotain, mikä auttaa asiaa!
Ei huomiseksi, vaan ensi vuodeksi. Ettet taas ensi kesänä tuskaile saman ongelmasi kanssa, kuin tänä kesänä!

Sama tavoite voi olla juuri sen asian kanssa mitä haaveilet. Olkoon se sitten mitä tahansa realististä. Uuden kielen oppiminen, autolla ajaminen, hiihtäminen...
Joskus tulee tömpsähdys, joskus taas menemme vauhdilla eteenpäin. Joskus hitaasti ja varmasti. Yleensähän tahti saattaa hieman hidastua, kun alkumetrit on menty vauhdilla, mutta se tarkoittaa vaan sitä, että olet hyvää vauhtia ylittänyt jo vaikeimman! Nyt alkaa se sinnikkyyden osuus!


Toiveikasta tätä päivää!

Kommentit

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari