Believe

Painajaisten tullessa uniini taas, aloin nyyhkyttää. Heräsin kuitenkin kesken kaiken Murusen tullessa tuomaan aamulääkkeitäni vuoteeseen. (Niin, tälla tavoin saan aamustani hieman helpomman ja kivuttomamman ja pystyn liikkumaan heti paljon paremmin).

Murunen lähti töihin ja minä hieman sen jälkeen nousin päivän askareisiin. Tänään siivoan juuri niin paljon, kuin vain voin. Huomenna en kerkiä, torstaina en kerkiä ja perjantaina saamme muutamaksi yöksi vieraan. Tai tutun. Anoppi tulee kylään. :)

Huomenna olen kuntelemassa luentoa, torstaina käräjillä, ellei se TAAS siirry eteenpäin. On jo siirretty ainakin kahdesti, ellei kolmestikin jo. Millonkahan tuo koko touhu kuivuu kasaan ja hylätään vetkuttelun takia?
Milloin oikeus tapahtuu? Vai tapahtuuko? Kuka maksaa ja minkä verran?





Joskus mietin sitä, miten elämä voi hetkessä kääntyä ylösalaisin. Kuinka aamulla herätessäsi kaikki on kuin ennenkin ja sitten päivällä mikään ei ole kuin ennenkin. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Oma esimerkkini voisi olla se, kuinka joskus ajattelin, ettei tämä elämä tarjoa minulle kuin murheita ja huolia. Olin masentunut ja maassa, mutta silti jaksoin jotenkuten toivoen parempaa. Ajattelin, että jos oikein kovasti uskon, toiveeni toteutuisi. Jos vielä hetken sinnittelisin, minut palkittaisiin. Jos vielä hetkisen, vielä, vielä... Tekisin parhaani ja yrittäisin...
Ja katsokaa nyt minua!
Toiveeni paremmasta toteutui!
Eihän minulla ole terveyttä enempää kuin mitä on jäljellä, ei ole töitä eikä maallista mammonaa, rahaa eikä varaa matkustaa ulkomaille. Kaikki rahat menevät elämiseen. Mutta minulla on paljon parempaa!
Minulla on juuri sen verran rahaa, että saadaan maksettua laskut jollakin tavalla, ostettua joka päivälle ruokaa ja minulla on rakkautta! On lapsi ja ihana avovaimo. Minulla on kissa. Minulla on katto pään päällä. On tällä hetkellä vielä tuloja, vaikkei ne suuria olekkaan. Katsotaan taas syksymmällä, kuinka kaikki muuttuu vai eikö muutu, kun sairasloma alkaa olla lopussa.

Mutta kaiken takana on usko! Believe!


Tänä aamuna nauroin makoisasti itselleni. Kävin heittämässä "muutaman" kirjekuoren postilaatikkoon tuonne vähän matkan päähän. Ajatushan oli, ettei siihen aikaan aamusta ketään vielä ole liikkeellä. Tai jos töihin menevät, ajavat vauhdilla ohi autolla silmät vielä puoliummessa ja aamurähmässä.

No, just ja just hiukset kampasin, mutten niitä sen kummemmin asetellut. En meikannut. Laitoin vain jotain päälleni. Lähinnä niin epämääräistä, etten todellakaan kulkisi julkisesti sellaisessa asussa, jollen olisi varma, ettei kukaan näe. RönttäHelekku.

No, menin ulos, vein roskia samalla. Matka kohti postilaatikkoa. Ja tietenkin juuri silloin pyöräilee pari pyöräilijää ohitseni. Seuraavat askeleet ja mammalauma tulee koululta päin. Katse postilaatikolle ja muutama nopeampi askel... Äh! Lähiportaalla istuskelee kaupungin työmies jätskiä syöden ja katselee mammalaumaa päin. Toki, koska mammat ovat nuoria ja tiukat narutopit päällä. Toisin kuin minun epämääräinen asuni. :D

Ja kun mammalauma huomaa, että heitä katsellaan, tulevat miestä kohti, jäävät suoraan eteeni seisomaan laumaksi ja kertomaan kuuluvasti, kuinka "meidän lapsen luokalla on urheilutapahtuma, jossa minä ajattelin järjestellä vähän paikkoja". Kikatusta, hymyilyä sille miehelle, lisää tarinaa "meidän lapsesta" ja hiusten heilauttelua puolelta toiselle. Voihan apinat! Pois tieltä!

No, pääsin kuin pääsinkin postilaatikolle ja äkkiä kotimatkalle...
Nopein askelin, ettei nyt enempää ihmisiä näkisi järkyttävää kuvatustani. Kaupan edustalla oli rekka-auto, jota miehet purkivat.

Vastaani tuli lisää kävelijöitä, jotka hidastivat vauhtia rekan kohdalla. Vielä kotipihallammekin tuli muutama naapuri vastaan.

Kotona turvassa.

Sitten alkoi minulla kikatus itsekseni. 
Katse peiliin varmistaakseni, ettei ihmettä ollut tapahtunut matkalla. Ei ollut. 
Yhä ihan hirveän kamala näky peilissä!
 Joku voisi luulla variksenpelättimeksi. Tai jos ei sellaiseksi niin ainakin lesboksi. :D 
Ja taas nauroin.

Seuraavalla kerralla kampaan hiukset ihan oikeasti, meikkaan ja pukeudun normaaliin asuun, eikä kunhan jotain otan mistä löydän vartaloni peitoksi-tyyliin.

Toivotaan, että edes ne kuusi, joille kuoret lähtivät, olisivat yllätyksistään tyytyväisiä. :P



Aamupala reissun ja siistiytymisen jälkeen. Kuppi kahvia, jogurtti ja pari leipäviipaletta.


Kinkkua, pippuri-metukkaa ja Murusen ihania "hölskytyskurkkuja". Ah, nam.

Hassunhauskaa päivää kaikille!

Kommentit

  1. Heh, niin tuttua. Kun täällä maallakin vetäsee vaan verkkarit yllensä, ei harjaa hiuksia ja menee vaikka postin hakemaan, niin eikös vaan törmää kaikkiin. Odotas vaan, jos laitat itsesi "kuntoon" niin et näe ketään!

    VastaaPoista
  2. Tuula, olet oikeassa. Joskus sitä ajattelee, että kelle mä oikeastaan meikkaan ja laittaudun, koska olen päivät yksin. No, vastaushan on selvä! Jos en meikkaa ja laittaudu, niin sit ollaan oven takana, soitetaan, että tuleppas pihalle, tarttee käydä kaupassa....:D
    No ei vaines... Ihan oman itsenikin takia tykkään olla ihmisen näköinen otus. Ja sitten kun raksuni saapuu kotiin, vastassa olisi väsynyt ihmisen näköinen, eikä väsynyt otus. hmm... Ota tästäkin taas selvää...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari