Hae tästä blogista

Enkelilleni

Tunnen sisäisen voimavarani kasvavan hiljaa, pienissä sykleissä, kuin itsestään. Jokainen sydämen lyönti antaa minulle lisää voimaa jaksaa, lisää voimaa elää. Nauttia tästä päivästä ja iloita. Iloita siitä, että olen olemassa. Iloita siitä, että saan nähdä tuon lumisateen ja vaihtuvat vuodenajat ja iloita siitä, että saan olla minä. Juuri minä ilman mitään esittämisiä. Olen innostunut, inspiroitunut, toiveikas ja halukas tekemään jotakin uutta. Kokeilemaan taitojani. Askartelemaan kaunista.

Kun katson taaksepäin menneisyyteeni, näen pimeää. En saanut olla minä. En toteuttaa itseäni tai unelmiani. Vain pieniä hetkiä iloa ja onnea. Enemmän mustaa ja synkkää, kuin yhden ihmisen koskaan tulisi joutua kärsimään.
Miksi? Miksi minä? Sitä en ehkä koskaan saa tietää...

Siksi, juuri siksi haluan mennä eteenpäin. En rynnätä suinpäin syöksyen uuteen, vaan hiljaa, harkiten ja riskejäkin ottaen. Nauttien jokaisesta päivästä ja nauttien jokaisesta uudesta seikkailusta, joita sanotaan viikonpäiviksi, elämäksi.

Kun voimani olivat loppumaisillaan kokonaan, kun tunsin, etten enää jaksa yksin, vaan olen valmiina lähtemään pois tai vajoamaan kuvun sisään, josta ei ole ulospääsyä, silloin, juuri silloin, ennenkuin avasin kuvun tai ennenkuin annoin sieluni lähteä lentoon, pois, juuri silloin löysin hänet. Enkelini. Rakkaani.

En minä törmännyt häneen riutuneena ja mustiin pukeutuneena. En.
Minä piilotin tuskani ja pahan oloni muulta maailmalta. Vain harva näki lävitseni.
Minä menin rannalle ystäväni luokse, koska hän minua sinne pyysikin. Ajattelin, että se tekisi hyvää minulle. Vaihtelua arkeen ja kotona oloon.
Se kesäinen kaunis päivä saattaisi piristää minua. Ja niin se piristikin...

Siellä rannalla, sieltä kallioiden takaa veden rajasta vastaani käveli jotakin kaunista ja ihanaa. Katsoin häntä, hymyilin ja sanat taisivat mennä sekaisin. Punastelin ja änkytin.
Ystäväni kiherteli vieressä ja oli omahyväisen näköinen... Sinä senkin!
Se oli järjestetty juttu, vaikka hän kielsikin kaiken.

Enkelini muutti elämäni täysin. Hän otti kädestäni kiinni ja alkoi elää elämää kanssani. Hän auttoi ensin minut ylös sieltä nälän kuilusta, pimeän porteilta ja vaikeiden painajaisteni luota. Hän oli tukenani, lohtunani ja samalla voimavarani kasvoivat. Vaikkei enkelini ollutkaan mikään ns. "laastari" tai "lohtu" sinänsä, enkelini oli suuri apu siinä, että löysin taas syyn olla onnellinen ja rakastaa. Syyn nähdä eteenpäin tulevaan.
Hän poisti yli puolet taakastani huomaamattaan ja minun oli hetkessä helpompi hengittää.

Enkelini opetti minut uskomaan ja luottamaan ikuiseen rakkauteen. Hän opetti myös uskomaan minuun itseeni ja siihen, että minä olen ihminen, nainen, haluttu ja rakastettu, kaunis yksilö. Että minä olen hyvä!

Enkelini kannustaa minua tekemään sitä, missä olen hyvä ja hän kannustaa minua oppimaan uutta. Hän ajattelee minua kaikessa ja ottaa minut huomioon. Hän osoittaa joka ikinen päivä useasti, että rakastaa minua ja ihan sanoin, mutta myös teoin.

Kun en tiennyt enkelistäni, kaipasin häntä silti. Mietin, missä hän on ja mitä tekee, milloin tulee luokseni ja millaista sitten on elää hänen kanssaan. Uskoin, että hänen kanssaan minulla olisi hyvä olla ja olisin iloinen ja onnellinen, mutta en ikikuuna päivänä arvannut kuinka todella hyvin minulla olisikaan elämäni ja suhteeni enkelini kanssa. En ennenkuin tapasin hänet. Enkelini kanssa elämä on paljon paljon parempaa, kuin koskaan osasin unelmoida.

Mistäkö tiedän, että hän on enkeli?

Hän tuli silloin elämääni, kun olin lopussa.
Hän on parempaa, kuin kukaan koskaan on ollut minua kohtaan.
Hän on säteilevä, kuin enkelit konsanaan
Hän ei satuta minua, ei haasta riitaa, ei tappele...
 Eiväthän enkelitkään riitele, eiväthän?

Ja kun jokaisen pitäisi tietää se jo sanomattakin, että lapseni on minulle tärkeintä kaikessa, enkelini otti hänetkin huomioon ennen ennenkuin kerkesin edes mitään sanoa.

Minulla on elämäni ensimmäisen kerran turvallinen olo. Rauhallinen ja hyvä olo. Olen onnellinen.

Sanotaan, että kellä onni on, sen piilottakoon, mutta minä sanon silti tämän nyt ääneen. Enkelini ansaitsi sen.

Kiitos enkelilleni! Olet tärkeä minulle ja haluan elää kanssasi ikuisesti. :*

Tarinani fyysisestä kivusta

Olen nainen, lähempänä jo 40 vuotta. Minulla on synnynnäinen tauti, joka havaittiin aikuisiällä ja nyt viimeiset nelisen vuotta olen ollut tämän takia sairaslomalla. Olin töissä  mieleeni tuli alkaa vaihtamaan ammattia ennen, ennenkuin on liian myöhäistä.
Olinkin jo silloin myöhässä.

Tilani alkoi paheta ja kivut kasvoivat kasvamistaan. Aiemmin olin selvinnyt lähestulkoon täysin ilman sairaslomaa. Nyt se samainen sairasloma jatkuu yhä! Aiemmin kivut olivat vaihtelevia. Ne alkoivat ollessani n. 14 vuotias. Joskus vihlaisi ja lihakset menivät lukkoon. Hierojalla aloin käydä satunnaisen säännöllisesti. Ei minua sen kummemmin tutkittu tai hoidettu. Skolioosin piikkiin laitettiin. Nuori ihminen.

 Parikymppisenä Alettiin tutkia tarkemmin pikkuhiljaa. Lääkäri tuumasi, että tämä sairaus, jolla ei ole nimeä, vie minut myöhemmin pyörätuoliin. Halvaantumista ei voi estää! Jippii, joo! Ei kiva.
Kivut lisääntyivät, tihenivät vuosi vuodelta ja samaten vapina. Jossakin vaiheessa piti lopettaa rakas harrastukseni, koska se liikuntamuoto aiheutti liikaa ärsytystä krooniseen lihastulehdukseeni ja jokaisen treenin jälkeen nousi 2-4 päiväksi lämpöä. Se oli rankka paikka!

Tässä on ollut laajat tutkimukset ja pari laitoskuntoutumisjaksoa, muutamia TK:n ja sairaalan päiväkuntoutusjaksoja ja myös tieto, ettei se halvaus ja pyörätuoliasia olekkaan todellista! Jotakin helpotusta! Saattaa olla edessä, saattaa olla olematta! Siinä on iso ero varmuuteen!
Kaikesta huolimatta kivut vain pahenivat ja asteikolla 1-10 olin jo vuosia seiskassa, kunnes 2009 alkoi kasi olla jatkuvampaa.

Ei työpaikkaa, ei työkykyä, ei harrastusta, ei liikuntamahdollisuuksia... ei edes rasitusta kauppakassien kantamisella. Entäpä Toimeentulo.

Pakollisia paastopäiviä rahattomuuden takia, neljän seinän sisällä oloa. Ja minähän olin vielä nuori nainen! Kaikki ikäiseni kävivät leffassa, kavereiden luona, baareissa, harrastuksissa...
Minulla ei ollut varaa edes pizzaan, kun ei ollut perusruokaankaan!

Juu, sossu tiesi tilanteen ja samoin SRK, mutta sossu ei huomioi esim. lainaa, puhelinlaskua, tv-lupaa, pakollisiakaan bussimaksuja...
ja SRK ei voinut auttaa säännöllisesti. Sain apua muistaakseni 3 kertaa sieltä.
Sairaalassa minulle sanottiin, että leikkaus olisi vaihtoehto, mutta riskit olisivat sitä luokkaa, että viimeinenkin liikuntakyky voisi hävitä. Halvausriski 50 % ja leikkauksen onnistumismahdollisuus sen toisen 50 %. Huh huh!
Odotin!
Kivut olivat aina, pysyvästi, joka hetki. Elämäni alkoi olla kivun armoilla oloa.

Tilanne muuttui pariksi viikoksi aivan yllättäen! Olin menossa nukkumaan, kun lämmin aalto pyyhkäisi lävitseni ja kaikki kivut katosivat! Aivan kaikki!
 Pystyin liikkumaan ja liikuinkin!
 Nautin joka hetkestä.

Sitten se vaan loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja tilalle tuli kivut asteikolla 9, lähellä tajuttomuutta toisinaan, ja vapina paheni, aloin tiputella tavaroita käsistäni, töpöttelin eteenpäin tukea vasten, keskittymiskykyni oli poissa. Hermosärky ja hermosytkäykset saivat minut sätkimään kuin räsynuken.

Menin kirurgin luo (lähetteellä) ja pyysin kertomaan tilanteen ja mahdollisuuteni leikkauksen suhteen. Olin valmis!
Hän sanoi, että leikkaus on suuri ja vaikea, siinä siirretään ensin hermot edestä pois, avataan hermojen juuriaukot ja käytävät, vapautetaan selkäydin ja korjataan vioittunut selkäranka ja rakennetaan kehikko metallista ja luun siirrosta tukemaan selkärankaani. Leikkaus onnistuu 80 % varmuudella kuitenkin ja halvausriski on 0,5%, tulehdusriski 1%. MITÄ!?
Voisitko sanoa tuon viimeisen lauseen uudestaan?!
Onnistuminen 80 % !!!
Entä se aiemmin kuulemani 50-50?
Se oli ollut ammattitaidottomuutta, luulottelua, jotakin. Totuus se ei kuitenkaan ollut! Kättä päälle, lähete leikkaukseen ja kotiin!
Minut leikattiin helmikuussa 2011. Leikkaus oli yksi suurimmista, mitä siinä sairaalassa on koskaan tehty selkäleikkauksia ja jossa aiempien tilastojen mukaan joka 8.s potilas oli menehtynyt 5 viikon sisällä joko suoraan leikkauksessa tai esim. tulehdukseen, sydänkohtaukseen tms.

Kun olin sairaalassa, kivut olivat jotakin aivan omaa luokkaansa.
Menetin tajuntanikin välillä, huusin suoraa huutoa pimeydessä, olin jossakin muualla kuin täällä. Minuun pumpattiin opiaatteja suonen, suun ja lihaksen kautta. Hyvä isä sitä kipua!
 Se saa yhä kyyneleet silmiin, kun muistelen!

 Onnekseni minulla oli jo siinä vaiheessa ihana, rakas ja minulle niin tärkeä kumppanini. (Olimme tavanneet puolisen vuotta ennen leikkausta). Ilman hänen apuaan, lohduttamistaan, tukeaan ja kannustamistaan kärsivällisesti, en tiedä miten olisin jaksanut. Hoitohenkilökunnasta ei ole mitään hyvää sanottavaa, valitettavasti, muuta kuin parista hoitajasta, jotka eivät joka päivä siellä olleet.

Pääsin kotiin. Leikkaus oli onnistunut. Alkoi vieroitusoireet opiaateista ja parantuminen leikkauksesta. Hitaasti... Toipumisarvio oli puoli vuotta kun luutuminen siinä mallilla, että voin taivuttaa itseäni, kiertoliikettä tai edes nostaa jotakin, kuten maitopurkkia. 2 vuotta täydelliseen toipumiseen.

 Vieroitusoireet olivat pari viikkoa mieletöntä hikoilua, painajaisunia, levottomuutta, suun kuivumista, ... Mitä kaikkea! Nimesin yöllisen riivaajani "Hikidemoniksi". Se Hikidemoni iski etenkin nukkuessani ja hiki valui norona! Jouduin vaihtamaan yöpaidan sekä lakanat pari-kolmekertaa yössä! Palelin ja hikoilin.

Aloin toipua pikkuhiljaa ja huomasin edistymistä. Hermosäryt olivat poissa! Kivut muutenkin siedettävämpiä ja vaikka askel olikin hidas, opi joka viikko uutta. Oli riemu saada käydä yksin vessassa tai laittaa sukka jalkaan! Tosin sukkien kanssa on yhä ollut välillä ongelmia pahoina päivinä.

Sitten kun luulin kaiken menevän parempaan suuntaan, tulikin stoppi! Mikään ei enää etene. Kivut alkoivat taas paheta ja vaakatasoon meno aiheutti mieletöntä tuskaa. Ensin se voimistui ja voimistui kunnes kipu oli niin kovaa, että huusin! Olin kuin nalkissa kehossani. En voinut liikahtaakkaan, en rentouttaa pienintäkään lihasta. Hyvä kun uskalsin hengittää! Ja sitten kun se pahin piikki oli ohi, kipu alkoi taas lieventyä, muuttua itkuiseksi kivuksi ja siitä nyyhkytyksen sekaiseksi vihlonnaksi ja lopulta tähän normaaliin kolotukseen ja jäykkyyden tunteeseen. Sain lääkäriltä uudet lääkkeet. Laastari ja pillereitä. Ne auttavat paremmin ja nyt ei enää onneksi ole sivuoireitakaan, mitkä olivat 3 viikkoa ja todella häiritseviä. (hikoilu, masennus, suun kuivuminen, virtsaamisvaikeudet, levottomuus, ruokahaluttomuus, oksentelu,... Kaiken kaikkiaan 12 eri oiretta!).

Tällä hetkellä minä tunnen kipua edelleen, mutta selviän kotioloissa tekemättä suurempia. Kun siivoan, siivoan vain huoneen kerrallaan. En nostele raskaita esineitä/kauppakasseja. Kumartelu on yhä kivuliasta. Tarvitsen vaihtelua istumisen ja pystyssäolon kanssa ja lepoa päivälläkin. Väsyn nopeasti, voimat poissa aivan hetkessä. Jos teen jotakin ns. rankempaa, kuten esim. imuroin sängyn alta tai kävelen pitemmän matkan (2-3km), olen kipeämpi ja tarvitsen levätä tunteja liikkumatta ja vahvempaa lääkitystä.

 Kävin kirurgin luona juttelemassa, mutta hän ei antanut minulle takeita kuntoutua toisellakaan leikkauksella.Tämä ensimmäinen ja tällä hetkellä siis ainoa  leikkaushan ei ollut parantava, vaan kipuja lievittävä operaatio! Parannustahan tähän ei ole!

 Minun sairaspäivärahani ovat loppuun käytetty ja liiton rahat myös. Tämän yli 4 vuoden aikana on loppuneet niin monet raha-asiat. Tällä hetkellä olen ns. heittopussina lääkäriltä toiselle. Kun yksi kirjoittaa alkupätkän sairaslomaa, siirtää hän seuraavaksi minut toiselle ja sama sen toisen kanssa. Olen nyt lähtöpisteessä, eli terveyskeskuslääkärin, sen omalääkärini luona. Hän ilmeisesti kirjoittaa seuraavaksi lähetteen Kuntoutuspuolen ylilääkärille, joka jo kertaalleen on minut tässä oravanpyörässä tavannut ja täysin työkyvyttömäksi loppuelämäni ajan todennut. Hän myös oli se, joka sanoi, ettei tämä lopu, ennenkuin täytän lähemmäs 60 vuotta ja iän puolesta saan eläkkeen. Minua ei siis voi kuntouttaa, ei ainakaan nyt. Eikä parantaa. Minulla on lapojen välissä toinen rappeutuma alkanut, mutta toivon mukaan saan olla sen puolesta rauhassa vielä kymmenisen vuotta(kirurgin arvio).

Minä olen taistellut asian kanssa sekä virastojen, lääkärien että itseni kanssa. Tämä on ollut selviytymistarinani. Minä olen taistellut kivuista ja kaikesta sen tuomasta muusta ikävästä huolimatta eteenpäin ja saanut apuakin. Jos olisin tiennyt leikkausriskien olevan tuon jälkimmäisen, olisin mennyt jo 3 vuotta aiemmin leikkausjonoon.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kerjätä sääliä, rypeä itsesäälissä eikä saada aikaan voivotteluja. Tarkoitukseni oli kertoa tilanteestani ja siitä, kuinka maailma, elämä voi muuttua. Siitä, kuinka kipujen kanssa eläminen on raskasta ja kenties antaa tukea niille, jotka taistelevat samojen asioiden kanssa. Ja kuitenkin jossain vaiheessa bloggaan jotakin aiheeseen liittyvää, niin eipähän tule puun takaa.

Kaikesta huolimatta olen toiveikas ja positiivinen ihminen. Pursuan iloa ja energiaa. Keksin kaikkea itselleni haastavaa. Haluan elää tässä ja nyt, enkä menneessä tai tulevassa. En katua tai katkeroitua. Tämän kaiken aikana olen menettänyt paljon, mutta myös saanut paljon.

 Minulla on uusia ihania ystäviä kuntoutusjaksoilta. Olen löytänyt rakkaan avopuolisoni, nyt leikkauksen jälkeen olen aloittanut uuden harrastuksenkin, mikä on nyt minulle todella rakas ja tärkeä. Käyn geokätköilemässä. (Jos haluat tietää siitä enemmän, mene www.geocaching.com tai kysy lisää minulta. Jatkossa varmasti tulee lisää aiheesta myös blogiinikin).
 Olen oppinut nöyräksi ja iloitsemaan pienistäkin asioista. Minulle on juhlaa kun saan sukat itse jalkaani, kun pääsen kiipeämään kalliolle, vaikkakin avustettuna, kun pääsen ulos, luontoon.

Tottakai minä haluaisin olla terve. Haluaisin hyppiä ilosta, juosta, uida, olla kivuton ja töissä. Mutta minulla on tämä mitä nyt on ja toisaalta, ilman tätä ominaisuuttani tuskin minä olisin minä.

Viltsu

200 täynnä!

Jippii!
Nyt on yli 200 geokätköä löydetty! Ihan mahtava fiilis tänään, kun kaikki mitä lähdettiin hakemaankin, löydettiin! Yksi sellainen, mistä on kirjoitettu, että on vaikea, tosi hyvin camottu(naamioitu) ja sitten sellainenkin, mikä vaati hoksottimia, eikä suoraan koordinaatteja ollut sinne purkille. Ja tietty se, mitä oltiin aiemmin jo haettu ja nyt vasta löydettiin.
Kelpasi tulla kotiin, tehdä savun makuista ruokaa ja jälkkäriksi jäätelöä!

Nyt väsynyt, mutta onnellinen Viltsu painelee sänkyä kohti ja nukkumaan. Hyvää yötä, maailma!

Onnekas olen mä

Huomenta, kaunista! Tiedän, että Vuodatus toimii peruspiirteittäin. Kirjoitus ja lukeminen onnistuu. Mutta kuvat eivät näy, kaikki ainakaan. Siellä näkyy vain muutama kuva. On siis edelleen hankala esitellä koruja, kortteja tai muutakaan kuvallista pelkillä sanoilla. Siksi edelleenkään en ole siirtynyt sinne. Ja mikäs tässä ollessa Bloggerinkaan puolella, kun alkoi niin hyvin muokkautua mieleisekseni tämäkin blogi.

Kotilaiskalle iso kiitos postistasi! Migreenin kourissa ehdotin, että valitsee minulle jonkun atc-kortin chaplinin tilalle, vanhoista, ihan mikä tahansa. Kun kuoren avasin, sieltä putkahti UUSI kameli!
"Erämaan laiva"

Että tykkäsinkö?! TOTTAKAI!
Kuoreen oli sujahtanut myös kaikenlaista ihanaa matskua askarteluun. Pikku pikkuruisia heppoja, joita en ole ennen nähnytkään. Katsotaan, millainen villihevoslauma niistä tulee aikanaan.

Eilen kävimme tutkimassa kätköpurkkimme ja olipas hyvä sattuma, että eilen just menimme, sillä logivihko oli yhtä vaille täynnä! Ei kukaan ollut maininnut siitä, mutta sattuma oli hyvä. Hyvin oli purkki edelleen piilossa ja pientä tuunausta vain vaatii, osittain. Uusi vihko purkkiin ja pois.

Eilen taas laastarikin meni tuhannen rullalle huomaamattani ja saihan sitä ihmetellä, miksi ei mitään oikein kärsi tehdä. Koskee vain kaikki. :S
No, uudet teippaukset ja yö menikin hyvin. Huomaa sen, kun alkaa taas lääkettä imeytyä elimistöön ja keskushermosto puutua. ah, ihanaa! Kivun kanssa eläminen kun ei ole mitään heikkohermoisen touhua.


Siinä rauhassa istuskellessani eilen siis tekasin myös rannekorun. Tuon korun kanssa olikin mukava puuhastella, sillä se oli alunperin kaulakoru ja poistin kuluneet osat, lisäsin uusia osia ja harjoittelinpa helmien häkitystäkin. Samalla opin, tai hoksasin, kuinka rannekorusta saa toimivamman. Lisäsin vaan siihen jatkokappaleen! Ihan sen takia, koska joskus olen kuullut palautetta, ettei rannekoruja voi ostaa,koska ei tiedä sopiiko ne... No, siis mittaamallahan sen koon saa selville, mutta nyt ainakin tämän saa sopimaan kaikki! On vara laittaa lapselle tai isoonkin ranteeseen.
Myytäväksi meni tämäkin! (kysele toki, jos kiinnostaa jokin koruni tai korttini sinua blogissani).

Olen runojakin kirjoitellut ja runovihkoani kasannut. Yllä oleva runo tosin ei ole minun. Siinä vaan kun kirjoittelee puhtaaksi menneisyyden päiväkirjaa, kokoaa muistoja kansien sisään, mieleen putkahtaa muistoja ja ajatuksia.
Sitä yhä vain, vuosien jälkeenkin arvostaa suunnattomasti tätä päivää, elämää ja rakasta ihmistä vierellään. Sitä, että voi hengittää raikasta ilmaa, mennä ulos, käydä kaupassa... Ja sitä, että toinen ottaa syliin kesken päivää ja sanoo, että rakastaa minua! ilman taka-ajatuksia, ilman mielistelyä tai pakkoa, ilman kieroilua tai ilman mitään muitakaan suunnitelmia. Kuinka onnekas olenkaan!

Vili

Kortteilun satoa

Tässä muutamat kortit, jotka tein Koukussa kortteihin sivuston haasteisiin ja nyt sitten julkaisen ne täälläkin.


Iskälle-kortti, vaikka isänpäivään onkin vielä aikaa.


Sininen keiju-kortti.


Vintage-morsian. Mielestäni kaikkien hääkorttien ei tarvitse, eikä pidäkkään olla Sulho ja morsian-teemalla.



virkattu ruusu-kortti. Kortti on puolet A5-koosta, joten ruusullakin on kokoa! Ei, en osannut itse tuota virkata. Kiitos kuuluu Leikkihoitajalle.


Kiitän myös Tarja O.ta jonka kanssa oli atc-vaihtoa! Sain tänään ihanaa sälää...


Ja ne kortit!


 Aiheena oli norsu...


"Sirkuksesta karannut"

Toisena aiheena kameli...


"Väsähtänyt"


Ja kolmantena Tiikeri...

 Iso kiitos Tarjalle kaikista! Kortit aivan ihania, juuri sitä, mitä kerään ja tykkään! Eiköhän noillekin löydy paikka runokirjassa, tai sitten ihan jossakin muussa käypäsessä paikassa. ;)


kortteja tehtailtu

Migreeni sen kun jatkuu... Ja kaiken lisäksi huomenna on ne häät. Vaatteiden kanssa olen venkslannut, silitys alkaa tänään. Ollakko hyvä mikä yläosa ja mikä alaosa, millainen vyö vai huiviko ja entäs kengät... Tyypillisiä naisten huolia. Hohhoijaa! Tulis pian se "mökkireissu", niin ei tartte meikata, ei miettiä vaatteita eikä muutenkaan ulkonäköään. On vaan hiukset pörröllään ja kumpparit jalassa.

Eilen suorastaan järkytyin, sillai positiivisesti, kun postipakettikortti tuli. 1,4 kiloa! askartelumateriaalia! Voi luoja! Ja minulle! Että kiitosta vaan! Alan korvaukseksi värkkäämään "kostotoimenpidettä". ;) Ihan viatonta sellaista, kivaa ja toivon mukaan mieleistä.

Juu, olen askarrellutkin...
Katso vaikka!
Näitä atc-kortteja tein Kotilaiskan haasteeseen...


"Sadan vuoden uni" Tuohon korttiin käytin osittain myös kyniä ja piirtelin ja värittelin niillä.


"Pieni unikeko" tässä sitä extraa on sideharsovaippa pienen unikeon ympärillä.


Kierrätystä kortissa on lehtileikkeen kuva.

Jaahas, nyt hypättiinkin Tarja O.n saamaan korttiin välillä... Minä ja minun tallennukset. No, tämä "Erämaan laivat" on tehty vaihtoon, jossa aiheena oli Kameli. Tarjaa hieman nauratti minun ideani, mutta kerrottakoon, että kamelia pyysin siksi, että keräilen niitä itse. Tämä nyt kuitenkin siis mun tekele.


No niin, takaisin Kotilaiskan kortteihin. Tekasin hänelta saamilleen runoille tuollaiseen kirjekuoreen ne runot mukaan. Saa pois tarvittaessa ne kuoresta. Ja toisella puolella itse kortti.


Kierrätystä on silkkikukkakimpun lehti, taustapaperina taisi olla tapettia.

"Kiitos lapseni"
Runo:
Kiitän sinusta, kallein laina
jonka äitisi sai tällä tiellä.
Se, minkä painoit syliäni,
oli ilonkukkien painon verran.
Oravanpoikana ahoilla juoksit,
kukuit käkenä koivikoissa,
olit minun elämäni ylin onni,
tuleenkin olisin mennyt vuoksesi.
Lapseni, lainani, saitko ne eväät
lapsuudenkodista, joita ei löydy maailmalta?
Painanet lapsi, äitisi rintaa,
risukot ei salli aikuisten juosta,
pahat on hatelot, suonsilmät suuret.
Saat paljon kestää äitisi tähden,
omaa lastasi tukien kulje,
rakasta, rakasta enemmän häntä."


Toinen korttini oli tällainen kolmiuloitteinen kortti:




Palasesta tehty, kahdesta kuvasta kasattu.
"Profiles"

Kierrätystä tuo tausta, jonka sain joltakin. Kuvat lehtileikkeistä.




"Niin monilla ihmisillä on enää vain profiili.
Yhä enemmän on pahvista leikattuja
ja värikynillä epätasaisesti sutattuja.
aina kasvaa varjoja siementävien (varjokuvien) joukko,
kunnes ympärillä on värivalojen läpihehkuttamia kuvatuksia,
kaikki 40 senttiä ilmassa,
(siis niin kiinni realiteeteissa) ja juuria ne etsivät,
juuria suuria, muuria mihin nojata
(kun lepattamiseen väsyvät)
kun värivalot välillä eivät ilmesty,
kun on katsottava (vaikutuksen tehdäkseen) jotakuta silmiin
ja puhuttaa(rituaalinomaisesti) läpi kaikki muodolliset
moraliteetit, muodottomat uskonnot, vääristyneet katsomukset ja
tavan takaa juttuihin etsiytyvä ilma, sade, joka sentään virtaa maahan,
juoksee hedelmällisen leveänä virtana ja jota siunaukseksi sanotaan omakotitalon pihalla."


Niinpä niin. Järjestelmällisyyteni on hakusessa. Laitoin sitten seuraavaksi kuvan mazebookista, johon kirjoitin 12 runoani. Omiani kaikki.


Tuon vihkon tein Kotilaiskalle "Anna hyvän kiertää"-tehtävän tiimoilta.


Siinä on kahdella puolen sivuja. Kuusi ja kuusi.


Keskellä perhonen, jonka näpertelin tehdä kahvipaketin kääreistä. Muutenkin tuossa kirjasessa olen käyttänyt kierrätystä hieman, kuten lahjapaperikukkia ja jämäpaperi koukeroisia. On siinä tosin paljon uuttakin, ostettua.
Kirjaan halusin sekä iloisia, että koskettavia runojani kirjoittaa, sillä tuon nimeksi tuli "Pimeydestä valoon".

Ja kappas vaan... Tarja O:lle tekemäni kortti taas seuraavaksi. tuossa on "Sirkus tuli kaupunkiin"


Kierrätystä tässä on lehdestä leikatut talot ja paperin reiíttäjän silput.


Tässä tiikeri-aiheesta tehty korttini Tarja O:lle. Tässä kortissa tausta on copiceilla ja leimaväreillä maalattu ja tiikerin piirsin tussilla. Reunoilla on Stickles-kimalleliimalla tehdyt raamit. Eli kokonaisuudessaan täysin omalla kädellä tehty kortti.

Jep jep... Kotilaiskan saama kortti jälleen... Ettäs kehtaan riepotella nämä näin sekaisin! No, selitys sekin, että jo kertaalleen nämä iskin työpöydälle ja sitten klikkasin väärää nappulaa ja poks, sivu tyhjänä. No, laiskuuttani en alkanut uudestaan jokaista korttia lajitella vaan iskin työpöytään kaikki yhtä aikaa. :P


Tässä sitten "Treenikämpän soittimet sateessa"


Kierrätystä kortissa on kaikki kuvat, jotka otin netistä ja lääkelaastarin foliosta palanen oikeassa ylänurkassa. Peilimäistä efektiä sai sillä.

Runo tuon kortin inspiraation lähteestä tässä:

"Kadut muistaa lopulta vain unohtaakseen,
tyhjät kukkalaatikot, suljetun kaupan hämärän.
treenikämpän ovesta sateeseen kannetaan soittimia,
jazzbändi nousee transitiin,
ajaa Raisioon improvisoimaan".

Kotilaiskalle lähti tämäkin kortti:
"Sweet dreams little sunshine"


Tässä kortissa taustana toimi pakkauspahvi, kukkasen tein lahjapaperista ja reunoille laitoin kiiltolakkaa.


Migreenin siitä saa, kun kaupalla käy?

Huomenta, päivää ja hyvää iltaa!

Hiljaista tuntuu olevan, kesällä. Ei kommentteja, ei uusia päivityksiä.. Ihmiset mökeillään, lomareissuilla ja ties missä. Kesällä kadut hiljenevät, Kaupungin laitamat hiljenevät. Keskustassa tosin on vilinää, turistien tuomaa säpinää. Siellä karttoja levitellään kapeimman kujan keskellä, jottei pääse ohittamaan. Siellä jonotetaan ulko-ovilla. Katsellaan heti ovella jo, minne mennä, mitä tehdä, ollakko edes oikeassa kaupassa... Eikö voisi ottaa askelta tai kahta sisälle tai sivummalle, miettiä sitten? Takana tuleviakin kiinnostaisi päästä sisälle.

Ja kun kauppaan pääsee sisälle, kaupoissa on valtavasti alennuskylttejä, rekkejä siellä täällä, laareja täynnä poistopisteitä... Ihan hirvittävä määrä kaikkea sekaisin, joista ei saa mitään selvää, onko tuossa rekissä aikuisten vai lasten vaatteet, housut vai paidat, mummoille mekkoja vai nuorille toppeja... Ja kun käytävätkin ovat täynnä tavaraa, ei pääse ohi sielläkään. Kun katson, että menenpä tuonne, kaupan pimeinpään nurkkaan penkomaan rekkiä, koska keskikäytävällä on jo ihmisryysis, niin joku tarkka haukansilmä huomaa minut. Hän huomaa, että kappas, joku yksinäinen menee tuonne. Ja kun pääsen vihdoin siihen kapean kauppakujan rekille, on se haukan silmäinen mamma takanani vastapäisen rekin kimpussa! Siis miksi juuri sillä hetkellä, kun minä menin sinne tyhjälle kujalle?

Selät vastakkain, mamman supersuuret kauppakassit minua tönien selkään, hän puskee taaksepäin saadakseen tilaa... Ei, ei ollutkaan mitään mielenkiintoista! Turhautuneena lähden pois ja ajattelen valita toisen tyhjän paikan. Ja taas uusi haukka selkäni takana! Mistä ihmeestä he tulevat siihen taakseni?! eivätkä edes ota käteensä yhtään vaatetta, eivät tee mitään muuta, kuin tuuppivat ja tönivät?! Ja sitten seuraavan uhrin kimppuun.

Alennusmyynnit yleensäkin ovat keino saada mammat liikkeelle kodeistaan. Minä olen yrittänyt löytää yhtä ainoaa hametta tai mekkoa, mutta väliäkö sillä, onko alennus vai ei, kun kuitenkin hinnat ovat samat! Tarve, ei se massatapahtuma saa minut liikkeelle. Mammat taas ryntäävät kuvitelmissaan saada ilmaista, alennusta, extraa. Se sama kaapu, jota aiemmin ajattelit, että onpa ruma ja kallis, on nyt -50%, joten ostat sen ale-hinnan takia! Josko sitä tulisi jossain pidettyä, kun on noin halpa...
Toinen taas katsoo, että en raaskinut ostaa tuota ihanaa toppia normaalihinnalla, 30 euroa kappale. Ostan nyt kun saan alennuksessa topin 30 eurolla plus kynsiviilan kaupanpäälle ihan ilmaiseksi! Jep jep... Ja tarvitsitko sen kynsiviilan?
Et.
Oliko alennus tarpeeksi suuri?
Niin varmaankin.

Ja ne tarjoukset...
Aiemmin samaa tuotetta sai 3 kympillä, kun nyt sen hinta on 3.33€ kappale. Ostat heti kymmenen noin halvalla! Ja hinta? Sama siis kuin kolme kympillä! Se aiempi hinta!

No, samapa tuo minulle. Pidän huolen omista rahoistani ja siitä, etten sorru ostamaan sitä ei kivaa, tarpeetonta, turhaa. Ostan sen, mitä tarvitsen oikeasti. Kierrän kaupoissa, odotan ja harkitsen. Mietin, jos ostan tuon hameen, riittääkö se ja jollei, kuinka kalliiksi tulee kokonaisuus; hame ja paita. Onko se halvempi vai kalliimpi, kuin yksi 50 euron mekko? Hmm...

Voihan siinä käydä niinkin, etten saa mitään. Kuljen ilman. Kuolenko sitten sen takia? Tuskin.
Ostanko syksyllä ensi kesäksi 50 euron mekon 25 eurolla? Ehkä...

Hääjuhlat ovat ylihuomenna. Enää en kerkeä saada postimyynnistä mitään. Enää ei tule tarjouksia vastaan. Ostin vaatteet, joita keräilin sieltä täältä. Ne saavat kelvata. Kauniita, käytännöllisiä, juhlaviakin. Jospa juhlan jälkeen voisin pitää kotonakin niitä. Tai sitten säilytän juhliin. Meni omaisuus, mutta ei voi mitään. Jätän ostamatta jotain muuta. Selviän.

Selviän senkin takia, että seuraava laastaripaketti on ilmainen! Apteekissa se odottelee minua. Huh huh! Kivuista ja kärsimyksistä korvauksena yksi ilmainen paketti. No, se on sen verran, kuin kohtuudella voisin odottaakin. Korvattu viallinen tuote.


Zirkonella ilahdutti häitä ennen sopivasti palkinnolla, joka sisälsi kynsien koristelutarvikkeita. On kukkaa ja timangia, sivellintä ja lakkaa, sellainen kynsileimasinsettikin. Harjoittelin jo, ja kohta osaan. :)


Tänään migreeni, joten aamupala ei oikein maistu. Jogurtti ja lisää lääkkeitä... Selkä on temppuillut nyt viikon verran. Se ei sitten riittänyt vaan iski tuo migreenikin.

Tein atc-korttejakin toissapäivänä, vaihtoon kaikki tietenkin. Eihän nyt ole haasteita, kun ei ole Vuodatustakaan.


"Autuaan onnellinen kuin lehmä" (Kortissa pyykkipoika ripustamiseen)



"Sitten kun lehmät lentävät..." (Kortissa pyykkipoika ripustamiseen)


"Memories"


Ja herkkujakin täällä on syöty välillä! Lähikaupasta kun saa mansikat halvemmalla, kuin torilta. Ei tarvitse ostaa karkkeja!

Kun hermot ei vaan riitä

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, olen voinut paremmin. Olen ollut iloisempi, parempivointinen ja energinen... Aamuisin ja päivällä.
Sunnuntai-iltana rymyttiin kätköillä ja sellaista ryteikköä, että otti voimille. Itkuksihan se meni illasta ja ihme, että nukuin kuitenkin yön. No, ajattelin maanantaina, että tärkeintä oli kuitenkin se, että sain raitista ilmaa ja liikuntaa. Hyväähän se vaan tekee lihaksille ja mielelle, vaikka sitten kivut yltyivätkin.

Maanantai-aamupäivällä olo oli taas sitä luokkaa, että päätin lähteä Muruseni kyydillä kaupungille etsimään itselleni vyötä lauantain juhliin. Vyö olisi riittävä lisä saamaan asusta juhlavan ja toimivan. Kauniin. Sillä mentäisiin ja hyvä olisi. Ei niitä toistasadan euron juhlaleninkejä sentään viitsinyt ostaa eikä edes 50 euron mekkoja. Tyydyin halvempaan kokonaisuuteen. Tyytyväinen olen.

No, menin sinne kaupungille. Kuljin ensimmäiseksi kirppikselle, josta voisin saada vyön halvemmalla, kuin kaupasta. Varasin kuitenkin 20 euroa sitä vyötä varten.


Vyö löytyi ja huivi ja helmiketju, joista sitten saan kotona valita asuun parhaimman. Löytyi myös 10 erilaista paperiarkkia, 5 avainta, 2 enkelin siipeä ja pussillinen helmiä. Kaikki ne kirppikseltä.
Jatkoin matkaani kaupalle päin, että käynpä samalla etsimässä kummipojalle sitä Skodaa. Siinä rännikujaa pitkin tallustaessani iloisesti löydöistäni törmäsin erääseen eri paikkakunnalla asuvaan ystävääni, jonka kanssa emme ole nähneet pitkään aikaan.

Iloisesti tervehdin, halasimme ja...
Hän tuumaa, että hyvinhän sinä liikut!
Et edes käytä sauvoja tai muutenkaan linkuta menemään.
Hmm...

Jotenkin muutenkin se kommentti ja se tilanne toi mieleeni, että pitäisikö minun alkaa todistella olevani kipeä vai kulkea maata laahaten, jotta uskottaisiin? No, tyydyin sanomaan, että parempina päivinä kuljen paremmin, huonompina huonommin. Viimeine kuukausi oli huonommin ja nyt pari päivää taas näin.

 Kerroin, ettei minua näy kaupungilla silloin, kun voin huonommin ja ilolla siellä käyn silloin, kun vaan voin. Kerroin myös sen, ettei voimani riitä kauaa olla ja lähteä hänen mukaansa shoppailemaan, sillä tiedän, että tilanteessani aika on rahaa, tai oikeastaan sitä, että jos aion kaikki aikomani paikat kiertää, minun on jouduttava! Muuten voimat loppuvat kesken.

Tiedän, ettei hän halunnut pahoittaa mieltäni, mutta kyllä se loukkaa, satuttaa, tuntuu pahalta, kun annetaan ymmärtää, etten olekkaan kivulias. "Tarpeeksi" huonossa kunnossa.
Ja todellakin, niin kauan kun vaan voin kulkea suorassa, normaali askelin, teen sen!

Kävin kaupoilla, useillakin. Välillä kahvilla istuskelemassa. Skodaa ei vaan löytynyt. Löysin kuitenkin 4 liimapuikkoa 2 eurolla, joita kokeilen, josko ne olisivat tarpeisiini sopivia. Löysin myös Tiimarin skräppipapruja lisää 6 arkkia reilulla eurolla. Suomalaisesta hain 3 skräppialbumiakin!
Oli ihan pakko... ;)

Kaikki tuo yläkuvan, kertomani ostosten hinta oli se 20 euroa, mitä suunnittelin laittaa vyöhön!

Juu, Skodaa ei löydy. Netissäkin tilaamalla sen saisi, kun maksaisi pikkuautosta 30 euroa posti- ja minimitilauskuluineen. Ei kiitos!

Siinä shoppaillessani keräilin sieltä täältä sitten kaikkea muuta tarjouskoreista.


Kantokorin, hummer-auton ja ison rullamitan, missä on ääntä ja pärinää, sekä valot! Tuohon vielä joku kiva lisäksi, niin saa kelvata! Kyllä kummitäti on nyt yrittänyt parhaansa sen Skodan kanssa, eikä löydä! Ja uskon, että lapsukainen on oikeasti onnellinen, kunhan jotakin saa, millä leikkiä. :)

Murusellekin toin tulijaisia. Oli ihan kiva penkoa tuollaista 1-2 euron telinettä, kun yleensä kierrän kaukaa kaikki työkaluosastot. Nyt kävin sielläkin tutkimusmatkalla ja kannatti.


Mitäpä sitä nainen muuta tarvitseekaan, kuin pikaliimaa ja nippusiteitä! :D

Joo, sitten kun kaikki tuo oli hankittu ja kierretty joka paikassa, voin sanoa, että oli jo hieman hankala olla. Kävin kuitenkin puolen tunnin verran vielä geoilemassa siinä lähistöllä, turhaan. Ei ilman koordinaatteja löytynyt eikä viitsinyt yksin koluta paikkoja, kun muuta porukkaa ramppasi koko ajan siinä. Kyllä se silmään pistää, jos yksi siinä koluaa rännejä ja nuohoaa räystäslautoja! :D

Bussille meno oli jo sitten työn takana ja manasin itseni, kun pitikin lähteä kantamaan kaikkia ostoksia. Mutta mitäpä olisin jättänyt ostamatta?

Kotona tulikin itku ja hermokivut. Samoin viillot alaselkään ja muutenkin kivut sitä luokkaa, ettei mikään enää huvittanut. Odottelin, että josko saisin tehtyä ruuan. En saanut. Murunen kun tuli kotiin, kehotin syömään eilisen rippeet, sillä en vaan kärsinyt laittaa ruokaa!
 Itse tyydyin hieman aiemmin suklaavanukkaaseen ja yhteen voileipään. 
Harmittaa, sillä Murusella oli eilen pitkään iltaan töitä ja kerkesi kotona olla 6 ja puoli tuntia, kun jo taas aamulla lähti töihin. Ja minä en saanut ruokaa tehtyä mukaankaan. 
(Tein evääksi leipiä sentäs). 

Hermot olivat jo minulla kireällä sen kivun kanssa. Tietokonetta sulkiessani 3 sekunnin viive sai raivon valtaan. Sen 3 sekuntia kun olisin voinut käyttää matkalle lepoasentoa kohti. Tai kun hiusharja lensi kaarella kädestäni hermosätkyn seurauksena, tyydyin potkasemaan sen kohti ovea. Sinne se jäi, mutta aamulla oli nätisti korissa. Kiitos Murusen.

Yö meni valvoessa kipujen kanssa ja välillä huutoa pidätellen. Kyyneleiltä en välttynyt, mutta samapa se. Tänään en tee mitään ihmeellistä. Jos sen ruuan edes...

Että sanoisinko, jos ystäväiseni olisi nähnyt minut loppuaikana eikä kaupungille mennessäni, niin olisi saattanut olla eri sanat mielessä. Tai jos kotona olisi ollut seuraamassa. Kyllähän sekin on totta, että ihmisten läsnäollessa salaan ja sinnittelen viimeiseen asti. En halua kertoa, näyttää.En kaipaa sääliä tai voivotteluja. En sitä, että olisin heille pelkkä selkä.

Netissä se on paljon helpompaa valittaa ja voivotella, kun olen kasvoton. Kukaan ei tule olkaani taputtelemaan ja sanomaan, kuinka surkea elämä minulla onkaan. Ei katsele säälien perääni tai kuiskuttele, kuinka nuorella iällä voikaan olla huonossa kunnossa. Netissä minä olen joku, yksi monista. Ilman kasvoja, ilman mitään. Täällä voin sanoa, kun vit***aa tai koskee. Olla heikkokin. Haavoittuva. Mutta live-elämässä on vaan jaksettava ja jaksettava.

Kun kivut yltyvät ja kun hermot ei riitä, mesoan yksikseni, tiuskin ja sitten pahoitan sen takia mieleni. Onneksi Muruseni tietää, etten tiuski hänelle, hänen takiaan. Sanon AINA, että nyt koskee liikaa, hermot ei kestä! Ei minulla ole aihetta Muruselle hänen takiaan tiuskia! yleisesti ottaen meillä on hyvä suhde. Parasta! Ihan uskomattoman hyvä olla! ei vaan ole aihetta napista toiselle, valittaa, riitaa haastaa. Olemme sitä lajia saaneet aiemmin muilta ihan tarpeeksi kumpikin.

Tänään... Saisinkohan ne hermoni takaisin?

p.s. Voitin Zirkonellan arvonnassa kynsi-palkinnon! Saan sen varmaankin tänään tai huomenna! JEE! Sitä lisää sitten...

Koruja

 Korut ovat herkullisia meren herkkuja:


Meren herkut-Korvakorut, joissa kullanvärinen koukku. Ei nikkeliä. 


Meren herkut-Rannekoru . Säädettävä pituus solmimisnaruilla. Aikuiselle sopiva.


Marilyn-kortti

Sain Kotilaiskaltakin postia. Siinä oli kaikenlaista ihanaa mukana:


Sormet syyhyävät jo helmien kimppuun. Kuitenkin maltan vielä, sillä mietin, teenkö ohjeen mukaisen rannekorun vai jotain muuta. ;)


Olipa kuoressa kuviakin.

Ja atc-kortteja!




Nuo rullatut kortit olivat mielenkiintoinen idea! Runot, joista kortit tehty, ovat tuossa rullassa. Osassa oli edessä, osassa takana ne runot.


Ja tein minäkin vaihtoon kortin. "An old flowershop":


Ja Kotilaiskan haasteeseen tein runokortteja 3 kappaletta, jotka lähetän ensin hänelle, sitten vasta julkaisen. Samoin tein 3 korttia unikeosta ja ne lähetän samalla.
Tein siis ne 3+3 siihen Kotilaiskan vaihtohaasteeseen.
Perushaasteen kortit julkaisin aiemmin, ja toivottavasti 'Kotilaiska kerkesi ne nähdä...
Ja sitten tässä ne Unikeon haastekortit vielä:

"Lumikin uni"

"Unen palaset"

Elikkäs kaikki kolme tässä julkaisemaani atc-korttia OVAT vaihtoon vapaina.

Juu ja Kotilaiskan kuoreen sujahtaa myös vastavalmistunut "Anna hyvän kiertää"-tekeleenikin. ;) Siitä lisää myöhemmin.

Blogitekstisuositus

Luonnollinen joulukalenteri, luukku 16;Kolmas adventtisunnuntai

8 yötä jouluun. Paljon on jo tehty, mutta vielä on tekemistä joulun vuoksi. Miksi me oikeastaan juhlimme joulua? Onko se sinulle tapa, us...